Maaliskuisena tiistaiaamuna ekaluokkalaisten Sophian ja Aslanin on aika opetella g-kirjainta. He istuvat pulpeteissa luokan etuosassa ja etsivät kirjainruudukoista g:n sisältäviä sanoja, sellaisia kuin láigi. Se on pohjoissaamea ja tarkoittaa lankaa.
Luokan takaosassa eskarilaiset Leevi ja Niila-Petteri pelaavat peliä, jossa kumpikin vuorollaan piilottaa yhden pöydällä olevista eläinkorteista. Toisen tehtävä on muistella, mikä eläin pöydältä puuttuu. Niinpä luokassa kuuluu huudahduksia: Cuoppu! Oarri! Cuoppu on suomeksi sammakko, oarri orava.
Gos lottit leat eli missä linnut ovat, kysytään kirjassa. Aslan opettelee g-kirjainta opettaja Milla Pulskan avustuksella.
Opettaja Milla Pulska kiertelee vuoroin kaikkien luona. Jotkut oppilaista puhuvat enimmäkseen suomea, mutta Milla puhuu oppilaille aina pohjoissaamea.
Tällaista on arki syksyllä aloittaneessa kaksikielisessä pohjoissaame–suomi-luokassa helsinkiläisessä Pasilan peruskoulussa.
Osa luokan viidestä oppilaasta – yksi ei ole tänään paikalla – on oppinut pohjoissaamen kotona toisena äidinkielenään, osa taas kielipesässä. Saamen kielipesät ovat kieltä osaamattomille tarkoitettuja varhaiskasvatuspaikkoja, joissa opetus on kielikylpymäistä.
– Nekin oppilaat, jotka vastaavat minulle suomeksi, ymmärtävät kyllä oikeastaan kaiken, mitä minä puhun heille, Milla kertoo oppitunnin jälkeen.
Ekaluokkalaisten opetuksesta noin kolmasosa on suomeksi, ja silloin he ovat rinnakkaisluokan mukana tunneilla. Eskarilaiset puolestaan ovat kolme aamupäivää viikossa Millan opetuksessa ja muun ajan suomenkielisessä esiopetuksessa.
Koulun sisällä saame–suomi-luokkaa kutsutaan lyhyesti saamen luokaksi. Luokan ovessa on saamen lippu.
Luokka on toistaiseksi saamelaisten kotiseutualueen ulkopuolella ainoa, jossa tarjotaan saamenkielistä perusopetusta, mutta vastaavaa suunnitellaan nyt myös muualla. Kotiseutualueeseen kuuluvat Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kunnat sekä Sodankylän kunnan pohjoisosa. Siellä saamenkielistä perusopetusta on kaikilla kolmella Suomessa puhutulla saamen kielellä: pohjois-, inarin- ja koltansaameksi.
Syksyllä alkoi myös saamen etäopetushanke, jossa tarjotaan kaksi tuntia viikossa saamen kielten etäopetusta. Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa hanketta johtaa Utsjoen kunta ja koordinoi Saamelaiskäräjät. Aluksi opetusta ovat saaneet halukkaat saamelaiset peruskoululaiset ympäri Suomen, mutta tarkoitus on laajentaa lukiolaisiin ja esiopetukseen.
Tämä on selvä parannus, koska aiemmin täydentävää saamen kielen opetusta on saanut vain yleisimmässä eli pohjoissaamen kielessä ja vain muutamassa kunnassa – ja isommin tietysti saamelaisten kotiseutualueella. Kuitenkin noin 70 prosenttia alle 18-vuotiaista saamelaisista asuu muualla kuin kotiseutualueella.
– Minusta tässä on tosi hyvä henki ja eteenpäinmenemisen tunne, Saamelaiskäräjien koulutussihteeri Ulla Aikio-Puoskari sanoo.
Edistysaskelista huolimatta tilanne on hänestä eriarvoistava: lainsäädäntö ja kannustava rahoitus antavat hyvät edellytykset järjestää saamen kielten ja saamenkielistä opetusta kotiseutualueen kunnissa, mutta sen ulkopuolella kunnilla ei ole velvollisuutta eikä kunnollista rahoitusta vastaavaan.
Pasilan peruskoulun saame–suomi-luokassa tunti jatkuu lukuhetkellä. Milla-opettaja lukee ääneen Diidadálvi-kirjaa, siis muumeista kertovaa Taikatalvea.
– Mikä on skuŋka? Leevi kysyy välillä.
– Skuŋka on se hirviö, se mörkö, Sophia vastaa.
Opettaja Milla Pulska lukee pohjoissaamenkielistä Diidadálvi-muumikirjaa. Oppilaat saivat valita paikkansa vapaasti. Kuuntelemassa eskarilainen Niila-Petteri.
Välitunnilla Milla kertoo, että kun oppilaat käyttäytyvät päivän hyvin, he saavat helmen luokassa olevaan pulloon. Kun pullo on täynnä, hän on luvannut näyttää luokalle Diidadálvi-elokuvan.
– Ei ollut hirveästi valinnanvaraa, Milla sanoo viitaten vähäiseen saamenkieliseen elokuvatarjontaan.
Suomessa on pula niin saamenkielisistä oppimateriaaleista kuin pätevistä opettajista – Millakin viimeistelee vielä luokanopettajan opintojaan Oulun yliopistoon. Pulaa on kaikkialla Suomessa, myös saamelaisten kotiseutualueella.
Saamelaiskäräjien koulutus- ja oppimateriaalitoimisto vastaa Suomessa saamenkielisten oppimateriaalien suunnittelusta, valmistelusta ja jakelusta. Sitä johtaa Ulla Aikio-Puoskari, ja sieltä Millan luokkakin on saanut pääosan käyttämistään materiaaleista. Osa Millan on kuitenkin pitänyt tehdä itse, ja osa on saatu lahjoituksena Helsingissä lopettaneesta kielipesästä.
Opettajapulaa taklataan tänä keväänä alkaneella Ketterä korkeakoulu -hankkeella, jonka tavoite on kouluttaa joustavasti lisää päteviä saamen kieliä taitavia opettajia, sekä pian päättyvällä projektimuotoisella varhaiskasvatuksen opettajakoulutuksella.
Opetus- ja kulttuuriministeriö rahoittaa hankkeita, ja järjestäjinä toimivat Oulun yliopisto ja Saamelaisalueen koulutuskeskus.
– Meillähän ei muuten ole saamenkielistä varhaiskasvatuksen opettajakoulutusta Suomessa, Ulla Aikio-Puoskari huomauttaa.
Näin on siitä huolimatta, että saamen kielipesiä ja äidinkielistä varhaiskasvatusta järjestetään paitsi kotiseutualueella, myös Oulussa, Rovaniemellä, Sodankylässä, Kittilässä ja Helsingissä.
Opettaja- ja materiaalipula on tullut tutuksi myös Susanna-päiväkodissa, jossa aloitti viime syksynä Helsingin ensimmäinen saamenkielinen varhaiskasvatusryhmä. Tarkoitus on, että työntekijät puhuisivat lapsille pelkästään pohjoissaamea. Käytännössä toisena kielenä on kuitenkin nyt suomi, koska ei ole löytynyt kahta saamea taitavaa työntekijää.
Alusta lähtien varhaiskasvatuksen opettajana on ollut Kerttu Mättö, joka ei ennestään juuri tuntenut saamelaiskulttuuria eikä osannut lainkaan saamea. Aluksi hänellä oli pohjoissaamenkielinen työpari, mutta välillä hän veti ryhmää jopa yksin. Tammikuussa hän sai työparikseen pohjoissaamen kielen taitavan sosionomin Saana Guttormin, joka päätyi tehtävään kysellessään varhaiskasvatuspaikkaa omalle lapselleen ja hoitaa nyt opettajan tointa epäpätevänä.
Sosionomi Saana Guttorm laulattaa ja leikittää Susanna-päiväkodin pohjoissaamenkielisen ryhmän lapsia. Oikealla varhaiskasvatuksen opettaja Kerttu Mättö.
Kerttu kertoo, että apuna ovat olleet lasten vanhemmat, jotka ovat esimerkiksi kertoneet hänelle luontosuhteen merkityksestä saamelaisille ja auttaneet materiaalien haalimisessa.
– Tässä on oppinut tosi paljon saamelaisuudesta ja tajunnut, että yllättävän vähän tietää, vaikka kysessä on meidän alkuperäiskansa.
Tänä tiistaina paikalla on kuusi ryhmän kahdeksasta lapsesta. Aamupäivän ulkoilun jälkeen käydään ensimmäisenä läpi, mikä viikonpäivä ja millainen sää tänään on. Lapset siirtävät magneettitaululla maŋŋebárgan eli tiistain kohdalle säätä kuvaavia magneetteja: Ukko siirtää tuulenpuuskan, Aatu auringon ja Kasper pakkasta kuvaavan lumihiutaleen.
Ylempänä magneettitaululla on ympyrä, joka on jaettu saamelaisittain kahdeksaan vuodenaikaan. Saana kertoo, että ryhmä tarkkailee tiiviisti vuodenaikojen vaihtelua ja vierailee viereisessä Keskuspuistossa. Nämä ovat tapoja lujittaa luontosuhdetta keskellä kaupunkia.
Koska Saana, Kerttu ja peruskoulun opettaja Milla työskentelevät saamelaisten kotiseutualueen ulkopuolella, he joutuvat näkemään erityistä vaivaa yhteyden rakentamisessa saamelaiskulttuuriin. Saana pohtii lasten päiväunien aikana, että pohjoisessa voisi esimerkiksi vierailla poroerotuksissa, kun Helsingissä täytyy tyytyä puhumaan ja katsomaan kuvia niistä.
– Mutta onhan saamelaisuus toki muutakin kuin perinteiset elinkeinot, hän huomauttaa.
Lapset voivat valita päiväunille käydessään suomen- tai saamenkielistä luettavaa. Aatu valitsi suomenkielisen Aku Ankan. Taustalla soi joikuja.
Perinteet ja nykyaika kohtasivat myös siinä, kun lapset rauhoittuivat päiväpiirin ja ruokailun jälkeen päiväunille: taustalla soi joikuja, mutta Ukon unikirjaksi valikoitui hyvinkin nykyaikaisesti Ommá ja Duommá beaiveruovttus, siis Tatu ja Patu päiväkodissa.
Miten tuoda saamelaisuutta omaan opetukseen?
Saamelaisten historia, saamelainen musiikki, kielten uhanalaistuminen… Saamelaiskäräjien koulutussihteeri Ulla Aikio-Puoskari antaa esimerkkejä siitä, mitä puolia saamelaisuudesta voisi käsitellä suomalaisessa opetuksessa.
Kuinka moni esimerkiksi tietää, että kolttasaamelaiset joutuivat karjalaisten tapaan jättämään sodan takia kotiseutunsa?
– Saamelaisten historian erityispiirteet puuttuvat meidän historian opetuksesta, Ulla sanoo.
Hänen mielestään suomalaiseen yleissivistykseen kuuluu, että saamelaisista tiedetään enemmänkin kuin kansallispäivä, lippu, Saamen suvun laulu ja Saamelaiskäräjät.
– Jos ei ole tietoa, ennakkoluulot tulevat tilalle.
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa mainitaan lyhyesti saamelaiskulttuuri ja YK:n julistus alkuperäiskansojen oikeuksista. Oppiaineiden keskeisissä sisällöissä ei kuitenkaan puhuta saamelaisista, ja se on Ullan mielestä ongelmallista, koska silloin saamelaisista ei kerrota paljoa myöskään oppikirjoissa.
Verkosta löytyy kuitenkin materiaaleja, joita kuka tahansa voi käyttää opetuksessa. Saamelaiskäräjät ja Opetushallitus ovat toimittaneet Ullan johdolla suomenkielisen Oktavuohta-sivuston, josta löytyy teemoittain saamelaistietoa ja tehtäviä opetukseen.
Sivustolla on linkkejä myös muiden tahojen materiaaleihin, esimerkiksi Sano se saameksi -fraasisanakirjaan.