Ei nyt sentään kriisikokouksia, mutta vähän sinne päin. Tiedot opettajankoulutuksen hakijamääristä ovat herättäneet opettajankoulutuslaitosten johtajien tapaamisissa huolestuneita keskusteluja.
– Jotakin on selkeästi tapahtunut. Meitä mietityttää, onko opettajankoulutuksen pitkään jatkuneessa korkeassa suosiossa tultu käännekohtaan. Aihe puhuttaa ja huolestuttaa aiheellisesti, sillä emme voi tietää sitäkään, onko tässä alan suosion laskevassa trendissä vielä surullisinta päivää nähty, Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitoksen johtaja Sirpa Eskelä-Haapanen sanoo.
Kansainvälisessä vertailussa Suomi on voinut pitkään ylpeillä paitsi opettajien korkealla koulutustasolla, myös sillä, että ammatti on ollut erityisen haluttu.
Siksi viime vuosien hakijamäärätilastot ovat hämmentäviä.
Laskua on paria poikkeusta lukuun ottamatta kaikissa yliopistoissa ja kaikilla aloilla: niin varhaiskasvatuksen ja luokanopettajan, erityispedagogiikan kuin yleisen kasvatustieteenkin koulutusohjelmissa. Näin on jatkunut jo monta vuotta peräkkäin, mutta tämän vuoden pudotus oli poikkeuksellisen suuri.
Emme voi tietää sitäkään, onko tässä alan suosion laskevassa trendissä vielä surullisinta päivää nähty.
Luokanopettajakoulutuksen hakijamäärät ovat pudonneet neljässä vuodessa kolmanneksen. Samassa ajassa varhaiskasvatuksen hakijamäärät ovat notkahtaneet selvästi siitäkin huolimatta, että aloituspaikkoja on lisätty tuntuvasti.
Varhaiskasvatuksen ensisijaiset hakemukset ovat pudonneet viidenneksen ja kunkin yliopiston kaikkien hakijoiden yhteismäärä kolmanneksen vuosina 2016–2019.
Syitä hakijamäärien laskevaan trendiin on kaiketi useita. Kaikkia niistä – kuten nuorisotutkimusta ammattiin hakeutumisen muuttuvista taustatekijöistä – ei aina ole kaivettavissa esiin heti, kun nuorten urasuunnitelmissa ja haaveissa tapahtuu muutoksia.
Opettajan ammatista käytävästä julkisesta keskustelusta on helppo löytää kielteisiä sävyjä. Mediassa tulee toistuvasti vastaan opettajan ammatin varjopuolia, kuten stressiä ja erilaisia ylilyöntejä ja uutisointi siirtyy nopeasti keskusteluun eri kanavilla ja kahvipöydissä.
Mutta missä määrin tämä kuva vastaa niitä muutoksia, joita ammatissa tosiasiassa ja tutkimusten perusteella on tapahtunut?
– Joskus tuntuu, että otsikoihin halutaan menevämpää sisältöä kuin se, millaista tutkimustietoa aiheesta olisi, Eskelä-Haapanen sanoo.
Suomalaisopettajista 80 prosenttia valitsisi edelleen opettajan ammatin.
Esimerkiksi kesällä julkaistun OECD:n Talis 2018 -tutkimuksen mukaan opettajat ovat sitä mieltä, että heidän ammattiaan arvostetaan laajasti. Tulokset kertovat myös, että suomalaisopettajista 80 prosenttia valitsisi edelleen opettajan ammatin, jos heidän pitäisi päättää ammatinvalinnasta uudelleen.
– Tällaisista positiivisista tiedoista huolimatta meidän pitää kuitenkin kysyä itseltämme, että katsommeko vain vierestä, kun alan vetovoima murenee.
Helsingin yliopistossa vuosittaisen hakurumban ytimessä työskentelee kasvatustieteellisen tiedekunnan opetuksesta vastaava varadekaani Anu Laine. Myös hänen mukaansa alan käsittely julkisuudessa on ongelmalähtöistä.
Laine pohtii, miten julkisuuden kaava toimii.
– Negatiiviset jutut saavat tietenkin usein enemmän julkisuutta kuin myönteiset. Vakavaa on, jos liikkeelle lähtee kielteisen julkisuuden kierre. On nimittäin varmaankin olemassa tietty piste, jonka ylittymisen jälkeen asiat alkavat ruokkia itse itseään.
Myös Helsingin yliopistossa kulmakarvat ovat kohonneet hakijamääristä, vaikka toistaiseksi tilanne on Laineen mukaan hyvä. Esimerkiksi luokanopettajakoulutukseen hakijoita on kymmenkertainen määrä aloituskiintiöön nähden. Myös varhaiskasvatuksessa ensisijaisiakin hakijoita on selkeästi aloituspaikkoja enemmän.
– Tilanne on yhä se, että opettajankoulutukseen on mielettömän hyviä hakijoita. Joka vuosi rannalle jää hakijoita, joista tulisi tosi hyviä opettajia. Mutta kyllä mekin huolestumme, jos tällainen trendi yhä vain jatkuu, Laine sanoo.
Hän pohtii, voisiko opettajankoulutuksen valintakokeiden uudistus vuonna 2020 nostaa hakijamääriä. Tuolloin yhdellä soveltuvuuskokeella voi hakea kaikkiin Suomen yliopistojen opettajankoulutuksiin sekä kunkin yliopiston sisällä useaan eri koulutusohjelmaan.
Hakijamääräsarakkeet sisältävät kaikki hakijat riippumatta siitä, onko opettajankoulutus ollut hakijalle ensisijainen vai myöhempi hakukohde. Myös ensisijaisten hakijoiden määrä on laskenut. Lähde: Opetushallinnon tilastopalvelu Vipunen.
Opiskelijaksi opiskelevien liiton Soolin pääsihteerinä kesällä kautensa päättänyt Susanna Jokimies korostaa, että opettajien työoloissa ja myös palkoissa on vetovoiman kannalta paljon tehtävää. Palkat – erityisesti varhaiskasvatuksessa – ja opettajan työssä onnistumisen takaavat ryhmäkoot olisivat tärkeimmät isot asiat, joista päättäjien olisi huolehdittava.
Myös Jokimiehen mielestä opettajan työ on ajautunut ”karuun julkiseen lokakierteeseen”.
– Otsikoissa vilahtelevat homekoulut, heikentyneet oppimistulokset sekä opettajien kokemukset kiusaamisesta ja jopa väkivallasta.
Toisensävyistä kerrottavaa riittäisi esimerkiksi niistä opettajista, jotka ovat onnistuneesti auttaneet nuoria hankalista vaiheista eteenpäin ja löytämään oman polkunsa.
– Voi olla, että opettajan työn monipuolisuus, vastuullisuus ja merkityksellisyys jäävät nuorilla pimentoon. Sellaisia juttuja toivoisi, joissa päivittäiset myönteiset hetket ja onnistumisen kokemukset kouluissa ja päiväkodeissa nousevat esiin.
Opettajan työssä pääsee aidosti vaikuttamaan positiivisesti ja kokonaisvaltaisesti lasten ja nuorten elämään, Jokimies sanoo.
– Se on aitoa vuorovaikutustyötä, jossa pääsee loistamaan omalla persoonalla, ja jossa työn tulokset todella näkyvät.
OAJ:n erityisasiantuntijan Päivi Lyhykäisen mukaan hakijamäärien lasku vaatisi tutkimusryhmän kokoamista ja perusteellisen selvityksen laatimista opettajan työn vetovoimasta.
– On myös tärkeää saada stoppi koulutusleikkauksille. Riittävillä resursseilla saadaan huomattavasti parannettua koulujen ja opettajien tilannetta. Opettajien täydennyskoulutus, perehdyttäminen ja mentorointi lisäävät työssäjaksamista ja hyvinvointia, Lyhykäinen sanoo.
Julkinen keskustelu on asia, jolle kouluissa ja opettajanhuoneissa ei aina voida mitään. Kuitenkin oppilaitoksissa, kuten kaikkialla muuallakin työelämässä, riittää asioita, joita parantaa. Yksi asia olisi opettajan ammatin markkinointi tai opettajan työn tunnetuksi tekeminen.
– Emmehän me varsinaisesti ole markkinoineet sitä, että hei nuoret, hakekaa opettajaksi. Olen nähnyt ruotsinkielisen opettajankoulutuksen puolella tehtyjä videoita ja kuullut myös hyviä kokemuksia siitä, kun opettajaopiskelijat ovat kiertäneet lukioissa. Tällaisia keinoja kannattaisi valtakunnallisestikin miettiä, Anu Laine sanoo.
Sirpa Eskelä-Haapasen mukaan erilaisten kuormitusta aiheuttavien tekijöiden purkaminen pitäisi ottaa vakavasti kouluissa ja myös osaksi opettajankoulutuksen rakennetta.
– Myös koulun sisältä pitäisi löytyä kollegiaalista tukea ihan kaikille siellä toimiville. Uusista opettajista pitäisi ottaa koppi heti alkuun esimerkiksi mentoroinnilla. Ylipäätään kouluissa pitäisi vallita fiilis, ettei ketään jätetä yksin ongelmiensa kanssa.