Olin energinen rasavilli. Taisin välillä istua jälki-istunnossakin. Kukaan ei varmasti olisi uskonut, että minusta tulee professori, Benita Heiskanen kuvailee alakouluikäistä itseään.
Benita kasvoi merikapteenina työskennelleen yksinhuoltajaisän hoteissa ja tunsi itsensä koulussa hieman ulkopuoliseksi.
– Opettajat pitivät minua ja taustaani kummallisena. Itse koin koko peruskoulun jotenkin lannistavana ja tasapäistävänä. Olin kuin Peppi Tommien ja Annikoiden joukossa.
Poikkeuksiakin opettajissa oli. Benita muistelee lämmöllä Turussa Jäkärlän ala-asteella englantia opettanutta Dennis Katroa ja yläasteella huumorintajullaan valloittanutta ruotsinopettajaa Ritva Nuotiota.
Benita viihtyi kielten ja musiikin tunneilla. Sen sijaan käsityö ja silloinen kuvaamataito olivat yhtä tuskaa.
– Pidin aineista, joihin minulla oli lahjoja. Toisaalta en halunnut edes yrittää, jos joku ei sujunut.
Lukion Benita aikoi jättää väliin, mutta isä sai hänet ylipuhuttua kokeilemaan Turun iltalukiota.
– Sehän olikin mahtava paikka. Lukiossa oli eri-ikäisiä ja erilaisista taustoista tulevia ihmisiä. Siellä sai olla oma itsensä. Sain onnistumisen kokemuksia ja aloin ajatella, että kaikki on mahdollista.
Benita kirjoitti laudaturin paperit ja lähti maailmanympärysmatkalle. Välivuoden jälkeen hän aloitti englantilaisen filologian opinnot Tampereen yliopistossa. Varsinainen ura löytyi sivuaineesta Yhdysvaltain tutkimuksesta.
– Opiskelin sitä, mikä kiinnosti. En miettinyt uraa ja tulevaisuutta. Edelleen ajattelen, että Yhdysvaltain tutkimus on minulle oikea ala.