Koronafuksi kaipaa kohtaamisia
Hilda Nieminen, luokanopettajaopiskelija, Oulun yliopisto
Hilda Nieminen ei tiedä, miltä tuntuu oikeasti olla yliopisto-opiskelija ja liikkua normaalisti kampuksella. Oulussa luokanopettajaopinnot viime syksynä aloittanut koronafuksi kaipaa kohtaamisia ja luonnollista tutustumista opiskelutovereihin.
Yliopisto mahdollisti syksyn ensimmäisten viikkojen aikana jokaiselle tiedekunnalle kaksi kampuspäivää, joihin pienryhmäohjaajat järjestivät aloittaville opiskelijoille yhteistä ohjelmaa. Muuten ryhmäytyminen on jäänyt verkkokontaktien varaan.
– Etänä vieraisiin ihmisiin tutustuminen tuntuu jotenkin väkinäiseltä. Yhteisillä lounailla ja luentojen välissä rupatellessa kohtaamiset olisivat rentoja, Nieminen sanoo.
Ensimmäisen vuoden luokanopettajaopiskelijat pääsivät mukaan pariin ainejärjestön järjestämään ulkotapahtumaan. Vappuna oli oman pienryhmän kanssa yhteinen piknik.
– Mutta ei se ollut mikään oikea opiskelijavappu.
Ensimmäisen vuoden opinnot olivat pitkälti opetettavien aineiden opintoja. Näitä Nieminen suoritti oman pienryhmän kanssa etänä.
Onneksi yliopiston käyttämä Zoom mahdollistaa jakautumisen pienempiin ryhmiin myös kesken luennon.
– Opin parhaiten keskustelemalla. Opettajienkin kanssa pääsee ihan eri tavalla kontaktiin lähinä, kun voi helpommin kysyä ja kommentoida.
Luentojen välissä rupatellessa kohtaamiset olisivat rentoja.
Hilda Nieminen on yrittänyt selviytyä kursseistaan kotona kahden kissansa kanssa. Keskittyminen on kuitenkin ollut välillä vaikeaa, ja pitkät päivät yksin tietokoneen äärellä ovat tuntuneet raskailta.
Opintojen alussa Niemisellä oli valmiina 25 opintopisteen verran kasvatustieteen opintoja. Ne hän oli suorittanut välivuoden aikana avoimessa yliopistossa.
Opintopisteiden näkökulmasta opettajanopinnot ovatkin edenneet hyvin, mutta oma oppiminen myös huolettaa.
– Miten hyvin osaan opettaa taito- ja taideaineita, joita en ole päässyt kokeilemaan ja harjoittelemaan?
Nieminen haki luokanopettajaopintoihin, koska haluaa tehdä tärkeää ja merkityksellistä työtä.
– Lukioaikana lempiaineeni oli psykologia, ja opettajan ammatissa pääsen hyödyntämään esimerkiksi kasvatuspsykologiaa käytännössä.
Harjoittelu poikkeusoloissa edellytti joustavuutta
Joona Koivisto on opintojen aikana kiinnostunut koulutuksen kehittämisestä. Aineenopettajaopintojen lisäksi hän suorittaa koulutuksen johtamisen opintokokonaisuutta sekä kauppatieteen maisterin tutkintoa.
Joona Koivisto, maisterivaiheen musiikin ja englannin opettajaopiskelija, Jyväskylän yliopisto
Joona Koivisto on suorittanut opetusharjoitteluistaan osan lähinä, osa etänä. Etäharjoittelu tuntui Koivistosta toisinaan jopa helpommalta, koska livetunneissa oli enemmän asioita huomioitavana.
Harjoittelutuntien jälkeen ohjaava opettaja antoi palautetta joko kasvokkain tai puhelimessa. Koivisto pitää saamaansa palautetta hyvänä. Yksi ohjaaja antoi teknisiä vinkkejä käytännön opetukseen, toisen palaute oli reflektoivampaa ja filosofisesti analysoidumpaa.
– Eri ohjaajien ohjeet komppasivat hienosti toisiaan.
Eri ohjaajien ohjeet komppasivat hienosti toisiaan.
Neljäs vuosi aineenopettajaksi opiskelevilla on varattu pedagogisille opinnoille ja opetusharjoittelulle. Harjoittelun osuminen korona-aikaan ja poikkeusoloihin edellytti Koiviston mukaan joustavuutta, sillä aikataulut muuttuivat jatkuvasti ja tiedonkulussa oli ongelmia.
Koivisto jäi kaipaamaan mahdollisuutta harjoitella enemmän sivuaineensa eli englannin opetusta. Pääaine vei harjoittelusta 80 prosenttia.
– Koska sivuaineen substanssiopintoja on pääainetta vähemmän, erityisesti sivuaineen harjoittelulle olisi tarvetta.
Oppiminen poikkeusoloissa ei ollut Joona Koiviston mielestä yhtä tehokasta kuin tavallisesti, ja itsenäinen opiskelu alkoi muuttua pakolliseksi pahaksi.
– Teimme paljon tehtäviä omin päin eikä motivaatio sen 125. esseen kohdalla enää ollut paras mahdollinen. Normioloissa olisimme tehneet enemmän ryhmätöitä, mikä olisi auttanut pääsemään paremmin tehtäviin sisään.
Pahinta oli kuitenkin vuorovaikutuksen puuttuminen. Koivisto tapasi opiskelukavereitaan normaalia harvemmin ja osaa kavereista vain harjoittelukoulussa.
– Etänä opiskelu menetteli vielä syksyllä, mutta keväällä kampuskohtaamisten puuttuminen oli rankkaa.
Koivisto kokee saaneensa poikkeusajan opetusharjoittelusta sen, mitä tarvitsi. Niinpä hän ei innostu ajatuksesta järjestää lisäkursseja poikkeusoloissa opetusharjoitteluaan suorittaneille.
– Korona-aika oli kuormittavaa, ja pakolliset lisäkurssit toisivat vain lisää puurtamista. Mutta työssä haluaisin oppia lisää ja toivoisin hyvää mentoria ensimmäiseen työpaikkaani.