Lapin ylioppilasteatterin esittämä Kova luu -näytelmä tuo lavalle Ville-nimisen vangin peruskoulumuistot. Näytelmä saattaa kiinnostaa erityisesti opettajia, koska se perustuu väitöstutkimukseen nuorten vankien peruskoulukokemuksista.
Lapin yliopiston erityispedagogiikan dosentti Tanja Äärelä haastatteli tutkimustaan varten 29 iältään 17–21-vuotiasta nuorta vankia. Tutkimuksessa he pohtivat itselleen merkityksellisiä koulukokemuksia ja sitä, miten peruskoulua voisi heidän mielestään kehittää.
Kun sodankyläläinen luovan alan yrittäjä Tiinaliisa Multamäki kuuli väitöstutkimuksesta ja nuorten kirosanantäyteisistä ajatuksista, idea näytelmästä sai alkunsa.
– Näin nuorten sitaatit heti teatterilavalla, Multamäki sanoo.
Käsikirjoitusta laatiessaan Multamäki itki ja ihmetteli Äärelän haastattelemien vankien kohtaloita. Hänestä on pysäyttävää, miten kauaskantoiset vaikutukset koulusta omaksutulla hankalan lapsen leimalla on ja miten kovat seuraukset nuoruuden toilailuilla voi olla.
– Löytyykö niitä, jotka näkevät ihmisen virheiden takana, pystyvät kohtaamaan hänet ja antamaan mahdollisuuksia jatkaa elämää? hän summaa näytelmän keskeisen kysymyksen.
Multamäki tiivistää Äärelän tutkimien vankien kokemuksia parikymppisen, vankilassa istuvan Villen tarinaksi. Ville kertoo elämästään yleisölle, joka on näytelmässä tutkijan roolissa.
Tutkija Tanja Äärelä yllättyi, miten syvällisesti tunnin näytelmä summaa väitöstutkimuksen keskeiset tulokset: opettajien ja pienryhmäopetuksen merkityksen sekä sen, miten pienistä palasista syrjäytymisen kokemus rakentuu. Vankien kokemuksia on dramatisoitu hänestä tyylikkäästi.
– Näytelmän painotus oli oikea: vangit peilasivat koulukokemuksiaan nimenomaan sosiaalisen kanssakäymisen kautta.
Tutkija Tanja Äärelä on väitöskirjansa teatteriversiosta ilahtunut, sillä tutkimus voi näin tavoittaa täysin uusia yleisöjä.
Näytelmän Villen lähtökohdat opintielle eivät ole ruusuiset. Koulussa ei ymmärretä, että hänestä ei pidetä kotona huolta. Opettajilta sataa kritiikkiä.
Villeä myös kiusataan, mutta kiusaamiseen ei puututa. Lopulta hän ratkaisee tilanteen väkivalloin. Hänet siirretään toiseen kouluun ja kiusaajat saavat jäädä.
Sekä väitöskirja että näytelmä alleviivaavat opettajan ja oppilaan vuorovaikutuksen tärkeyttä. Oppilaan käsitys osaamisestaan ja siitä, onko opiskelussa mitään mieltä, rakentuvat ohikiitävissä kohtaamisissa opettajien ja rehtorin kanssa.
– Suomalaiset opettajat kyllä osaavat opettaa, mutta opettajan didaktisilla taidolla ei välttämättä ole merkitystä, jos oppilaalla ei ole minkäänlaista halua yhteistyöhön, Äärelä sanoo.
Näytelmä kuvaa myös positiivisia koulumuistoja: koulukavereiden tärkeyttä ja mukavaa uskonnonopettajaa, joka sai Villenkin kuuntelemaan. Tai pienryhmän opettajaa, joka puuttui typeryyksiin ja välitti.
Multamäen ohjaama Kova luu sai ensi-iltansa viime joulukuussa Lapin ylioppilasteatterissa. Näyttelijä Antti Isosomppia näytelmä kiinnosti ammatillisestikin: hän opiskelee luokanopettajaksi Lapin yliopistossa ja tekee opettajansijaisuuksia rovaniemeläisissä kouluissa.
Näytelmän vangin rankat muistot opettajistaan herättivät Antti Isosompin ja Tiinaliisa Multamäen pohtimaan, miten isoa vahinkoa valta-asemassa oleva voi aiheuttaa, jos hän ei tiedosta käytöksensä seurauksia.
Isosomppi näytteli Villen kiusaajaa, koulukaveria sekä vanginvartijaa. Produktio sai hänet pohtimaan opettajan tärkeää roolia kasvattajana sekä omaa käytöstään opettajana: miten tärkeää on huomioida jokainen oppilas riippumatta hänen akateemisista suorituksistaan.
Näytelmän opettajien pikkuasioista nillittävä asenne sai Isosompin miettimään, miten opettajan täytyisi hallita kokonaiskuva. Kumpi on tärkeämpää, epäonnistunut marginaaliviiva vai se, että oppilas ylipäänsä yritti tehdä läksynsä?
Että oppilailla olisi aina tervetullut olo.
Isosompista näytelmän koskettavin kohta on se, kun päähenkilö Ville toteaa: ”Olis vittu joskus sanottu, että kiva ku tulit. Kiva ku tulit kouluu.”
Tätä ajatusta Isosomppi kantaa mukanaan kouluarjessa.
– Että oppilailla olisi aina tervetullut olo.
Kovan luun koulumuistot ovat 1990-luvun lopusta. Äärelän mukaan opettajien tietoisuus positiivisesta vahvistamisesta ja vahvuuksien tukemisesta on lisääntynyt ja ne huomioidaan myös peruskoulun opetussuunnitelmassa. Silti hän kuulee vastaavia tarinoita edelleen.
– Toimintatavat ja toimintakulttuurit muuttuvat hitaasti.
Lapin ylioppilasteatterin esitykset ovat ohi, mutta Äärelä ja Multamäki toivovat, että käsikirjoitus jää elämään. Heistä näytelmä sopii myös kouluun, esimerkiksi yläkoulun tai lukion draamatunneille.
Näytelmän lopussa Villen kohtalo jää avoimeksi. Multamäki halusi tarkoituksella jättää pallon kaikille katsojille.
– Meistä jokainen voi vaikuttaa siihen, kuinka oikean elämän Villeille käy.
Tutkimus
Tanja Äärelä: ”Aika palijon vaikuttaa, minkälainen ilime opettajalla on naamalla.” Nuoret vangit kertovat peruskouluajoistaan. Lapin yliopisto 2012.