”Verta ja hikeä!” nämä kannustushuudot ovat jääneet Petteri Taalaksen mieleen Haagan kansakoulun välintunneilta 1960-luvun lopulta.
– Tappeluita oli usein. Kilttinä poikana pysyttelin niistä kaukana.
Koulu merkitsi keskiluokkaisen perheen pojalle yhteiskunnan koko kirjon kohtaamista. Jo ekalla luokalla neljä koulutoveria jäi luokalleen.
Oppikoulun Petteri aloitti Mikkelissä, jonne perhe muutti isän työn takia.
– Hesan murteen vuoksi minua pidettiin diivana. Vähitellen Siperia opetti ja mukautin puhettani. Kavereitakin löytyi.
Peruskouluksi muuttuneessa oppikoulussa ja myöhemmin lukiossa Petteri oli valikoiva oppilas. Koulutyöt hoituivat, jos ne kiinnostivat.
– Pidin vaativista opettajista. Jos opettaja hoiti hommansa, niin tein minäkin. Toisaalta, jos opettajaa ei kiinnostanut, en minäkään vaivautunut.
Hyvänä ja vaativana opettajana Petterin mieleen jäi lukion matematiikanopettaja Pentti Hangasmaa.
Yhdeksännellä luokalla ja ylioppilaskirjoituksissa Petteri ryhdistäytyi. Hän nosti peruskoulun päättötodistuksen keskiarvoa numerolla ja kolme vuotta myöhemmin kirjoitti ällän paperit.
Lukion jälkeen Petterille oli selvää, että tie vie Helsinkiin. Hän pohti lääketieteen, luonnontieteiden ja insinööriopintojen välillä.
Papereilla ovet avautuivat Helsingin yliopiston fysiikan laitokselle ja myöhemmin meteorologiaan.
– Uskon, että ihmisen elämä on virta, joka vie tiettyyn suuntaan. Minun virtani soljui onnellisesti.