Opettajien lakkokone käynnistyi pitkästä aikaa – ja se pyöri sittenkin

Viime kevääseen saakka lakkoon ryhtyminen oli OAJ:ssä teorian varassa, koska opettajien edellisestä laajasta lakosta oli ehtinyt kulua lähes neljä vuosikymmentä. Tositilanteessa kuitenkin onnistuttiin, minkä takasivat hyvin voideltu organisaatio ja asiaansa sitoutuneet jäsenet.

Onko askel luottavainen, jos venerantaan kulkiessa aikomuksena on kiskaista käyntiin perämoottori, joka putputti viimeksi vuonna 1984?

Vaikka konetta olisi joka vuosi ahkerasti huoltanut, lähtisikö se käyntiin?

Opettajien viime kevään lakot ovat harvinaisuus. Edellisen kerran laajemmissa lakoissa oltiin 38 vuotta sitten.

– Silloisista lakkokokemuksista ei ollut paljonkaan hyödynnettävissä. Olemmehan me joka sopimuskierroksella valmistautuneet tositilanteeseen, mutta kaikki se on ollut vain teoriaa, sanoo OAJ:n järjestöjohtaja Pasi Pesonen.

Pesonen vetää OAJ:ssa järjestöpalvelujen yksikköä, jonka vastuulla ovat niin sanotut järjestölliset toimet, ääritilanteessa myös lakot. Lakkoon ryhtymisestä ei päätä Pesonen tai hänen yksikkönsä. Päätösvaltaa käyttää OAJ:n valtuusto ja hallitus.

Eräänlainen lakkokoneen huoltopäällikkö Pesonen on. Jos tilanne vaatii, Pesosen johtaman porukan tehtävä ei ole vähäisin: kaiken opettajien tekemän työn keskeyttäminen lakon avulla.

Viime keväänä paljon harjoiteltu tositilanne tuli lopulta eteen.

Pesonen on työskennellyt OAJ:ssa vuodesta 2008 ja vastannut järjestövalmiuteen liittyvistä asioista vuodesta 2015. Viime keväänä paljon harjoiteltu tositilanne tuli lopulta eteen.

– Kun nyt mentiin pitkästä aikaa päätyyn asti ja lakkoihin, valtavasti uusia asioita, materiaaleja ja linjauksia piti tehdä myös lennossa. Kevät osoitti, ettei kaikkia yksityiskohtia pysty harjoitustilanteessa huomioimaan.

 

Signaalit OAJ:n jäsenistön ja neuvottelupöydän suunnasta olivat jo viime syksynä, ja viimeistään alkuvuodesta sellaisia, että edessä voisi olla työtaistelujakin. Näin sanovat OAJ:n järjestöpalveluissa työskentelevät erityisasiantuntijat Riina Mäkelälammi, Juha Makkonen ja Kaj Raiskio.

Jenni Arnkil, Riitta Silvonen, Juha Makkonen, Pasi Pesonen, Katja Järvinen, Kaj Raiskio ja Riina Mäkelälammi työskentelevät OAJ:n järjestöpalveluissa.

Järjestövalmiutta eli jäsenistön työtaisteluvalmiutta seurataan jatkuvasti, Mäkelälammi sanoo.

– Jäsenkyselyistä, kohtaamisissa ja esimerkiksi sosiaalisen median keskusteluista aisti, että valmiutta ja sitoutuneisuutta on.

Hänen mukaansa tätä valmiutta on ollut nähtävissä aiemminkin, varsinkin viimekertaisilla sopimuskierroksilla.

Juha Makkosen mielestä viime syksyn laaja jäsenkyselykään ei jättänyt opettajien tunnoista tulkinnanvaraa.

– Siinä kyselyssä näkyi selvästi, että nyt oikeesti, jumaliste! Isolla osalla porukasta mitta oli tullut täyteen. Varmasti taustalla oli edellisen hallituksen kiky ja sen päälle korona, jonka aikana moni opettaja teki enemmän töitä kuin koskaan, Makkonen sanoo.

 

Sopimusneuvottelujen vaikeus ei tietenkään ole harvinaista.

Neuvotteluja kuvataan poikkeuksellisen vaikeiksi lähes aina, kunnes ratkaisu työmarkkinapöydän ympärillä vietetyn yön pikkutunneilla löytyy.

Olivatko tällaiseen tottuneet jo tavalliset opettajatkin?

– Kenties opettajien lakonuhkaa ei ole pidetty todellisena. Sen sijaan on ajateltu, että koulutus on sellaista toimintaa, jota ei keskeytetä, sanoo Harri Päiväsaari, historian, yhteiskuntaopin ja filosofian lehtori Tampereen yhteiskoulun lukiosta.

Päiväsaari myöntää, ettei hän uskonut lakon toteutumiseen vielä kalkkiviivoillakaan.

– Sitten seisoin lakkovahtina tuossa Tykin pihassa. Siinä kyltti kourassa tajusin, että ensimmäisen kerran minun urallani tähän pisteeseen on tultu, sanoo vuodesta 1990 opettajana työskennellyt Päiväsaari.

Harri Päiväsaaren mukaan opettajien lakonuhkaa ei ehkä pidetty todellisena ennen viime kevättä. – Jos työolot ja palkkaus eivät pysy työn vaativuuden tasalla, veikkaan, että lakkokonetta joudutaan rasvaamaan vielä uudestaan.

Opettajien sopimuksen parannukset olivat hänestä välttämättömiä.

– Lukiossakin vaatimustaso on noussut niin, että kotitöiden määrä on kasvanut melkeinpä eksponentiaalisesti ilman, että se on näkynyt palkassa.

 

Järjestölliset toimet etenivät kevättalvella asteittain. Maaliskuussa annettiin ensimmäiset ylityö- ja vuoronvaihtokiellot ja paikalliset lakkovaroitukset.

Kuntapuolelta mukana olivat OAJ:n lisäksi neuvottelujärjestö Jukon jäsenliitot Julkisten ja hyvinvointialojen alojen liitto JHL ja Ammattiliitto Jyty.

Laajimmillaan opettajien lakko oli toukokuun alussa, jolloin yhteensä 23 000 opettajaa kymmenessä kaupungissa oli lakossa.

Pasi Pesosen mukaan yhteistyö muiden kunta-alan liittojen kanssa pelasi, ja niiden mukanaolo oli lakossa onnistumisen avaintekijöitä.

Toinen keskeinen etu OAJ:lle oli järjestön paikallisten yhdistysten verkosto, jollaista jokaisella ammattiliitolla ei ole.

– Jokaisessa paikallisyhdistyksessämme on järjestöllisistä toimista vastaava henkilö. Se koneisto on siellä koko ajan olemassa, ja sitä on viritetty jokaisella kierroksella, Pesonen kertoo.

 

Esimerkiksi Rovaniemellä valmiudessa olivat kaupungin opettajien ammattiyhdistyksen aktiivit Jaakko Sarmola ja Sini Ollila, jotka työskentelevät Napapiirin peruskoulussa. Sarmola oli Rovaniemen opettajien järjestövalmiuspäällikkö ja Ollila lakkovahtivastaava.

– Noin kuukausi ennen lakkoa Kaj Raiskio OAJ:n toimistosta soitti. Hän kertoi, että työtaistelutilanteessa Rovaniemi olisi yksi lakkopaikkakunnista ja että nyt olisi aika panna pyörät pyörimään, Sarmola muistaa.

Hän ryhtyi puhumaan asiasta kollegoilleen. Soraääniä ei kuulunut.

– Harva tiesi, mitä lakossa oleminen tarkoittaa, mutta kukaan ei myöskään sanonut, että ei kiitos, ei oo mun juttu.

Lakosta ryhdyttiin tiedottamaan ja asiasta rohkaistiin keskustelemaan omissa työyhteisöissä.

– Lakkovahteja tarvittiin paljon, mutta niitä alkoi löytyä. Rekrytoinnissa iso kiitos kuuluu koulujen yhteysopettajille, Ollila korostaa.

 

Sini Ollilan mukaan lakko oli yhteinen ja yhdistävä kokemus, joka kirkasti ammattiyhdistyksen ja edunvalvonnan roolia jäsenistölle.

Tämän vahvistaa myös Sarmolan mainitsema Kaj Raiskio, jonka vastuualuetta oli nimenomaan kuntapuolen järjestövalmius.

– Lakkotapahtumissa näin vahvaa lakkohenkeä ja jopa karnevaalitunnelmaa. Silloin vakuutuin, että tämä toimii, Raiskio sanoo.

Raiskio kertoo lietsoneensa lakkohenkeä muun muassa heittäytymällä sosiaalisen median keskusteluihin sekä askartelemalla meemejä. Suurin työ oli kuitenkin tiedottamisessa ja yhteydenpidossa paikallisten toimijoiden suuntaan.

Lakkovaroitusten jälkeen käyttöön otettuun Lakkovahti-sähköpostiin alkoi ropista viestejä. Tavoitteeksi otettiin, että kysymyksiin vastataan vuorokauden sisällä. Yhteensä 2 786 sähköpostiin vastattiin, mikä on yksi jäävuoren huippu koko järjestön viestinnän työmäärästä.

– Töitä riitti, mutta pelkästään Helsingin toimistolta käsin tällaisia lakkoja ei tehdä. Paikallisista toimijoista ja tavallisista jäsenistä on oltava ylpeä, Raiskio kehaisee.

 

Pasi Pesosen mukaan etenkin lakon päätavoitteessa onnistuttiin.

– Pysäytimme koulutyön ja lakko tuki neuvotteluratkaisuihin pääsemistä.

Työnantajan keväisiä lakonmurtamisyrityksiä OAJ pitää asiattomina.

– Joissakin kaupungeissa työnantajan toimet olivat ikäviä ja laittomia. Lakko-oikeus on perusoikeus, jota työnantaja pyrki rajaamaan etenkin esihenkilöiltä, sanoo Riina Mäkelälammi.

Työnantajat tiedustelivat eri tavoin työntekijöiltä, kuka tulisi lakon aikana töihin. Lisäksi työnantajat painostivat esihenkilöitä keräämään näitä tietoja, mikä asetti kohteensa hankalaan ristipaineeseen.

Ammattijärjestön jäsenyyden selvittäminen on jo lähtökohtaisesti laitonta, Mäkelälammi sanoo.

Tätä varten järjestön lakkokassaa on kerrytetty.

Kesäkuussa Työtuomioistuin tuomitsikin Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n sekä Rovaniemen, Vantaan, Helsingin ja Kuopion kaupungit maksamaan Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestölle Jukolle hyvityssakkoa työrauhavelvollisuuden rikkomisesta.

Yhteensä 18 500 euron suuruiset hyvityssakot ovat nappikauppaa siihen nähden, mitä OAJ käytti lakkoihin.

OAJ:n jäsenille maksettavien lakkoavustusten yhteissumman voi laskea lakossa olleiden jäsenten lukumäärän ja lakkopäivien perusteella, jolloin lakon hinnaksi muodostuu noin 30 miljoonaa euroa.

– Tätä varten järjestön lakkokassaa on kerrytetty. Pystyimme maksamaan jäsenillemme vähintään kohtuullisen lakkoavustuksen ilman ylimääräisiä jäsenmaksuja. Eikä lakkokassa ole kuiva vieläkään, sanoo Pesonen.