“Minä vannon Apollonin, lääkärin, kautta ja Asklepioksen, Hygieian ja Panakeian ja kaikkien jumalien ja jumalattarien kautta, kutsumalla heidät todistajiksi, että tulen kykyni ja harkintani mukaan täyttämään tämän valan ja kirjallisen sitoumuksen.”
Näin alkaa Hippokrateen vala, jonka ajantasaistetun version suomalaiset lääketieteen lisensiaatit voivat vapaaehtoisesti vannoa valmistumistilaisuudessaan.
Toisinaan arjen karuus yllättää opiskelijat.
”Insinööri on mukana luomassa tekniikkaa, joka koituu luonnon ja ihmisen hyväksi”, kuuluvat insinöörien Arkhimedeen valan alkusäkeet.
Poliisit lausuvat koulutuksensa päätteeksi poliisin eettisen valan. Sekään ei ole juridisesti sitova, mutta valalla halutaan korostaa työn eettisyyttä ja vastuullisuutta.
Opettajien Comeniuksen valan lausuva opettaja pyrkii aina toimimaan oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti. Oppilaiden ja opiskelijoiden kehitystä edistetään niin, että jokainen voi kasvaa taipumustensa ja lahjojensa mukaiseen täyteen ihmisyyteen.
Harva kai supisee ammattivalaa aamulla töihin mennessään. Silti opettajillekin avautuu jokaisena päivänä mahdollisuus suorittaa ylevää eettistä tehtävää. Ei kun suorittamaan!
Mutta onko ammatissa todella mahdollista toimia valan vaatimien ammatti-ihanteiden mukaisesti?
Forssan ammatti-instituutissa sosiaali- ja terveysalaa opettava Jenni Lamminmäki sanoo, että hoitoalan opettajan työhön kietoutuu monta kerrosta eettisiä kysymyksiä.
– On opiskelijat, joiden pitäisi saada riittävät tiedot ja taidot sekä realistinen kuva ammatista. Mutta sitten ovat myös hoitotyön asiakkaat, kuten vanhukset, joiden kuuluisi saada heidän ansaitsemansa hoiva, Lamminmäki tiivistää.
Näin yksinkertaisia ovat tavoitteet. Ei kuitenkaan ole liioittelua väittää, että todellisuudessa jo tässä on usein liikaa.
Aikataulupaine on yksi ammatillisen koulutuksen taakoista, sillä sen on vastattava työelämän tarpeisiin ja vaatimuksiin. Kiire korostuu esimerkiksi hoitotyössä.
– Opettajien ammattitaidon pitää olla huippua, jotta lyhyessä ajassa osataan tehdä juuri oikeat asiat, Lamminmäki toteaa.
Hän haluaisi antaa enemmän aikaa opiskelijoille. Rauhallisempi tahti parantaisi myös oppimista.
Lamminmäki tietää, mistä puhuu, sillä ennen opettajankoulutustaan hän ehti hankkia niin lähihoitajan, sairaanhoitajan kuin kätilönkin tutkinnot. Hän on myös työskennellyt kaikissa näissä ammateissa.
Ammatillisen opettajan ammattietiikkaa on se, että opiskelijoille syntyy todellisuudenmukainen kuva ammatista.
Toisinaan arjen karuus yllättää opiskelijat. Lamminmäki on kerran löytänyt työssäoppimisjaksolla olleen järkyttyneen opiskelijan vessasta itkemästä.
– Pidän tästä työstä ja koen sote-alan sydämenasiakseni. Mutta tämän alan tulevaisuuden kannalta olisi todella herättävä siihen, mitä suorituskeskeisyys tekee työhyvinvoinnille, Lamminmäki sanoo.
Hoitotyössä olisi hyvä olla enemmän aikaa ajattelulle ja läsnäololle. Sama koskee Lamminmäen mielestä nykyajan työelämää laajemminkin.
– Hoitotyössä vanhuksen luona voi käydä päivän aikana monta ihmistä, joista yhdelläkään ei ole asiakkaalle riittävästi aikaa. Hoitajalla pitäisi olla aikaa kuunnella ikäihmistä. Voisi kuunnella lempikappaleen tai lukea päivän uutisia yhdessä jutustellen.
Läsnäolon hetkiä Lamminmäki kertoo järjestävänsä hoitoyksiköissä opiskelijoiden kanssa. Ikäihmisten palautteesta ymmärtää, että sitä vanhukset nimenomaan kaipaavat, Lamminmäki sanoo.
– Työelämässä läsnäolon ja pysähtymisen puute särkee sydäntä.
Työn osaisi ja haluaisi tehdä paremmin, mutta siihen ei ole riittävästi aikaa, työvälineitä tai mahdollisuuksia. Esimerkiksi tällaisista tilanteista aiheutuvaa työkuormitusta on alettu kutsumaan eettiseksi kuormitukseksi.
– Eettisiä kysymyksiä nousee esiin heti, kun työssä ollaan vastuussa muista tai ylipäänsä tekemisissä ihmisten kanssa. Selvityksistämme näkyy, että opettajilla eettistä kuormitusta esiintyy kaikilla koulutusasteilla, erityisasiantuntija Sara Simberg OAJ:stä sanoo.
Yhtä lailla eettistä stressiä syntyy silloin, kun työpaikalla näkee epäeettisiä toimintatapoja tai huonoa kohtelua.
Ammatillisessa koulutuksessa eettiset kysymykset tarjoavat omanlaisensa näköalapaikan. Työssä ollaan vastuussa paitsi omasta myös opiskelijoiden työnjäljestä.
– Ammateissa on erilaisia vastuita ihmisten terveydestä ja turvallisuudesta. Se koskettaa oikeastaan kaikkia aloja, kuten auto- ja kuljetusalaa, rakennusalaa, ravitsemusalaa tai vaikka kampaajaa, joka käsittelee erilaisia kemikaaleja, Simberg sanoo.
Vastuu voi painaa mieltä, minkä lisäksi opettaja voi tuntea niskassaan koko yhteiskunnan hengityksen: osaavia ammattilaisia pitäisi saada käyttöön ja mieluiten nopeasti.
Siinä vauhtia antaa Simbergin mukaan myös ammatillisen koulutuksen rahoitusmalli, joka ohjaa opiskelijoita valmistumaan ripeästi.
– Opettajat voivat kokea painetta hyväksyä jokin tutkinnon osa suoritetuksi, vaikka osaamisessa olisi puutteita.
Opettaja voi tuntea niskassaan koko yhteiskunnan hengityksen.
Tunteiden sanoittaminen auttaa niiden käsittelyssä, Simberg sanoo. Eettisen kuormituksen tunnistaminen ja sen ottaminen puheeksi ovat askeleita kuorman keventämisessä.
Työnantajalla on vastuu ehkäistä ja vähentää haitallista työkuormitusta. Eettiseen ja muuhun psykososiaaliseen työkuormitukseen liittyvien vaarojen selvittäminen ja arviointi on työnantajan vastuulla, todetaan Työturvallisuuskeskuksen oppaassa eettisestä kuormituksesta.
“Jos esille nousee selviä epäkohtia esimerkiksi työpaikan rakenteisiin tai resursseihin liittyen, työnantajalla on velvollisuus selvittää niiden taustalla olevat syyt ja puuttua niihin”, oppaassa todetaan.
Myös puutteellisesti resursoitu oppimisen tuki aiheuttaa opettajille eettistä stressiä, Sara Simberg tietää.
– Opettajat saattavat kantaa mukanaan määrittelemätöntä pahaa oloa ja riittämättömyyden tunnetta. Joku voi tulkita oloaan niin, että vika on itsessä, vaikka tosiasiassa kyse on sellaisista työolosuhteista, jotka edellyttävät toimenpiteitä työpaikalla.
Opetusalalla esimerkiksi julkisuudessakin käyty keskustelu inkluusion vaikeuksista on tehnyt Simbergin mukaan eettisen kuormituksen näkyväksi.
Puualan opettaja Marko Varjos oli vielä joitain vuosia sitten innostunut ammatistaan. Sitten hän ajautui ammatillisissa ihanteissaan umpikujaan.
– Se oli hyvin innostavaa työtä. Puualalla oli paljon sitä, mistä tykkäsin, kuten korkeatasoista suunnittelutyötä ja muotoilua. Tein töitä motivoituneiden opiskelijoiden kanssa, jotka tähtäsivät pidemmälle, kuten Lahden muotoiluinstituutin amk-opintoihin, koulutuskeskus Salpauksessa Lahdessa silloin työskennellyt Varjos kertoo.
Työnkuva kuitenkin muuttui. Taustalla oli oppilaitoksen organisaatiomuutoksia, jotka johtivat siihenkin, että opiskelijoista tuli yhä nuorempia.
– Huomasin yhtäkkiä, että töitä ei yleensä päästy aamulla aloittamaan, koska minun piti soitella santeripetterien huoltajille ja kysellä, että onkohan opiskelija tulossa kouluun.
Kun haasteet nakersivat Varjoksen motivaatiota, hän hakeutui mukaan World Skills -ammattitaitokilpailutoimintaan.
– Kilpailutoiminnassa saan työskennellä huippunuorten kanssa edes vähän. Päätyössäni kuitenkin tuskailin sitä, että omat opetuksen ihanteeni karkaavat siinä missä opetussuunnitelman tavoitteetkin.
Ammattitaitokilpailujen valmennusta Varjos tekee yhä, mutta muutoin opettajan työt ovat toistaiseksi jääneet. Opettajan työn loppusuoralla Varjos pähkäili usein, kenet voi päästää tutkinnon osasta ykkösen arvosanalla läpi ja kenet ei.
– Se oli selässä koputtava paine. Eikä minulla sitten enää ollut palikoita tehdä työtä vain sinne päin.
Varjos ymmärsi, että oli aika keksiä muuta.
Mieltä kalvaa, kun opetuksen tavoitteet eivät täyty.
Uusi urasuunta tarjoutui, kun Varjos valittiin oppilaitoksensa pääluottamusmieheksi. Uudesta tehtävästä hän sanoo saaneensa akkunsa täyteen virtaa.
– Voin käyttää siinä omaa kokemustani ja osaamistani muiden auttamiseen. Kohtaan joskus kollegoja, jotka painiskelevat aiemmasta tilanteestani tuttujen ongelmien kanssa.
Varjos pelkää, että osa opettajista kulkee kohti samaa pistettä kuin hän. Töitä tehdään niska limassa, mutta samalla mieltä kalvaa, kun opetuksen tavoitteet eivät täyty.
– Pitäisi ehkä hyväksyä, että omien tai koulutuksen tavoitteiden alapuolella on jokin riittävä taso. Ja sitten yritetään saavuttaa se mikä saavutettavissa on, Varjos pohtii.
Opettajat, jos kohta monet muutkaan ammattiinsa kunnianhimoisesti suhtautuvat ammattilaiset, eivät tee mielellään seiskapuolen jälkeä.
Silloin voi unohtua, että toisinaan seiskan arvosanan takana on sataprosenttinen onnistuminen. ○