Inkluusio haastaa – miten vastata kaikkien oppilaiden tarpeisiin?

”Inkluusion ihanne haastaa opettajan pohtimaan, kenen edut ovat ensisijaisia ja kykeneekö opettaja vastaamaan kaikkien oppilaiden tarpeisiin”, toteavat kasvatustieteilijät Kirsi Tirri ja Elina Kuusisto uudessa kirjassaan Opettajan ammattietiikkaa oppimassa.

Käytännössä inkluusion pohdiskelu rajoittuu usein siihen, ylittääkö häirikköoppilaan oikeus pysyä ryhmässä muiden oppilaiden oikeuden opiskella rauhassa.

Kasvatustieteen professori Kirsi Tirrin mielestä inkluusio ymmärretään väärin, jos sen ajatellaan tarkoittavat sitä, että kaikkien oppilaiden pitää olla aina läsnä samaan aikaan samoissa tiloissa.

– Inklusiivisuuden tavoitteena on vastata kaikkien oppijoiden tarpeisiin. Kun puhutaan oppilasaineksen ääripäistä, opetus ei aina onnistu samassa luokkahuoneessa, eikä sen tarvitsekaan onnistua.

Olennaista inkluusiossa on myös se, että luovuutta ja lahjakkuutta rohkaistaan erityiskoulujen sijaan tavallisissa kouluissa. Tämä edellyttää Tirrin mukaan kasvun ajattelutavan mukaista pedagogiikkaa. Siinä keskitytään oppimisprosesseihin, ei yksilöiden luokitteluun lahjakkuuden ja osaamisen perusteella.

– Kasvun ajattelutavan mukaista pedagogiikkaa on esimerkiksi se, että kun ekaluokkalainen sanoo turhautuneena, että hän ei osaa, niin opettaja vastaa totuudenmukaisesti, että et osaakaan – vielä.

Ekaluokkalaisten opettaja kuvailee Tirrin ja Kuusiston kirjassa hykerryttävästi omia ei vielä -keskustelujaan:

”Lisään aina oppilaiden lauseeseen sanan VIELÄ. Joskus jatkan, että siksi tätä harjoitellaan, ja että kyllä sinä opit tämän. Ja sitten vitsit, aloin melkein itkemään kerran, kun Henri teki jotain harjoitusta ja jupisi itsekseen, että tää on kyllä maailman typerin harjoitus, kun mä en osaa tätä VIELÄ.”

– Inkluusioon kuuluu opettajan pedagoginen vapaus tehdä oppilaiden osaamisen mukaan joustavia ryhmiä. Jotkut ekaluokkalaiset lukevat hyvin, jotkut vähän ja jotkut eivät vielä ollenkaan. Heitä voidaan ryhmitellä joustavasti taitojensa mukaan, Tirri tuumii.

Opetus ei aina onnistu samassa luokkahuoneessa, eikä sen tarvitsekaan onnistua.

Väkivaltaan ja kiusaamiseen pitää koulussa olla nollatoleranssi, eikä opettajaa saa jättää näissä tilanteissa yksin. Kirjassa esitellyt pyöreän pöydän keskustelut sopivat Tirrin mukaan hyvin näidenkin asioiden käsittelyyn.

– Väkivaltatilanteissa tarvitaan moniammatillista yhteistyötä. Pyöreän pöydän ääreen voidaan kutsua koulun oman henkilökunnan lisäksi esimerkiksi poliisi tai psykiatri.

Huolenpito ja heikompien auttaminen ovat suomalaisen koulun perusarvoja. Tähän sisältyy ongelma: inkluusiosta puhutaan yksipuolisesti heikoimpien kannalta.

Lahjakkaita oppilaita tutkineen Tirrin mukaan koulu ei tarjoa lahjakkaille riittävästi haasteita.

– Inkluusio tarkoittaa oikeudenmukaista kasvatusta kaikille, myös keskimääräistä lahjakkaammille. On mahdollista eriyttää opetusta eri osaamistasoille, ja suomalaiset opettajat osaavat kyllä tämän. Lahjakkaat voivat aivan hyvin olla välillä omissa ryhmissään ilman että sitä varten tarvitsisi perustaa erityisluokkia tai erityiskouluja.