Luokanopettaja ja ilmaisutaidon opettaja
Luokanopettaja Jukka Jokiranta kuoli nopeasti edenneeseen sairauteen Espoon sairaalassa 2.4.2022. Hän oli 68-vuotias, syntynyt 2.5.1953 Lahdessa.
Jokiranta teki pitkän uran opettajana, pääosan Espoossa Soukan ja Auroran sekä Espoon esittävän taiteen kouluissa.
Jukka kiinnostui esiintymisestä jo kansakoulussa ja pääsi Lea Pennasen Ylen lastenohjelmien lapsiavustajien joukkoon.
Jukka opiskeli Turussa kotimaista kirjallisuutta ja puheoppia sekä Helsingissä tiedotusoppia ja sosiaalipolitiikkaa. Opinnot Turussa veivät taas teatterin pariin. Jokiranta oli opiskelijateatteri Kantavierteen perustaja, ja monet muistavat yhä hänen koskettavat runoesityksensä opiskelijabileissä. Jukka pääsi kokeilemaan näyttelemistä Kansallisteatteriinkin, perusti Komeetta-teatterin ja näytteli Kultsan teatterissa.
Jukka oli taitava opettaja. Oppilaat innostuivat ja oppivat. Hän rakensi oppilaisiin lämpimän suhteen. Soukassa hän veti luokkateatteria. Aurorassa hän oli keskeinen koko koulun näytelmien ja elokuvien voimahahmo. Hän myös jakoi osaamistaan. Jukka kirjoitti Kari Evinsalon kanssa ilmaisutaidon oppikirjan ja Heidi Parviaisen kanssa Jopa Teatteria -kirjan. 2000-luvulla hän innosti Espoon oppimiskeskuksessa opettajia mm. teatteri-ilmaisuun. Jukan voimalause voisikin kuulua: ”Jokainen lapsi on draaman arvoinen”.
Jukka oli taiteilijasielu, joka rakasti älyllistä sanailua. Hänessä oli viisautta, jonka vaistosi sanattomasti. Hänellä oli myös poikkeuksellinen kyky löytää jokaisesta ihmisestä ainutkertaista ja arvokasta.
Jukka sai ainoana lapsena rakkautta ja hellyyttä yllin kyllin. Se näkyi läpi koko elämän. Tulevan puolisonsa Leenan (Hakulinen) Jukka tapasi heinäkuisena lauantai-iltapäivänä 1978 Lahden kaupunginkirjastossa. Avioliitto oli hyvin onnellinen.
Martti Hellström ja Jorma Honkanen