Sari Multalan kolumni: Oikeaan aikaan, oikealla tavalla

Oppimisen haasteet ovat yksilöllisiä, erilaisia. Osa oppilaista tarvitsee lyhytaikaista tukiopetusta, osa pitkäjänteisempää erityisopetusta. Jokaisella on oikeus saada omia tarpeitaan vastaavaa tukea.

Pääministeri Orpon hallitusohjelmassa on linjattu, että hallitus uudistaa kolmiportaista tukea koskevan lainsäädännön.

Tavoitteena on vahvistaa jokaisen oppilaan oikeutta oppimisen ja koulunkäynnin tukeen esi- ja perusopetuksessa, turvata riittävä tuki sekä vähentää opetushenkilöstön hallinnollista taakkaa. Oppimisen tukea on oltava tarjolla yksilöllisesti, räätälöitynä oppilaan tarpeisiin.

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen lakimuutoksesta. Uudistuksen toimeenpanoon on varattu sata miljoonaa euroa.

 

Oppimisen tuen uudistamisesta on keskusteltu pitkään. Olen iloinen, että tämä uudistus on jo hallituskauden alkupuolella eduskunnassa ja pian käytössä peruskouluissamme.

Muutos on yksi keskeisimmistä peruskoulun uudistuksista, joilla pyrimme vastamaan myös koko 2000-luvulla jatkuneeseen oppimistulosten laskuun.

Jokainen oppilas on yksilö. Jokaisella on oltava mahdollisuus kasvaa täyteen potentiaaliinsa.

Peruskoulun tärkein tehtävä on varmistaa kaikille lapsille ja nuorille riittävät perustiedot ja -taidot sekä oppimisen ilo ja into, jotka kantavat toisen asteen opintoihin ja eteenpäin hyvään elämään.

 

Tuen uudistuksella pyrimme vastamaan myös oppimistulosten laskuun.

 

Uudistuksessa tuen painopistettä siirretään varhaiseen puuttumiseen ja oppimisen haasteiden ennaltaehkäisyyn. Tarkoitus on, että yhä useampi oppilas saisi tarvitsemansa tuen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ja matalalla kynnyksellä.

 

Oppilailla on jatkossa oikeus opetuskielen tukiopetukseen sekä erityisopettajan antamaan opetukseen. Vahvistamme myös oikeutta pienryhmäopetukseen.

Uudistus keventää opettajien ja rehtorien hallinnollista taakkaa. Tuen asiakirjojen määrä vähenee nykyisestä viidestä kahteen.

Korkeasti koulutetut opettajamme saavat käyttää ammattitaitoaan juuri siihen, mihin heidät on koulutettu: opetukseen.