Sanotaan, että Suomessa arvostetaan opettajia. Kun kerron olevani varhaiskasvatuksen opettaja, vakavoituvat ilmeet. “Toi on tosi tärkeetä työtä”, vastataan. Seuraa hetken hiljaisuus nyökytellessämme päitämme osoittaaksemme ymmärtävämme työni tärkeyden.
Hetkeen kiteytyy paljon opettajien arvostuksesta: hieman vaivaantunutta selkään taputtelua. Tämä hyväksyttäköön kanssaihmisiltä.
Todellinen arvostus opettajia kohtaan näkyy kuitenkin siinä, miten opettajan palkkaukseen ja työoloihin panostetaan.
Pääkaupungilla oli tuhannen taalan paikka kiillottaa julkisuuskuvaa.
Helsinki tunnisti, että palkalla voidaan tosiaan osoittaa arvostusta. Kaupunki julkaisi keväällä palkkakehitysohjelman. Suomen suurin työnantaja päätti esimerkillisesti kehittää työntekijöidensä palkkoja ylimääräisillä korotuksilla.
Upeaa, sillä Helsingin varhaiskasvatuksen opettajan vakansseista jopa puolesta puuttuu pätevä opettaja. Palkanmaksuongelmistaan julkisuudessa esillä olleella pääkaupungilla oli tuhannen taalan paikka kiillottaa julkisuuskuvaa houkuttelevana työnantajana ja paikata samalla opettajavajetta.
Niinpä kaupungilla laitettiin mietintämyssyt päähän, käärittiin hihat ja päätettiin sulavasti jättää varhaiskasvatuksen opettajat palkkakehitysohjelman ulkopuolelle.
Sen sijaan suurimmat korotukset jaettiin kaupungin kovatuloisimmille palkollisille, kuten lääkäreille, jotka ovat toki epäilemättä palkkansa ansainneet.
Pormestari sutkautti lohdutukseksi muille arvostusta huokuvan kommentin “ei ole pienituloisellekaan kiva, jos ei pääse lääkäriin”.
Viisaus lämmittää varmasti jokaista opettajaa seuraavana palkkapäivänä.
Mutta ainakin seuraavan kerran, kun joku taputtelee selkään ja kertoo, miten tärkeää työtä teemme, voimme sentään täyttää kiusallisen hiljaisuuden kertomalla, että pääsemme sentään lääkäriin.
Aleksi Vehmassalo on varhaiskasvatuksen opettaja, joka mietti tarkkaan sanavalintojaan kirjoittaessaan omasta työnantajastaan.