Ääni puhelimessa kuulostaa levolliselta. Hanna-Riikka Heikalla on takanaan ensimmäinen työpäivä Siilinlahden koulussa Siilinjärvellä.
Koulu on alkamassa seuraavana päivänä. Silloin Hanna-Riikka tapaa ensimmäistä kertaa oppilaansa. Työpaikka on hänelle ensimmäinen luokanopettajaksi valmistumisen jälkeen.
– Sain oppilaistani nimilistan ja eskarista vähän tietoakin heistä: kiinnostuksen kohteista ja suhtautumisesta uuteen ja oppimiseen. Tapasin myös tulevan aisaparini eli toisen ekaluokan opettajan, joka otti minut saman tien ihanasti siipiensä suojaan, Hanna-Riikka kertoo lukukauden alkamisen aattona.
Mutta kun Hanna-Riikalle soittaa seuraavana päivänä uudelleen, käy ilmi, että täytenä viilipyttynä ensimmäisestä koulupäivästä ei selvinnyt opettajakaan.
Kun hänen luokallaan aloittavat ekaluokkalaiset kokoontuivat koulun pihaan, Hanna-Riikka kertoo saaneensa lyhyen mutta kokonaisvaltaisen jännityskohtauksen.
– Kymmenen minuuttia ennen oppilaiden ensitapaamista iski jännitys. Ajattelin, että mitä minä täällä teen. Enhän minä osaa, enkä minä kykene!
Se oli kaikille osapuolille erityinen hetki.
– Osa lapsista vähän itkeskeli, toiset tulivat reippaasti tervehtimään. Vanhempienkin silmäkulmista näki, että tunteita pidättelivät hekin.
Ehdin kastella varpaitani etäopetuksen maailmassa.
Kun opiskeluvuosien sijaisuudet jätetään laskuista, Hanna-Riikan ura alkaa nyt siis syyslukukauden kestävällä ekaluokan open sijaisuudella.
Se alkaa myös poikkeuksellisena aikana.
– Onhan se korona läsnä kaikessa suunnittelussa. Ehdin kastella varpaitani etäopetuksen maailmassa, kun tein keväällä sijaisuuden Kuopiossa. Nyt menemme hygienia edellä ja ymmärtääkseni lapsetkin ovat varsin tietoisia käsienpesun tärkeydestä.
Siilinlahden koulussa on maanantaisin ohjelmassa tunnin mittainen ”koronakorjaamo”. Tarkoituksena on löytää mahdollisia oppimisen kuoppia, joita eskarissa on voinut syntyä koronakeväänä.
– Korjaamon tunnit ovat tukitunteja, joissa ylös- ja alaspäin eriyttämällä korjataan koronan vuoksi syntyneitä puutteita eri taidoissa.
Hanna-Riikka sanoo suhtautuvansa koronatilanteeseen rauhallisesti. Hänen mielestään koronapelkoa, kuten mitä tahansa muutakin pelkoa, voidaan parhaiten hälventää keskustelemalla.
– Voimme puhua niistä tunteista ja ajatuksista, joita lapsilla on mielen päällä. Huoltajien huolta voi parhaiten rauhoitella olemalla itse rauhallinen ja asiantunteva sen suhteen, millaiset suunnitelmat koululla on käytössä.
Työyhteisön ja esimiesten tuki on Hanna-Riikan mielestä avainasemassa, kun koulu kääntää katseen kohti tulevaisuutta.
– On yritettävä elää arkea niin kuin se olisi se kaikkein normaalein. Ekaluokkalaisille se on sitä erityisesti.
Hanna-Riikan ensimmäinen työpäivä oppilaiden kanssa oli kolmituntinen. Kun kello löi yhdeksän, opettajan jännitys alkoi haihtua, mutta ihan kaikki oppilaat eivät heti rentoutuneet.
– Kysyin, ketä jännittää ja myönsin, että niin jännittää minuakin. Tein selväksi, että se on täysin sallittua. Hiljalleen lastenkin jännitys alkoi kadota ja oppilailla olisi ollut asiaa vaikka kuinka paljon.
Suurin osa Hanna-Riikan luokan oppilaista tulee samasta eskarista. Tuoreen opettajan ensivaikutelma on, että oppilailla on jo valmiiksi lämminhenkiset välit keskenään.
Aluksi juteltiin kesälomasta. Nimiä opeteltiin ja käden nostamista. Ruokailussa Hanna-Riikalle sattui ensimmäinen moka, kun hän puetutti oppilaille ulkovaatteet päälle, vaikka ruokalarakennuksessa ei ole naulakoita.
– Ensimmäinen kouluateria nautittiin takit päällä ja lippikset päässä.
En kohota itseäni lasten silmissä yli-ihmiseksi.
Ulkovaatteet päällä syömiseen tiivistyy jotakin Hanna-Riikan opetusfilosofiasta. Virheitä sattuu, ja se sallitaan.
– Koen tosi tärkeäksi sen, että en kohota itseäni lasten silmissä yli-ihmiseksi, joka vain onnistuu ja porskuttaa. Pyrin sellaiseen rehellisyyteen, jossa on lupa erehtyäkin. Ekalla tunnilla unohdin kysyä yhden lapsen lempieläimen. Pyysin anteeksi ja kysyin sitä jälkikäteen.
Hanna-Riikan ei myöskään tarvitse miettiä kauan, kun häneltä tiedustelee tärkeimpiä painotuksia, joihin hän luokanopettajana pyrkii.
– Suurin asia on ilmapiiri. Minun on tehtävä työni niin, että jokainen oppilas tuntee kuuluvansa ryhmään.
Aivan tällainen ilmapiiri ei vallinnut Hanna-Riikka Heikan omalla koulupolulla. Koulukiusaaminen alkoi ala-asteella haukkumisella ja ivailuna.
– Olen joutunut vielä aikuisiällänikin tekemään paljon töitä, jotta olen päässyt itseni hyväksymisessä yli tietyn pisteen. Viimeinkin olen voiton puolella, kun olen saanut elämässäni onnistumisia.
Sitä, miksi opettajat eivät puuttuneet kiusaamiseen, Hanna-Riikka ei tiedä.
– Minulla oli kyllä kavereita, mutta opettajat näkivät kiusaamisen tunnelmaa ympärilläni. Jonkinlainen stoppi olisi ollut tarpeen.
Hanna-Riikka sanoo silti tulleensa aina hyvin toimeen opettajiensa kanssa.
– Totta kai peilaan itseäni niihin vanhoihin opettajiin nyt, kun mietin, millainen opettaja haluan itse olla.
Muutto opiskelemaan Ylitorniolta Savonlinnaan ja sieltä Joensuuhun oli tärkeä askel kiusaamisesta toipumisessa. Uusien samanhenkisten ihmisten seurassa Hanna-Riikka alkoi nähdä itsensä paremmassa valossa. Opiskelutoverin kanssa tehty pro gradu käsitteli opettajien kokemaa kiusaamista.
Hanna-Riikan tie on kulkenut pohjoisesta itäiseen Suomeen. Ja kyllä, hän kertoo tykästyneensä niihin kuuluisiin lupsakoihin savolaisiin.
Ilmapiiri on Hanna-Riikan mukaan paitsi luokan myös koko koulu- ja työyhteisön avaintekijä.
– Vieras ihminen voi aistia paljon siitä, miten hänet otetaan vastaan. Siilinlahdessa hyvä henki on huokunut alusta saakka. Kouluyhteisössä kyse on joukkuepelistä, jossa jokainen on avainasemassa.
Alku oli myös luokan ilmapiirin kannalta lupaava.
– Oppilailla näytti olevan kiva meno keskenään.