Ihan mukava kaaos

Aika haipakkaa!

Näihin sanoihin tiivistyvät Helmiina Koiviston ja Ilona Kyllösen mielialat, kun syyslukukautta uusissa töissä on kulunut kolmisen viikkoa.

Kummallekin heistä jäi kesätöiden ja lukuvuoden alun väliin kokonainen viikonloppu vapaata, Koivistolle vielä maanantaikin päälle.

Koiviston työt toi-luokalla eli toiminta-alueittain opiskelevien oppilaiden erityisluokanopettajana alkoivat tiistaina ja oppilaat saapuivat keskiviikkona.

– Jo kesätyöpäivien jälkeen iltaisin oli pakko alkaa perehtyä, asennoitua ja henkisesti laskeutua uuteen työhön, hän kertoo.

Luokanopettajan vuorotteluvapaan sijaisena aloittaneella Kyllösellä veso-päiviä oli ennen koulutyön alkamista kaksi. Se jälkeen se on ollut menoa.

Työpäivät ovat olleet vauhdikkaita ja venyneet.

– Olisin kai vieläkin koululla, jos tätä haastattelua ei olisi ollut sovittuna, Kyllönen sanoo.

Silti päällimmäiseksi mieleen on jäänyt, että päivät ovat olleet mukavia. Kaaosta, mutta hallittua sellaista.

– Olen ollut tosi innostunut, mutta ei sitäkään voi kieltää, että onhan tämä ollut hektistä ja raskastakin. Uutta oppii ihan koko ajan ja samalla omaa keskeneräisyyttä on vain siedettävä, Koivisto kuvailee.

Sanoin ja teoin on tehty selväksi, että aina voi pyytää apua.

Olen innostunut työstäni vielä viiden vuoden kuluttua, arveli noin 70 prosenttia OAJ:n kyselyssä ajatuksistaan kertoneesta nuoresta opettajasta. Keväällä 2023 tehtyyn kyselyyn vastasi noin 850 opettajaa ja opettajaksi opiskelevaa.

Entä mitkä tekijät auttavat pysymään ja jatkamaan ammatissa? Vastaus: ainakin hyvä työyhteisö.

90 prosenttia vastaajista mainitsi tärkeimpänä työn yhteisöllisyyden sekä kollegiaalisen tuen.

Uuden työyhteisön tukea kiittelevät myös Kyllönen ja Koivisto.

Koiviston mielestä on ihana tunne, kun työkaverit ovat selvästi olleet ilahtuneita uudesta tulokkaasta.

Hänen tukipylväitään ovat olleet koulunkäynninohjaajat, joille luokka on jo tuttu. Lisäksi koulun uusille opettajille on nimetty oma perehdyttäjä talon sisältä.

Samankaltainen on ollut Kyllösenkin vastaanotto.

– Sanoin ja teoin on tehty selväksi, että aina voi pyytää apua.

Kyllösen koulussa apuna on myös tutoropettaja, jonka puoleen voi kääntyä asiassa kuin asiassa.

– Kaikilla opettajilla on kuitenkin oma työ ja luokka. Kaikkein hölmöimmillä kysymyksillä en viitsisi kollegoja vaivata.

Tärkeänä kanavana hölmöimmille kysymyksille Koivisto ja Kyllönen pitävät uusien opettajien yhteisiä tilaisuuksia, jollaisiin kummatkin ovat lähiaikoina osallistumassa.

Niissä käsitellään sellaisiakin koulun tapoja ja opettajien hommia, joista opettajankoulutuksessa ei koskaan mainittu.

Lämpöä ja läsnäoloa. Tilaa oppilaiden ajatuksille ja tunteille, kaikille turvallisessa paikassa. Kiireettömyys ja pysähtyminen tärkeiden asioiden kohdalla.

Tällaiset seikat nousevat esiin, kun opettajankoulutuksessa ystävystyneet Koivisto ja Kyllönen puntaroivat opettajan työhön liittyviä toiveitaan.

Samalla kannalla olivat OAJ:n kyselyyn vastanneet. Heille työ lasten ja nuorten parissa ja mahdollisuus vaikuttaa näiden kehitykseen olivat tärkeimpiä alalle hakeutumisen syitä.

Ja vapaus! Opettajan autonomia sekä vetoaa että askarruttaa nuoria opettajia.

Kyllöstä on mietityttänyt, tekeekö hän kaiken, mitä pitää.

– Koulutuksessa ja opetusharjoitteluissa korostettiin, että kukaan ei tule sinun työtäsi rajaamaan.

Rajan määritteleminen itse on ollut toistaiseksi vaikeaa, Kyllönen myöntää. Pakertamisen ja vapaa-ajan erottaminen tuotti hänelle vaikeuksia jo opiskeluaikana.

– Nyt yritän kiinnittää siihen huomiota. Olen ajatellut, että jos en tee niin heti, löydän itseni kymmenen vuoden päästä tekemässä töitä aamusta iltaan.

Silti Kyllönen ja Koivisto arvostavat sitä, että opettaja saa luoda omat toimintatapansa.

Koiviston luokalla opetusta ei ole sidottu oppiaineisiin, sillä toi-opetuksessa oppilaiden yksilölliset tavoitteet koskevat oppiaineiden sijaan motorisia, kielellisiä, sosiaalisia, kognitiivisia ja päivittäisiä taitoja.

Työtapa lisää vapautta, mitä Koivisto ei pidä lainkaan huonona asiana.

– Minulle vapaus vain kasvattaa mielenkiintoa tätä työtä kohtaan.

Löydänkö vakituisen työpaikan? Tämä on OAJ:n kyselyn mukaan yksi vastavalmistuneiden opettajien suurimpia huolia.

Helmiina Koiviston työsuhde ulottuu ensi heinäkuun loppuun. Erityisluokanopettajana, joista Suomessa on pulaa, hänellä on monia nuoria opettajia vähemmän murheita siitä, löytyykö työtä.

Luokanopettajaksi ja terveystiedon aineenopettajaksi valmistuneen Ilona Kyllösen tilanne on vaikeampi. Hänen sijaisuutensa kestää puolisen vuotta.

– Hain monia paikkoja, joihin oli satoja hakijoita. Eli kyllä tuleva huolettaa. Jos olisi valmius lähteä minne tahansa, niin työpaikka voisi olla varmemmin taattu.

Ollaan Pirkanmaalla, johon Kyllösen mukaan moni Tampereen yliopistosta valmistuva opettaja on ehtinyt kiintyä.

– On ihan auki, koska voisin virasta edes haaveilla. Tämä sijaisuus loppuu tammikuussa ja mietin jo nyt, pitäisikö minun alkaa hakea jo seuraaviin.

Kukaan ei tule työtäsi rajaamaan.

Kyllösen ja Koiviston puheissa Suomi kuulostaa hyvältä paikalta opettaa. Ainakin jos siihen annetaan mahdollisuus ja rauha.

Nuorten opettajien mielenrauhan kannalta maan hallituksen säästö- ja työllisyystoimet jättävät toivomisen varaa. Hallitus on jo päättänyt työttömyysturvan heikennyksistä ja aikoo myös höllentää määräaikaisuuksien ehtoja.

Työsopimuslain muutoksen valmistelu alkaa vasta tänä syksynä, mutta hallitusohjelman mukaan määräaikaisen työsopimuksen voisi solmia vuodeksi ilman erityistä perustetta. Tähän asti hyväksytty peruste on ollut esimerkiksi sijaisuus.

Määräaikaisuuksien helpottaminen ja työttömyysturvan leikkaaminen voisi johtaa siihen, että entistä useammat nuoret opettajat hakevat kesäkeskeytyksen ajalle muita töitä.

– Lukuvuosi opettajan työtä, kesäksi kesätöihin ja syksyllä sama rumba uudestaan? Sellainen tuntuisi aika hurjalta, Kyllönen sanoo.

Matkalla esikuvan saappaisiin

Kahden vuoden työkokemus, se on nuorelle opettajalle sekä lyhyt että pitkä aika.

Erityisluokanopettaja Henna Pentikäinen aloitti tänä syksynä kolmannen työvuotensa Karsikon koulussa Joensuussa ja omassa, noin kymmenen oppilaan pienluokassaan.

Pentikäinen sanoo ottaneensa lyhyessä ajassa ison harppauksen itsevarmuudessa tehdä opettajan työtä.

– Työn tekeminen on helpottunut. Ekana vuonna työhön oli paljon vähemmän tarttumapintoja.

Rutinoitumista kuvaa Pentikäisen suhtautuminen oman työpöydän post it -lappuihin. Ensimmäisenä vuonna pöytä oli saatava joka päivä tyhjäksi lapuista eli juoksevista asioista.

Nyt hän silmäilee lappujaan rauhallisemmin. Asioita voi ja ehtii tehdä myöhemminkin. Sillä havainnollaan Pentikäinen haluaa tsempata tuoreita opettajia.

– On aika pitkälti itsestä kiinni, kuinka paljon leikkaa ja liimaa erilaisia materiaaleja. Nopeasti huomaa, että vähemmälläkin selviää.

Vaikka itsevarmuus on kohonnut, niin epävarmuustekijöitäkin riittää. Niistä suurin liittyy myös Pentikäisellä nykyisen työsuhteen määräaikaisuuteen.

– Virkaa saatan valitettavasti joutua odottamaan. Se mietityttää.

Pentikäinen haluaisi löytää pysyvän työn nimenomaan Joensuun seudulta. Päänvaivaa ei helpota tieto alueen alhaisesta syntyvyydestä eivätkä jatkuvat puheet koulutuksen säästötarpeista.

Epävarmuus kuormittaa, mutta Pentikäinen tuntee silti olevansa onnekas. Hänen määräaikaisuutensa ovat olleet kokonaisia vuosia.

– Pätkäsijaisuuksia tekevien on oltava aamulla hereillä, jos jostakin koulusta rehtori soittaa sijaisen tarpeesta. Sellainen vasta on turhauttavaa.

Virkaa saatan valitettavasti joutua odottamaan. Se mietityttää.

Kun Henna Pentikäinen oli tokaluokkalainen, hän ilmoitti koulupäivän jälkeen äidilleen, että hänestä tulee opettaja.

– Mulla oli alakoulussa opettaja, joka huomioi ja kohtasi jokaisen oppilaan omana yksilönään. Oli millainen suru tai murhe tahansa, opettaja loihti ilmapiirin, jossa jokaisella oli lupa olla oma itsensä.

Tämän opettajan toiminta näyttää edelleen Pentikäiselle suuntaa sille, millaiseksi ammattilaiseksi hän itsekin haluaa kasvaa. Matka esikuvan saappaisiin on kesken, eikä sitä tehdä yksin.

Pentikäiselle avain innostumiseen ja hyvinvointiin opettajana on lämmin työyhteisö.

– Työyhteisö on se ensimmäinen ja tärkein tuki, koska omat työtoverit tuntevat nämä meidän yhteiset oppilaamme.

Vertaistukea hän kertoo saavansa myös OAJ:n kanavista.