Muistokirjoitus: Heli Juusola 15.6.1952–24.3.2023

Heli Juusola os. Keinänen syntyi Muhoksella 15.6.1952.

Perhe muutti Pattijoelle ja Heli aloitti oppikoulun Raahessa. Ylioppilaaksi päästyään Heli opiskeli erityisluokanopettajaksi.

Mittava ura alkoi 1974 Raahessa Holmin apukoulussa. Työn ohessa Heli suoritti maisterin tutkinnon.

Vuoden 2003 alusta lähtien hän toimi Antinkankaan, Holmin ja Suvitien koulujen apulaisrehtorina. Työ erityisopetus- ja hallinnon tehtävissä jatkui vuoteen 2008 asti. Heli toimi myös Raahen kaupungin erityisopetuksen koordinaattorina. “Erityisopetuksessa ollaan vähän eri rotua” Heli mainitsi usein. Hänelle se oli sydämen laji. Heli koordinoi kansainvälisiä projekteja, maahanmuuttajahanketta ja toimi OAJ:n paikallisyhdistyksessä. Eläkkeelle Heli jäi vuonna 2010. Heli oli innokas harrastaja. Avantouinti, tanssi, hiihto ja golf olivat tärkeitä aktiviteetteja. Eläkkeelle päästyään Heli opiskeli myös espanjaa.

Perhe, sukulaiset ja ystävät olivat Helille rakkaita. Hänet tunnettiin vieraanvaraisena juhlien emäntänä, joka oli mestari järjestämään talkoita. Heli oli yhteen liittävä side ihmisten välillä. Hänen iloinen luonteensa otti tilan haltuun. Räiskyvän temperamentin vastapainoksi Heli oli suvaitsevainen, auttavainen, hyvään tarttuva, lojaali, luotti ihmisiin ja vahvisti läheistensä itsetuntoa. Hän oli realisti, joka vaati, haastoi, järjesti, opetti ja tsemppasi. Heli oli yhteistyön perikuva. Hänen mottonsa oli, että asenne ratkaisee. Suunnitelmia vaihdettiin lennossa. Heli eli ajan hermolla, oli värikäs persoona ja rakasti värejä.

Vuonna 2021 Heli sai pysäyttävän diagnoosin. Elämänilo ei sammunut. Syksyllä -21 Heli löi golfissa hole in one lyönnin. Välillä näytti, että lääkehoito puree, mutta vastus oli armoton. Keuhkopussin syöpä sammutti elämän liekin 24.3.2023.

Heliä jäivät kaipaamaan puoliso ja lapset perheineen sekä laaja sukulaisten ja ystävien joukko.

Anne Jaakola, Helin työkaveri ja
Eija Huovinen, Helin sisko