Muista pyytää verkkokurssin tekoon riittävästi työaikaa

Korkeakouluopettajat Saara Repo, Matti Korhonen ja Leena Hiltunen ovat oppineet vähitellen tietämään, kuinka paljon työaikaa verkkokurssin laatiminen ja pitäminen nielevät.

Oman verkkokurssin laatiminen on hyppy, jonka yhä useampi korkeakoulun opettaja haluaa ottaa. Siihen tarvitaan ainakin halua kehittyä, esimiehen tukea, kollegojen neuvoja ja riittävästi resursseja.

Opettaja-lehden jututtamien ammattikorkeakoulun ja yliopiston opettajien kokemuksissa näyttää olevan yksi yhteinen piirre: työaikaa verkkokursseille saa, jos osaa pyytää ja perustella.

Aloittaessaan harva opettaja kuitenkaan aavistaa, kuinka paljon työaikaa verkko-opetus syö. Kurssin suunnittelun ja koostamisen lisäksi aikaa pitää varata opiskelijoiden ohjaamiseen ja palautteen antamiseen.

Työaikaa irtoaa eri korkeakouluissa vaihtelevasti. Loppuvuodesta julkaistaan Yliopistojen opetusalan liiton YLL:n kysely. Siinä 42 prosenttia 346 vastaajasta oli sitä mieltä, että työaikaa ei anneta verkko-opetukseen riittävästi.

Työajan riittävyyden kanssa painitaan myös ammattikorkeakouluissa. OAJ:n viime vuonna tekemässä kyselyssä 60 prosenttia amk-opettajista koki, että työaikaa ei ole riittävästi – ei verkko-opetukseen, eikä mihinkään muuhunkaan.

Ammattikorkeakouluissa digiloikkaa on vauhditettu eAmk-hankkeella, jonka valmennusohjelmiin on osallistunut jo noin 160 opettajaa Suomen 23 ammattikorkeakoulusta.

Tieto tekijänoikeuksista näyttää vaihtelevan. Osa opettajista olettaa, että jos materiaali on työajalla tehtyä, työnantajalla on täydet oikeudet materiaalin käyttöön.

OAJ:n lakimies Janniina Heinonen muistuttaa, että tämä ei pidä paikkaansa. Kun opettaja tekee opetusmateriaalia, kaikki tekijänoikeudet ovat hänellä. Se tarkoittaa, että opettajalla on oikeus määrätä, missä ja kenelle materiaalia jaetaan ja miten sitä muokataan. Tämä koskee myös verkkokursseja.

 

Käänteinen oppiminen mullisti pedagogiikan

Saara Repo tykkää tehdä töitä Helsingin keskustakirjasto Oodissa.

Yliopistonlehtori Saara Repo, Helsingin yliopisto

Opetan yliopistopedagogiikkaa Helsingin yliopiston Meilahden kampuksella. Suurin osa opiskelijoistani on lääketieteen opettajia ja tutkijoita, jotka hankkivat pedagogista osaamista.

Vähitellen olen oppinut tietämään, kuinka paljon verkkokurssien laatimiseen menee työaikaa. Osaan sitä myös vaatia ja aika hyvin olen työaikaa saanutkin. Kun kurssin on kerran suunnitellut ja toteuttanut, se alkaa rullata omalla painollaan. Verkkokursseille ei tarvitse monistaa eikä kuljetella papereita.

Verkossa ovat esimerkiksi oppimistehtävät ja arviointikriteerit.

Arvelen, että tällä hetkellä 80 prosenttia Helsingin yliopiston opetuksesta on sellaista, että siinä yhdistetään lähiopetusta ja verkko-opetusta – vähintään niin, että opetusmateriaalit ovat verkossa jaossa. Teen yhteistyötä muiden pedagogisten lehtorien kanssa, ja meidän kursseillamme verkossa ovat esimerkiksi oppimistehtävät ja arviointikriteerit.

Luentoja en enää juuri pidä, pikemmin lyhyitä summauksia opiskelijoille. Luennoilla huomasin, että asiat olivat toisille liian helppoja ja toiset putosivat kärryiltä jo alussa – erityisesti he, joille aihe tai kieli oli vieras.

 

Tutkimukset tuovat jatkuvasti lisää tietoa verkkopedagogiikasta. Käytän opetuksessani paljon videoita, joista opiskelijat saavat opiskella perusasiat omassa rytmissään etukäteen.

Käänteinen oppiminen on iso ja mullistava asia, jonka verkko on mahdollistanut. Kun tapaamme lähiopetuspäivänä, opiskelijat ovat suunnilleen samalla lähtötasolla ja pääsemme syventämään opittua yhdessä keskustellen.

Tiedän, että opetusmateriaalien tekijänoikeudet ovat minulla. Toisaalta haluan, että tiede on avointa. Jos joku toinen yliopistossamme hyödyntää laatimaani kurssia, edellytän, että nimeni mainitaan.

 

Palautetta tulee mietittyä tarkasti

Matti Korhonen kuvaa tulevaa tehtävää varten opetusvideota, jossa tehtävänä on puun kosteuden mittaus lyöntipiikillä.

Rakennustekniikan opettaja Matti Korhonen, Karelia-ammattikorkeakoulu, Joensuu

Opetuksestani noin neljä viidesosaa on kontaktiopetusta. Tällä hetkellä pidän verkkokurssia rakennusten suunnitteluohjelmistosta. Suurin osa kurssilaisistani opiskelee rakennusinsinööriksi.

Verkkokurssien teko on ollut mielenkiintoista, työlästä ja kuormittavaa. Olen saanut riittävästi työaikaa opintojaksojen tekemiseen, mutta ehkäpä niin voi sanoa vasta nyt, kun toteutuksia on takana useita. Alussa työaika ei riittänyt opintojaksojen tekemiseen.

Oppia olen saanut eAmkin webinaareissa sekä Jyväskylän ammatillisessa opettajakorkeakoulussa, jossa hankin opettajapätevyyden. Paljon on myös jäänyt opiskeltavaksi itse.

Osa verkkokurssini tehtävistä on automaattisesti tarkistuvia. Kun kurssilla on jopa 80 opiskelijaa, pelkästään manuaalinen korjaaminen olisi liian iso urakka.

Aikaa kuluu myös teknisten ongelmien selvittelyyn.

Verkko-opintojaksojen tekninen toteuttaminen on sujunut minulta helposti, mutta työlästä on ollut opetella uudet, verkkoon sopivat opettamisen menetelmät. Aikaa kuluu myös tietoteknisten ongelmien selvittelyyn, koska opiskelijoilla on käytössä erilaista tekniikkaa ja häiriöt voivat johtua niin monesta seikasta.

Suurin hyöty on se, että opiskelijat voivat suorittaa verkko-opintoja paikasta ja ajasta riippumatta. Kun potentiaaliset yleisöt ovat suurempia, opettajien erikoistuminen on entistä järkevämpää.

Opiskelijan etenemistä on helppo seurata verkossa. Kirjoitetusta viestistä häviää paljon verrattuna siihen, että palautteen antaisi kasvokkain. Toisaalta opiskelija saa kysymyksiinsä hyvin mietittyjä, kirjallisia vastauksia. Joskus tulee pohdittua niitä liikaakin, ja se kuormittaa.

Liitän kurssiini yleensä CC0-leiman. Se tarkoittaa, että aineistoa saa käyttää täysin vapaasti, eikä nimeäni tarvitse mainita.

 

Nettikahvila mahdollistaa keskustelun

Leena Hiltunen odottaa, että tekniikka taipuu vähitellen toteuttamaan hänen villejä pedagogisia ideoitaan.

Yliopistonopettaja Leena Hiltunen, Jyväskylän yliopisto

Olen suunnitellut ja toteuttanut verkko-opetusta jo 20 vuotta. Koulutan tietotekniikan aineenopettajia ja koulutusteknologian asiantuntijoita. Väittelin verkko-opetuksen suunnittelun tehostamisesta vuonna 2010.

Alemmat korkeakoulututkinnot suoritetaan yliopistoissa vielä yleisesti lähiopetuksena. Tosin jo muutama vuosi sitten meiltä valmistui maisteri, joka ei käynyt Jyväskylässä kertaakaan.

Minun opiskelijani suorittavat opintoja yleensä työn ohella. Tänä lukuvuonna toteutan kaikki opetukseni pelkästään verkossa.

Aluksi kurssini olivat aika tökeröitä nykyajan mittapuulla, mutta välineiden ja osaamisen kehittymisen myötä olen mielestäni päässyt todella toimiviin toteutuksiin.

Työnantajan tarjoama laaja repertuaari välineitä sekä verkossa tarjolla olevat maksuttomat välineet ovat mahdollistaneet erilaisia pedagogisia kokeiluja, mutta vieläkään tekniikka ei ole taipunut toteuttamaan kaikkein villeimpiä pedagogisia ideoitani.

Mikään ei koskaan ole valmista ja aina on jotakin kehitettävää.

Olen kehittänyt verkkokurssejani yhteisölliseen suuntaan, ja vuorovaikutusta opiskelijoiden välillä syntyy muun muassa webinaareissa ja nettikahvilakeskusteluissa.

Olen saanut aina reilusti aikaa verkko-opetuksen kehittämiseen. Toisaalta kaikki on suhteellista, sillä verkko-opetuksessa tuntuu, ettei mikään koskaan ole valmista ja että aina on jotakin kehitettävää.

Verkko-opetuksen kehittämisessä täytyykin olla itselleen armollinen ja muokata opetusta vähitellen toteutus toteutukselta uusia ideoita ja välineitä testaten.

Tekijänoikeuslain mukaan tekijänoikeudet verkkomateriaaliin ovat aina tekijällä, ellei tästä muuta työnantajan kanssa sovita. Työn luonteesta riippuen työnantajalle voi siirtyä materiaalin käyttöoikeudet, mutta meillä yliopistossa oikeuksista täytyy aina sopia erikseen.

Lue lisää:

Aalto-yliopiston koordinoima Fitech-hanke on tuottanut oppimismuotoilija Akseli Huhtasen oppaan verkkokurssien tekoon: