Kuutisen vuotta sitten Piia Martikainen istui opettajanpöytänsä takana ja tarkkaili, kun oppilaat työskentelivät itsenäisesti pulpeteissaan.
Tätäkö se olisi seuraavat 30 vuotta? Eihän se voisi? Maailmahan myllertää ympärillä ja digitalisoituu vääjäämättä.
Biologian ja maantiedon opettaja Piia alkoi pohtia, miten oma opetustyö pysyisi kehityksen kyydissä. Hän päätyi hypermedian professorin Frans Mäyrän pelillisyysluennolle, ja teknologiainnostus vyöryi täysillä päälle.
Päässä pursuilleet ideat kanavoituivat lopulta kokeiluksi kokkolalaisen Torkinmäen koulun kuutosluokan kanssa: yksi lukuvuosi opittiin pelillisesti ilman kirjoja.
Kokeilussa kaikki muut paitsi matematiikan kirjat saivat kenkää. Koulu hankki lapsille tietokoneet, jotta he voisivat tehdä verkkotyöskentelytilasta löytyviä tehtäviä.
Työtilaksi valikoitui kokeilujen kautta One Note -pilvipalvelu, johon koko koululla oli pääsy.
– Kokeiluvuosi oli rankka, mutta opetti paljon.
Kirjattomuus onnistui, mutta Piia oppi, että kokonaista kouluvuotta ei kannata vetää ilman kirjoja. Kaiken opetusmateriaalin tuottaminen itse oli aivan liian raskasta.
Lisäksi jotkut oppilaista tarvitsivat huomattavasti enemmän tukea kuin toiset.
– Toisaalta, koska osa oli hyvin itseohjautuvia luonnostaan, he pääsivät loistamaan, ja minulle jäi enemmän aikaa opettaa niitä, jotka tarvitsivat apua. Sikäli kirjattomuus palveli kokonaisuutta.
Viime keväänä Piia kertoi edellä kuvatun tarinansa Pariisissa paneelikeskustelussa, joka oli osa Microsoftin pyörittämää Education Exchange -verkoston E2-konferenssia.
Konferenssissa opettajat ja kasvatusalan ammattilaiset maailman eri kolkilta jakoivat osaamistaan ja menestystarinoita teknologian käytöstä opetuksessa. Piian tarina herätti ihastusta.
Ideoita myös kehitettiin paikan päällä kansainvälisissä osallistujaryhmissä paikan päällä, vähän kuin koulussa. Ryhmää ”opetti” joku osallistujista. Parhaat ideat palkittiin.
Piia on osallistunut konferenssiin pari kertaa aiemminkin, mutta tänä vuonna hän ensi kertaa mentoroi kahta ryhmätyöryhmää.
Toinen ryhmistä tuli toiseksi inkluusiosarjassa pakopeliä muistuttavalla tuntisuunnitelmallaan. Sen mukaan lukot aukenisivat, kun Pariisin historiaa koskevat tehtävät ratkeaisivat verkkoympäristössä yksitellen.
Opettajien pitäisi tajuta, että maailmalla havitellaan sitä, mitä me tehdään arkihommina.
Vaikka reissu oli menestys, Piian jalat pysyvät tiukasti maassa. Jopa tämän haastattelun antaminen hirvittää häntä hiukan, koska niin monesta muustakin opettajasta olisi aiheeksi.
– Meidän suomalaisten opettajien pitäisi tajuta, että maailmalla havitellaan sitä, mitä me tehdään arkihommina. Suomessa perusduunin taso on huikea.
Siinä missä ulkomailla ihasteltaisiin pelkästään vaikkapa 3d-dinosauruksen liikkeitä, Suomessa teknologia ei olisi keskiössä, vaan 3d-dinosaurus olisi väline opettaa esimerkiksi evoluutioteoriaa.
Piialta kysytään usein, missä hän on opiskellut teknologiatietojaan. Ei missään, hän vastaa. Hän vain ottaa selvää ja kokeilee.
Biologian ja maantiedon opettaja Piia Martikainen ei pelkää kokeilla uutta, vaikka olisi vaikeaa. Jos menee pieleen, tietääpähän ainakin, mikä ei toimi.
Piia tutustuu uuteen pienissä erissä ja silloin, kun hyvältä tuntuu ja kokeiluihin on aikaa. Näin energia kokeilla uutta ei ehdy.
– Joskus googlailen viisi minuuttia ja löydän ratkaisun. Joskus yritän keskittyä kymmenen minuuttia ja totean, että äh ei jaksa. Jatkan sitten joskus toiste.
Mutta kun hän sitten keskittyy, aikaa saattaa hurahtaa paljonkin.
Hommassa auttaa uteliaaseen luonteeseen sisäänrakennettu innostus, joka pirskahtelee helposti ympäriinsä ja kanavoituu usein kehittämiseksi.
– Sanon koulussa, että kun annatte mun vouhkata rauhassa, kyllä siitä hyvä tulee. Mutustelen asioita kyllä.
Intoa hän on puhkunut aina, esimerkiksi silloin, kun julisti yhdeksänvuotiaana, että haluaa opettajaksi.
Näillä puhein ei ehkä yllätä, että Piia innostaa myös muita mukaan: hän on koulussaan tutor, joka auttaa muita opettajia ujuttamaan teknologiaa opetukseensa.
Teknologia ei silti ole ainoa, joka saa Piian sydämen pamppailemaan tavallista nopeammin. Hän kehittää tarmolla myös yhteistoiminnallisuutta luokassaan.
Se tarkoittaa esimerkiksi keskusteluja projektien tavoitteista yhdessä oppilaiden kanssa, projektien yhteistä toteuttamista ja numeroarvioinnin kriteerien sanallistamista näkyviksi.
Viime kevätlukukaudella Piian koulun seiska- ja kasiluokkalaiset työskentelivät aina samoissa ryhmissä, kun tehtävät vaativat ryhmätyöskentelyä.
– Näin on mahdollista päästä tavallista ryhmätyötä syvemmälle. Tehtäviä pitää jakaa ja tehdä tiiviistä yhteistyötä.
Teknologia näkyy Piian luokassa eri tavoin, vaikkapa röntgenkuvina.
Yhteistoiminnallista työotetta tukee se, että Torkimäen koulu on mukana kansainvälisessä syväoppimisen ohjelmassa, joka jakaa monet suomalaisen opetussuunnitelman laaja-alaiset tavoitteet.
Kokeile, jaa ja kannusta ovat tämän New Pedagogies for Deep Learning -ohjelman pääteesit. Koululla on ohjelman ansiosta yhteistoiminnallisia oppilasryhmiä, jotka esimerkiksi osallistuvat keskusteluun koko luokka-asteen opetustavoitteista.
– Yhdessä oppiminen syventää vuorovaikutustaitoja, joita tarvitaan tulevaisuuden työelämässä.
Tänäkin syksynä Piia yhdistää sekä yhteistoiminnallista oppimista että teknologiaa opetuksessaan. Näin käy esimerkiksi maailmalle soitettavissa mysteeripuheluissa, jotka ovat oppilaiden mielestä ihan hitti.
Bilsan ja mantsan tunneilla saatetaan soittaa videopuhelu Australiaan, Itävaltaan, Intiaan. Minne vain.
Opettajat sopivat ajankohdan, mutta oppilaiden tehtävä on soitettaessa arvata, missä toinen luokka sijaitsee. Se pitää ratkaista yhteistuumin esittämällä kyllä–ei-kysymyksiä.
– Oppilaat pääsevät käyttämään päättelykykyään hauskasti.
Piia löytää langan päähän luokan kansainvälisten verkostojensa kautta. Hän vinkkaa, että Microsoft in Education -sivustolta voi etsiä opettajia videopuheiluihin Mystery Skype -haulla.
– Ja eihän siihen mitään sivustoa edes tarvita, voihan puhelun soittaa vaikka Suomen sisällä tai käyttää muita kansainvälisiä kontakteja.
Piia huomauttaa, että tässäkin teknologia on vain renki, joka mahdollistaa hauskan päättelytehtävän. Tärkeintä onkin löytää tasapaino teknologian kanssa.
– Kuulostaa aivan hirveältä kliseeltä, mutta niin se vain on. Teknologialla saa tehtyä hienoja juttuja, mutta oppimisen on liityttävä johonkin laajempaan kokonaisuuteen, kuten tässä maantieteellisen tiedon laajentamiseen.
Kynää ja paperiakin tarvitaan edelleen, Piia huomauttaa. Sen hän muistaa aina mainita myös verkostotapahtumissa maailmalla.
Piia Martikainen
- Biologian ja maantiedon opettaja Torkinmäen koulussa Kokkolassa. Aloitti uransa luokanopettajana.
- Mukana Microsoftin opettajaverkostossa, joka on vienyt Piian maailmankonferenssiin jo muutaman kerran.
- Geokätköilee miehensä kanssa, koska kahta teini-ikäistä lasta touhu ei enää oikein kiinnosta.