OAJ:n kehitysyhteistyössä mennään innostamaan ja kannustamaan, ei auttamaan ja avustamaan

OAJ:n kehitysyhteistyön konkari Ritva Semi esittelee veistosta lukevasta tytöstä.

– Veistos korostaa tyttöjen lukutaidon merkitystä. Ostin sen Togosta nuorelta naiselta. Afrikassa ihmiset osaavat teknisesti lukea, mutta lukemisen kulttuuri on ohut. Siksi lukutaitoa pitää viedä siellä voimakkaasti eteenpäin, Ritva kertoo.

Ritva on vuodesta 1993 alkaen käynyt valamassa voimaa opettajajärjestöihin Mosambikissa, Zimbabwessa, Gabonissa, Malissa ja Namibiassa ja Togossa.

– Togossa panimme alulle opettajajärjestön. OAJ:n tuella opettajat pystyivät matkustamaan kokouspaikoille ja heille järjestettiin yöpaikka ja ruokaa. Yhdeksässä vuodessa tuplasimme jäsenmäärän. Järjestö on vahvistanut talouttaan ja pystyy nyt jatkamaan toimintansa kehittämistä itsenäisesti ilman OAJ:n apua.

Togossa panimme alulle opettajajärjestön.

OAJ aloitti kehitysyhteistyön 1980- luvulla, kun ulkoministeriö alkoi tukea kansalaisjärjestöjen hankkeita. Rahat kohdennettiin kaikkein köyhimpiin maihin.

OAJ:n hankkeet on toteutettu Afrikassa. Niissä on koulutettu järjestötoimijoita ja vahvistettu opettajajärjestöjen jäsenhankintaa ja vaikuttamistyötä.

Ritvan mielestä Suomi on noussut köyhästä maasta hyvinvointiyhteiskunnaksi vahvan kansalaisyhteiskunnan ja koulutuksen kautta.

– Kansalaiset ovat tulleet kuulluksi.

Kuulluksi tulemista on tarvittu myös niissä Afrikan maissa, joissa itsevaltius on puristanut demokratian lapsenkenkiin. Ammattijärjestöön järjestäytymällä opettajat ovat löytäneet mahdollisuuden osallistua oman työnsä ja maansa kehittämiseen.

Toisinaan maan hallitus on yrittänyt perustaa oman opettajajärjestön ja vaimentaa sillä tavalla itsevaltaisen järjestelmän arvostelua.

OAJ:n edustajana Ritva on pyrkinyt löytämään neuvotellen kompromisseja vallanpitäjien kanssa.

– Sopu on tärkeä, mutta demokraattisista rakenteista on pidettävä kiinni.

Ritva muistaa, kuinka hän hyppäsi hyvän tekemisen kyytiin 25 vuotta sitten ensimmäisellä kehitysyhteistyömatkalla Namibiassa.

– Luonto oli mitä kaunein, mutta köyhyys iski silmille. Toiset asuivat heinämajoissa ja toiset talossa, jossa oli siivooja ja kokki ja puutarhuri ja autonkuljettaja ja lastenhoitaja.

Presidentti Martti Ahtisaari auttoi Namibiaa itsenäistymään, ja 60-vuotislahjaksi Ahtisaarelle vuonna 1997 OAJ yhdessä namibialaisten kanssa nimesi pääkaupunki Windhoekiin Martti Ahtisaari -koulun.

– OAJ antaa koululle edelleen vuosittain avustusta, ja meidän työmme ansiosta koulu on saanut muitakin tukijoita.

Afrikkalaiset ihmiset ovat valloittaneet Ritvan sydämen.

– He ovat köyhiä mutta eivät ahneita. Mosambikissa kävelimme rannalla, jossa ihmiset asuivat kurjissa hökkeleissä ja laittoivat majojen edessä avotulella ruokaa. Kun pysähdyimme ihailemaan tulta, he kysyivät, halusimmeko mekin annoksen maissipuuroa.

Afrikkalaiset ovat selvinneet sillä, että he auttavat toinen toisiaan. Tuliaispussien karkitkin jaetaan aina tasan.

OAJ:lle kehitysyhteistyön etiikka on ollut ensisijaista. Järjestö on käyttänyt ulkoministeriön tuen huolella, eikä rahaa ole haaskattu johdon leveään elämään.

Kun on lähdetty Afrikkaan, ei ole menty auttamaan tai avustamaan.

– Ne ovat vääriä sanoja. Parempi olisi puhua mentoroinnista, innostamisesta, kannustamisesta.

Suomalainen ei ole se joka sanoo miten Namibian ja Zimbabwen tai Mosambikin pitää toimia, vaan hankkeen omistajuus pitää olla vastaanottajamaalla.

– Jos koulutushankkeita tehdään besserwisserinä ylhäältä päin, oppi ei tartu.

Ritva tuntee Suomen kehitysyhteistyön kuin omat taskunsa, sillä hän on toiminut toistakymmentä vuotta kehitysyhteistyön kattojärjestön Kepan hallituksessa ja puheenjohtajistossa.

Hän korostaa, että kehitysyhteistyöhanke ei ole pyrähdys. Tarvitaan vahvaa ja suunnitelmallista pitkän linjan työtä.

– Joskus ollaan enemmän innokkaita kuin älykkäitä. Joku voi innostua tekemään afrikkalaisille satukirjan, mutta jos hän ei jaksa miettiä, miten kirjaa levitetään, materiaali jää pölyttymään pahvilaatikkoon.

2000-luvulla OAJ:n ja muiden pienempiä hankkeita toteuttavien järjestöjen avustuksia on leikattu.

– Se on harmi. Kun hankerahat viedään, monien aiempienkin vuosien työ voi mennä hukkaan.

Ahkerimmin opettajien solidaarisuustyötä tehdään Norjassa ja Ruotsissa. Seuraavina tulevat Hollanti ja Kanada.

Pontimena ammattijärjestöjen solidaarisuustyölle on opettajien maailmanjärjestön Education Internationalin eli EI:n tahto puolustaa kaikkien maailman opettajien asemaa.

Ritva oli mukana myös silloin, kun kaksi opettajien maailmanjärjestöä liittyi yhteen Tukholmassa 25 vuotta sitten ja EI syntyi.

– Se oli vaikuttava hetki. Istuimme salissa, jonka keskellä oli paksu verho. Kun liittymispäätös oli tehty, verho nousi ja olimme yhtenäinen EI.

Nykyisin EI on maailman suurin yhtä ammattikuntaa edustava järjestö. Siinä on mukana 173 maata ja 33 miljoonaa jäsentä.

Ehkä OAJ voisi tulevaisuudessa tukea opettajavaihtoa.

Ritva Semi jäi keväällä eläkkeelle OAJ:stä, ja päävastuun kehitysyhteistyöstä ottaa järjestöpäällikkö Jenni Arnkil.

OAJ:n uudessa jäsenhankintakampanjassa OAJ ja Turva lahjoittavat jokaisesta liittyneestä uudesta jäsenestä 20 euroa hyväntekeväisyyteen. Ritva tervehtii kampanjaa ilolla.

– Juuri tällaisia uudenlaisia lähestymistapoja kaivataan. Ehkä OAJ voisi tulevaisuudessa tukea myös opettajavaihtoa ja järjestää opettajille mahdollisuuksia tehdä kohdemaissa muutaman viikon tai kuukauden työjaksoja.

Ritva toimii myös Kirkon ulkomaanavun Opettajat ilman rajoja -hankkeen ohjausryhmän puheenjohtajana.

– Opettajat ovat päässet vapaaehtoistyöhön kehitysmaiden kouluihin kehittämään opetusta. Esimerkiksi Kambodžassa suomalaiset opettajat kehittivät opintojen ohjausmallin, jonka valtio on ottanut käyttöön.