Sellainen viikko vierähti suomalaisessa koulutuskeskustelussa, että opetusmenetelmien kiviä ja kantoja käännettiin ihan porukalla.
Myönteinen johtopäätös on, että opetukseen ja oppimiseen suhtautuvat kiitettävällä intohimolla alan ammattilaiset ja laajemmatkin kansalaispiirit.
”Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi”, Helsingin Sanomat uutisoi vielä julkaisemattomasta psykologian tohtorin Aino Saarisen tutkimuksesta.
Heikentyneiden oppimistulosten syyksi esitettiin ilmiöoppimisen ja digitaalisuuden lisäämistä. Tutkimuksen mukaan nykykoulussa oppilailta myös vaaditaan liiallista itseohjautuvuutta ja vastuunottoa.
Tietokone ei ole opetusvälineenä hyvä tai paha.
Kysymys: Onko näin vai eikö ole? On ja ei ole, puheenvuoroissa on todettu.
Hieman tällaisen vastauksen saa myös Helsingin yliopiston Koulutuksen arviointikeskuksen erityisasiantuntijalta Sirkku Kupiaiselta. Digilaitteiden opetuskäyttöä, arviointia ja oppimistuloksiakin tutkinut Kupiainen tunnistaa keskustelun huolia.
– Useista tutkimuksista nähdään esimerkiksi se, että digilaitteet mahdollistavat epäolennaisuuksiin harhailun oppimisen ohessa. Heikommilla oppilailla eksymisen vaara on suurempi, mikä edellyttää tarkempia tehtävänantoja sekä opettajan vahvaa roolia, Kupiainen sanoo.
Tietokone ei hänestä silti ole opetusvälineenä hyvä tai paha.
– Parhailla ohjelmilla opettaja voi seurata oppilaiden tekemistä ja oppimista sekä monitoroida, missä oppilaan kompurointi alkaa. Hyvistä sovelluksista tutkimustietoa on vähemmän, Kupiainen sanoo.
Se hänestä on kuitenkin päivänselvää, että nykykoulun on tarjottava mahdollisuus kehittää hyvät tietotekniset taidot.
Ilmiöoppimiseen liitettyjen itseohjautuvuuden vaatimusten suhteen myös Kupiainen on kriittinen. Mutta kuka sellaista opetukseen edes vaatii? Eivät ainakaan opetussuunnitelman perusteet, joissa itseohjautuvuus on tavoite, ei menetelmä.
Silti katseet kääntyivät myös perusopetuksen opsiin, jonka lippaasta nousi jälleen jo tutuksikin tulleita ylitulkintoja: Opettaja ei enää opeta eikä arvioi varsinkaan numeroin, sillä nykykoulussa oppilaat tekevät tämän kaiken joko yksinään tai keskenään.
– Outojen tulkintojen määrä herättää kysymyksen, mitä parannettavaa opsissa ja sen sisäistämisessä voisi olla. Onkin hyvä, että esimerkiksi arviointia nyt uudistetaan. Ainakin summatiivinen ja formatiivinen arviointi ovat menneet sekaisin, mikä on herättänyt kysymyksiä niin vanhemmissa kuin opettajissakin, Kupiainen sanoo.