Pyrkiessäni 40 vuotta sitten Turun yliopistoon lastentarhanopettajakoulutukseen minulta kysyttiin, miksi halusin tähän ammattiin. Vastasin, että tykkään olla lasten kanssa.
Nyt 38 vuotta työtä tehneenä vastaisin samalla tavalla. Olen opettanut ja kasvattanut, mutta viime vuosina olen ymmärtänyt tärkeimmäksi asiaksi sen, että saan jakaa päiväni lasten kanssa.
Viime vuosien aikana positiivinen pedagogiikka ja vahvuusajattelu ovat mullistaneet ajatteluni. Olemme lasten kanssa löytäneet omia ja toistemme vahvuuksia.
Yksi vahvuus on rakkaus. Se on hyvin vahva sana. Olen miettinyt vuosien aikana sen sanan käyttöä työssäni. Voinko käyttää sitä?
Sitten luin Eliisa Leskisenojan kirjan Positiivinen pedagogiikka varhaiskasvatuksessa. Sieltä löysin vastauksen pohdintaani, pedagoginen rakkaus. Sitä se on. Nyt voin sanoa ääneen lapselle, että olet rakas ja tärkeä juuri omana itsenäsi myös minulle.
Viime keväänä eskarini olivat pitkään kotona, mutta onneksi kahdella viimeisellä viikolla saimme olla yhdessä. Sain jakaa todistukset ja sanoa muutaman sanan.
Valitsin aiheeksi vahvuudet. Kannustin heitä pitämään ne aina voimanaan ja suojanaan. Omista vahvuuksistani valitsin rakkauden ja kiitollisuuden. Olin kiitollinen siitä, että sain elää, oppia ja kasvaa minulle tärkeiden ja rakkaiden eskareitten kanssa.
Riitta Hirsimäki
varhaiskasvatuksen opettaja