Koulutuskiertue tuo tuoreinta tietoa rehtoreille ja johtajille

Rehtoreille suunnattu koulutuskiertue tuo säännöllisyyttä rehtorien koulu- tukseen, kertoo opetustoimen ylitarkastaja Kari Lehtola Itä-Suomen aluehallintovirastosta.

Aluehallintovirastot järjestävät… yhdessä rehtoriyhdistysten kanssa opetustoimen johdon road show’ta. Kiertueen koulutukset sopivat eri vaiheissa uraa oleville rehtoreille ja sivistysjohtajille.

Esimerkiksi juuri työnsä aloittaneelle rehtorille tapahtuma on erinomainen paikka tutustua alueen kollegoihin ja liittyä verkostoihin. Kokenut rehtori taas saa uusinta tietoa.

 

Opetustoimen johdon road show… syntyi kun Suomen Rehtorit -yhdistys bongasi Itä-Suomesta kaksipäiväiset rehtori- ja johtajuuspäivät. Nyt Itä-Suomen mallin mukaisia koulutuksia pyritään saamaan vuosittain kaikille viidelle aluehallintoviraston alueelle. Road show’ssa on toinen vuosi menossa.

 

Kaksipäiväisissä koulutuksissa… on kaksi pääpointtia: ajankohtaisen tiedon käsitteleminen ja yhdessäolo yhdessä oppimisineen ja keskusteluineen. Itä-Suomessa keskusteluista on syntynyt yhteistoimintaa. Esimerkiksi osa kuntarajat ylittävästä opetussuunnitelman alueellisesta verkostotyöskentelystä lähti liikkeelle avin koulutuksesta vuonna 2015.

 

Road show’n ohjelmassa… on alueellisen lisäksi valtakunnallinen osio. Tänä vuonna valtakunnallinen teema on perus- ja ihmisoikeudet opetustoimessa. Ensi vuoden teemaksi on ehdolla esimerkiksi kansainvälisyys ja globaalikasvatus. Teema päätetään syksyllä.

 

Koulutusten valtakunnallinen kattavuus… tuo selkeää lisäarvoa. Pystymme saattamaan tiedot esimerkiksi uusista laeista nopeasti, oikein ja yhdenvertaisesti koko maan rehtoreille ja sivistysjohtajille.

Koulutukset syntyvät yhteistyöllä

  • Aluehallintovirastot ja rehtoriyhdistykset järjestävät opetustoimen johdon road show’ta.

  • Toimintaa ohjaa valtakunnallinen ohjausryhmä, jossa on avien, Suomen Rehtoreiden, Kuntaliiton, OPH:n, OAJ:n ja Opsian edustajat.

  • Seuraavat koulutukset ovat Savonlinnassa 6.–7.9.2018 ja Seinäjoella 8.–9.10.2018.