Kiitos kuuluu kaikille – Suomen opettajat ovat vuoden 2020 koulutusvaikuttajia

Kaisa Retkin, Janne Ojakoski ja Liisa Harakkamäki voivat ladata OAJ:n nettisivuilta seinälleen kunniakirjan. Samoin voit tehdä sinä, sillä kaikki te vuoden 2020 koulutusvaikuttajana palkitut opettajat teette työtä ammattitaidolla ja suurella sydämellä. Kasvatuksessa ja kouluksessa työskentelevien sinnikkyydellä työ osaamisen ja sivistyksen eteen jatkuu vaikeissa olosuhteissakin.

 

Opettajan työn vaikutukset näkyvät vuosien päästä

Janne Ojakoski, luokanopettaja, Puolankajärven koulu, Puolanka

Janne Ojakoski kuulostaa ilahtuneelta, kun hän kuulee olevansa yksi vuoden koulutusvaikuttajista – yksi tuhansista, mutta silti. Kaiken kaikkiaan hän sanoo kokevansa peräti vahvasti, että opettajan työtä arvostetaan yhteiskunnassa.

– Koulutusasioista käydään paljon keskustelua ja nämä aiheet koetaan merkityksellisiksi. Tuntuu, että suomalaiset hyvin laajana joukkona haluavat, että suomalainen koulu on hyvä, sanoo 31-vuotias Ojakoski, joka on työskennellyt opettajana nelisen vuotta.

Hänen mielestään opettajan työn vaikutus on sekä yksilötasolla että yhteiskunnallisesti ”käsittämättömän iso”. Hän tiedostaa olevansa oppilaille esimerkki ja usein se tärkein aikuinen heti vanhempien jälkeen.

– No eihän sitä joka päivä töihin lähtiessään ajattele, että nytpä minulla on mahdollisuus vaikuttaa. Työpäivän jälkeen voi kuitenkin helposti tajuta, että kuinka tulikin tehtyä paljon töitä oppilaiden eteen.

Ojakosken mielestä opettajan työn kaikkia vaikutuksia ei näe arkisessa työntouhussa, mutta työ voi kantaa hedelmää vasta vuosien päästä.

 

Yksilöiden eli oppilaiden lisäksi – ja heidän kauttaan – opettajat vaikuttavat myös yhteiskuntaan. Ojakoski sanoo seuraavansa yhteiskunnallista koulutuskeskustelua, mutta myöntää olevansa enemmänkin tarkkailija kuin kaikkein äänekkäin keskustelija.

– Minulle on tärkeintä olla kärryillä kokonaiskuvasta. Siitä, mistä asioista keskustellaan ja mihin suuntaan suomalaista koulutusta viedään.

Koulutuskeskustelussa Ojakoskea kiinnostavat tasa-arvoa, syrjäytymistä, lasten ja nuorten liikunnallisuutta sekä kieltenopetusta koskevat aiheet.

– Olen huolissani eriarvoistumisesta, jota voi katsoa niin globaalisti kuin täältä pienen kunnankin tasolta. Kaupungistumiskehitys on asia, jossa ollaan ison haasteen edessä Suomessa, Ojakoski sanoo.

Noin kahden ja puolen tuhannen asukkaan ja yhden koulun Puolangalla pienuus tuo eteen konkreettisia ongelmia.

Ojakoski mainitsee esimerkkinä uimataidon opetuksen, joka on ainoa opetussuunnitelmassa 3.–6.-luokkalaisilta edellytettävä liikunnallinen taito. Puolangalla ei nimittäin ole uimahallia.

– Pitäisikö meidän yrittää ehtiä opettamaan oppilaat uimaan elokuussa, ennen kuin vedet täällä pohjoisessa nopeasti kylmenevät? Pienellä paikkakunnalla matalan kynnyksen lajikokeiluille ei ole aina muutenkaan samoja mahdollisuuksia kuin kaupungeissa.

Tulen mielestäni paikallisesti hyvin kuulluksi, eikä ääneni huku massaan.

Toisaalta Ojakoski ihmettelee, miksi kieltenopiskelun annetaan yksipuolistua Suomessa. Lapsilla olisi hänestä enemmänkin herkkyyttä ja potentiaalia kielten oppimiseen. Hänen mielestään englannin opetus korostuu turhan paljon.

– Tykkään opettaa, opiskella ja puhua kieliä. Kielenopetusta toki nyt varhennettiin, mutta käytännössä sekin koskee englantia.

Se hyvä puoli Puolangan kaltaisessa pienessä kunnassa on, että yksittäisellä opettajalla on kenties vielä enemmän vaikutusvaltaa kuin isoissa kaupungeissa.

– Tulen mielestäni paikallisesti hyvin kuulluksi, eikä ääneni huku massaan. Jos ongelmia tai puutteita ilmenee, niin siinähän tuo kunnantalo on ihan koulun naapurissa.

 

Vuorovaikutustaitojen siemenet kylvetään varhain

Kaisa Retkin, varhaiskasvatuksen opettaja, Palokunnanmäen päiväkoti, Jyväskylä

Ruohonjuuritason vaikuttaja. Näin Kaisa Retkin kuvaa rooliaan opettajana.

Palokunnanmäen päiväkodissa tapahtuu paljon pieniltä tuntuvia asioita, jotka ovat lapselle ja lopulta koko yhteiskunnalle äärimmäisen tärkeitä. Esimerkiksi silloin, kun vieraskielinen lapsi löytää suomen sanat, pääsee osaksi ryhmää ja saa uusia ystäviä.

− On hienoa, kun voin auttaa lasta löytämään kielen avaimet, joilla hän pääsee toimimaan ensin leikeissä ja myöhemmin koulussa, työelämässä ja yhteiskunnassa, 2–5-vuotiaiden ryhmässä työskentelevä Retkin sanoo.

Päivittäisissä leikeissä Retkin opettaa lapsille vuorovaikutusta, empatiaa, osallistumista ja ryhmässä toimimista. Näiden taitojen avulla he pystyvät tekemään monia paljon isompia juttuja sitten nuorina ja aikuisina.

 

Retkin tykkää työstään ja pitää sitä merkityksellisenä. Suoraa palautettakin satelee usein, eikä siinä kehuja säästellä. Vanhemmat ovat vaikuttuneita siitä, miten paljon päivän aikana opitaan.

− Olemme pohtineet kollegojen kanssa, miten voisimme vielä enemmän avata vanhemmille asioita, joita varhaiskasvatuksessa pedagogisesti tapahtuu.

Vaikka vakaopettajan työ on tärkeää ja motivoivaa, sitä ei ole aina helppo toteuttaa. Retkin muistuttaa, että pedagogiikan laatu kärsii, jos henkilöstöä on liian vähän, lapsiryhmät liian suuret tai tukea riittämättömästi.

− Jos haluamme nostaa osallistumisastetta, tarvitsemme myös rahaa, jotta henkilöstöä saadaan palkattua riittävästi.

 

Kuntien välillä laatu heittää esimerkiksi siinä, miten paljon eri koulutusasteilla on erityisopettajan palveluja saatavilla. Opettaja pystyy onnistumaan vain, jos lapsi saa sellaisen aikuisen tuen, jota hän tarvitsee.

− Meillä on hirmu taitava laaja-alainen erityisopettaja, joka on hyvä apu. Ryhmään tarvittaisiin kuitenkin lisää henkilökuntaa, jotta opettaja voisi keskittyä opettamaan kaikkia lapsia, niin tuen tarvitsijoita kuin muitakin.

Kolmiportainen tuki on niitä koulutuspoliittisia teemoja, jotka liippaavat Retkiniä erityisen läheltä. Entisenä luokanopettajana hän on nähnyt tuen tarpeen niin koulussa kuin varhaiskasvatuksessakin.

OAJ:n malli, jossa kaikilla koulutusasteilla olisi yhteinen tukijärjestelmä, on Retkinin mielestä erinomainen. Kolmiportaisen tuen ketju varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle turvattaisiin määräämällä kaikille asteille opettajamitoitukset ja riittävä määrä erityisopettajia.

− Mitä aikaisemmin lasta päästään tukemaan, sitä tehokkaammin estetään syrjäytymistä ja säästetään yhteiskunnan varoja, Retkin muistuttaa.

Korona-aika muistuttaa, miten tärkeitä me opettajat olemme lasten arjessa.

Toinen iso koulutuspoliittinen harppaus on kaksivuotinen esiopetus, jonka kokeiluun myös Jyväskylä on valittu. Retkin odottaa innolla, mitä tuleman pitää.

Kevään kuntavaalit kutkuttavat myös varhaiskasvatuksen opettajaa.

− Koulutusasiat ovat ehdokkaan valinnassa etusijalla, koska olen opettaja, mutta myös siksi, että minulla on 5- ja 9-vuotiaat lapset.

Varhaiskasvatuksen opettajan työssä suurin ilo syntyy lasten kanssa olemisesta. Yhteys työkavereihin ja perheisiin on työn antoisaa ydintä.

− Korona-aika muistuttaa, miten tärkeitä me opettajat olemme lasten arjessa. Perheillä voi olla tiukkoja tilanteita, lomautuksia tai taloudellista epävarmuutta. Me tarjoamme lapsille turvallisen ja laadukkaan varhaiskasvatuspäivän.

 

Nykyajan opettaja vaikuttaa tasavertaisena keskustelijana

Liisa Harakkamäki, sosiaalialan lehtori, Hämeen ammattikorkeakoulu, Hämeenlinna

Nuorisotyötä, lastensuojelua, työtä syrjäytymistä vastaan sekä kotoutumisen eteen. Hämeen ammattikorkeakoulun sosiaalialan lehtori Liisa Harakkamäki on ollut kiinni opettajan työn yhteiskunnallisissa ulottuvuuksissa monin tavoin.

Nykyisessä työssäänkin hän valmistaa ammattilaisia sosiaalialan tehtäviin ja alalle, jonka kaikilla asiakkailla ei mene aina hyvin.

– Ammatillinen identiteettini on opettajan, mutta työssäni on tiiviit yhteydet sosiaalialan töihin. Olen yhtenä palikkana mukana kuviossa, jossa tehdään sosiaalialan työstä ja palveluista sellaisia kuin ne Suomessa ovat, Harakkamäki sanoo.

 

Nuoriso-ohjaajaksi kouluttautunut Harakkamäki työskenteli uransa alussa lastensuojelun sijaishuollossa. Ammatillisen opettajan pedagogiset opinnot hän suoritti 90-luvun lopussa, minkä jälkeen hän on työskennellyt lehtorina ja opinto-ohjaajana.

Harakkamäen mukaan opo vastaa opiskelijaksi hakeutumista pohtivien kysymyksiin jo ennen kuin he aloittavat opintonsa ja saattaa heitä työelämään.

– Valinnanvaraa on paljon, ja tehtäväni on varmistaa, että opiskelijat löytävät mahdollisuutensa.

Myös jaksamisesta keskustellaan paljon.

– En ole psykologi enkä terapeutti, mutta kyllä minä olen monenlaisissa asioissa opiskelijoiden rinnalla kulkemassa.

Minä näen työssäni, mikä vaikutus niukoilla resursseilla on.

Harakkamäen mukaan koulutuskeskustelua käydään paljon, mutta toisinaan asioista puhutaan hieman hatariin mielikuviin pohjautuen. Hän alleviivaisi ammattikorkeankin roolia ja merkitystä koko yhteiskunnan kannalta.

– Amk, sen opettajat ja opiskelijat ovat mukana isoissa muutoksissa ja tarjoavat välineitä yhteiskunnan kehittymiseksi.

Esimerkkinä vaikuttamisesta Harakkamäki mainitsee paikallisen opetussuunnitelman, jota hän oli tiiminsä kanssa vastikään uudistamassa.

– Se työ vaikuttaa suoraan siihen, millaista osaamista ja millaisia ammattilaisia työpaikoilla jatkossa on.

Voimakkaita kantoja hän ei tapaa ottaa koulutuspolitiikan keskusteluihin. Se ei tarkoita sitä, etteikö hänellä olisi mielipiteitä ja näkemyksiä siitä, miten päättäjät hänenkin työhönsä vaikuttavat.

– Opettajien vaatimukset koulutuksen rahoituksesta saattavat kuulostaa urputukselta, mutta kyllä minä näen työssäni, mikä vaikutus niukoilla resursseilla on.

 

Kun opetuksesta halutaan yksilöllistä, mutta rahoitusta ei ole, yksilö häviää massaan.

– Käytän paljon energiaa sen miettimiseen, että voinko tehdä asiat toisin. Me opettajat pystymme kyllä uudistamaan myös rakenteita, mutta viime kädessä myös raha ratkaisee, voimmeko tehdä sen, mitä meiltä tilataan.