Rauha tarvitsee opettajaa – koulu on maailma pienoiskoossa

Vuonna 1941 jatkosodan syttyessä tykit paukkuivat ja ammukset viuhuivat Hangossa, josta on Helsinkiin vain reilut sata kilometriä.

Rintamamuseon taisteluhaudoissa ja teräsbetonikorsuissa menneisyyden sota on lähellä helsinkiläisiä lukiolaisia, vaikka Suomessa eletään rauhanaikaa. Opettaja Niina Väntänen tapaa viedä opiskelijoitaan sotahistorian retkille Hanko-Porkkalaan.

– Monelle nuorelle on yllätys, että useat jatkosotaan joutuneet olivat vain vähän heitä vanhempia. Se saa ajattelemaan, Väntänen sanoo.

Hän opettaa historiaa ja yhteiskuntaoppia Kallion lukiossa Helsingissä.

Kun nuori vierailee taistelupaikoilla ja kuulee yksilöiden tarinoita, sodan kauhut tulevat häntä lähemmäksi ja hän ajattelee: ei koskaan enää.

– Sota on kauheaa. Toivon, että edelleen sadan vuoden päästä opas voi ihmetellä Hangossa, että kyllä ne ihmiset oli hölmöjä, kun tämmöistä tekivät, Väntänen pohtii.

 

 

Sodat pauhaavat maailmassa ja lähempänä meitä kuin pitkään aikaan. Tilanne näkyy päivittäin uutisvirrassa.

Tällaisia otsikoita nähtiin esimerkiksi viime vuonna Helsingin Sanomissa: “Suomi lähettää Ukrainaan ilmatorjunta-aseistusta.” “Lapuan patruunatehtaan koneet käyvät historiallisilla kierroksilla.” “43 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että Suomen pitää osallistua Naton ydinaseharjoituksiin.”

Uutiset kertovat realiteeteista, joihin Suomi on pakotettu Venäjän uhkan takia. Ne kertovat myös ajattelutavasta, jossa turvallisuutta rakennetaan kiihdyttämällä asevarustelua. Pelko on avannut rahahanat, ja puolustusbudjetin piikki on auki.

Uutisia lukiessa tekee mieli kysyä, missä rauha luuraa.

Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa ja Suomen liittyminen Natoon on poikinut mediaan niin paljon puhetta aseista ja puolustuskyvystä, että puhe rauhasta on jäänyt varjoon.

Rauhankasvatusta tehdään kuitenkin täysillä Suomen jokaisessa päiväkodissa ja oppilaitoksessa joka ikisenä koulupäivänä. Opettajat harjoituttavat lapsia ja nuoria kuuntelun jalossa taidossa ja rohkaisevat heitä sanoittamaan omia ajatuksiaan.

Oppilaiden kanssa puhutaan demokratiasta, opetellaan tunnistamaan valeuutisia, sovitellaan erimielisyyksiä ja huomioidaan myös luonnon hyvinvointi toivon näkökulmaa unohtamatta.

Tämä jos mikä on rauhantyötä.

 

Oppilaiden kanssa puhutaan demokratiasta ja sovitellaan erimielisyyksiä.

 

Viime vuosikymmeninä rauhankasvatusta on tehty eri etuliitteiden alla: on puhuttu esimerkiksi yhdenvertaisuus-, kansainvälisyys- tai ihmisoikeuskasvatuksesta, kestävästä kehityksestä ja tunnetaitojen opetuksesta.

Rauhankasvatus- sanaa ei ole juuri viljelty, sillä siihen jäi poliittista painolastia 1970-luvulta. Silloin Suomea puristi kylmä sota ja rauhankasvatus tarkoitti lähinnä hyvin välien vaalimista Neuvostoliittoon ja pidättäytymistä naapurimaan arvostelusta.

Nyt ymmärretään, että rauha ei synny erimielisyyksiä välttelemällä vaan suostumalla niiden kohtaamiseen ja käsittelyyn.

Maailmanpoliittinen tilanne heijastuu myös opetussuunnitelmiin. Vuoden 1970 opsissa rauhankasvatuksesta puhuttiin paljon, mutta esimerkiksi vuoden 2004 opsissa käsite loisti poissaolollaan.

Nykyisistä vuonna 2016 käyttöön otetuista perusopetuksen opetussuunnitelman perusteista rauhan voi bongata sanana muutamista kohdista.

Esimerkiksi vuosiluokilla 3–6 “tutkitaan oppilaiden kanssa kestävään kehitykseen, rauhaan, tasa-arvoon ja demokratiaan sekä ihmisoikeuksiin, erityisesti lasten oikeuksiin, liittyviä kysymyksiä ja tilanteita.”

Myös elämänkatsomustiedossa, yhteiskuntaopissa ja uskonnossa on oppiainekohtaisia sisältöjä, jotka liittyvät rauhankasvatukseen.

 

Ukrainan sodan puhjettua kiinnostus rauhankasvatusta kohtaan kasvoi.

– Nyt ajatellaan, että se voisi olla järkevää eikä vain höpöhommaa, rauhankasvatusaktiivi ja opettaja Eeva-Liisa Kiiskilä sanoo.

Rauhankasvatuksessa saatetaan kertoa vaikkapa tarinaa Laika-koirasta. Kuka oli Laika, ja mitä sille tapahtui? Kiiskilä on pohtinut aihetta valmistavassa luokassaan, jossa on oppilaita esimerkiksi Ukrainasta ja Venäjältä.

Kokkolan Kiviniityn yläkoulun oppilaat saavat kuulla, että Laika oli Moskovan kadulta löytynyt sekarotuinen koira, josta tuli osa Neuvostoliiton avaruusohjelmaa. Kylmään ja koviin olosuhteisiin tottuneena se valittiin avaruuskoiraksi, joka laukaistiin satelliitissa maata kiertävälle radalle vuonna 1957.

Suomessa historiankirjoissa kerrotaan, että Laika kuoli kiertoradalle, mutta kommunistisissa maissa saatettiin opettaa, että Laika-koira laskeutui turvallisesti maankamaralle.

– Luokassa emme lähde liikkeelle siitä, kuka on oikeassa ja kuka väärässä, vaan siitä, mistä erilaiset tarinat voivat johtua ja mistä löytyisi tietoa perustelujen tueksi, Kiiskilä sanoo.

Tavoitteena on pohtia yhdessä, oppia katsomaan otsikoiden taakse ja istuttaa siemen kriittiselle tarkastelulle.

Siinä missä Niina Väntänen haluaa saada lukiolaisensa muistamaan sodan, Kiiskilä haluaa auttaa yläkoululaisiaan unohtamaan sodan edes hetkeksi.

Esimerkiksi ukrainalaisille oppilaille sota on täyttä totta. Huoli rintamalla taistelevista ja kotimaahan jääneistä läheisistä painaa mieltä. Koulu on paikka, joka maadoittaa ja antaa elämään turvallista rutiinia.

Kiviniityn koulussa sodasta ei kysellä, ellei oppilas ota sitä puheeksi.

– Onneksi saimme luokkaan myös ukrainalaisen opettajan Tetiana Didenkon, jonka kanssa oppilaat saavat jutella omalla äidinkielellään, Kiiskilä sanoo.

Vaikka sota roihahtaa tämän tästä eri puolilla maapalloa, Kiiskilä uskoo rauhaan.

– Myös kaikki nuoret uskovat rauhaan – olisi tosi pelottava ja näköalaton ajatus, jos eivät uskoisi.

 

Ristiriitaisessa maailmassa utopiat ovat sielun mannaa. Toisinaan Kiiskilä pistää oppilaansa haaveilemaan ja ajattelemaan maailmaa sellaisena paikkana, jossa villeimmätkin unelmat käyvät toteen.

Oppilaiden unelmakartasta saattaa löytyä esimerkiksi ajokortti, haaveammatti tai toive siitä, että saisi Ukrainaan jääneen kissan Kokkolan kotiin.

Rauhan näkökulmat tarvitsevat vahvistamista ja niistä puhumista.

Kiiskilää harmittaa, että sotien käänteitä on dokumentoitu innokkaasti mutta kirjoitettua rauhan historiaa on vaikeampi löytää.

Historian tunnilla hän nostaa mielellään esiin alkuperäiskansoja, joiden elämäntavassa ja arvoissa korostuu keskinäinen kunnioitus ja rauha.

– Mutta löytyyköhän maailmankartalta sellainen soppi, jota sota ei ole koskettanut tavalla tai toisella? En tiedä vastausta, mutta tutkin asiaa tarina tarinalta.

Rauhankasvatuksen suuri kuva ja globaalien vuorovaikutussuhteiden pohdinta on Kiiskilälle tuttua. Hän on toiminut kymmenen vuotta tiiminvetäjänä Kokkolan Maailmankoulussa ja tehnyt oppimateriaalia esimerkiksi Etelä-Sudanin rauhankerhoihin.

 

Sovittelun pitäisi olla kansalaistaito.

 

Rauha ei silti tapahdu tuolla jossain valtioiden välillä vaan ihan tässä vieressä. Kun puhutaan sodasta, keskitytään kansallisvaltioiden välisiin kahinoihin. Kun puhutaan rauhasta, näkökulman skaala on yhdestä luokkahuoneesta koko maapalloon.

Opettajat tekevät rauhantekoja usein silloinkin, kun eivät miellä niin tekevänsä. Harva ajattelee esimerkiksi kiusaamisen ennaltaehkäisyn tai siihen puuttumisen liittyvän suurempaan kuvaan rauhasta.

Kiiskilälle rauhankasvatus merkitsee yhteisön jatkuvaa rakennustyötä, johon tarvitaan kaikkia.

– Haluan tehdä parhaani, jotta jokainen tulisi kohdatuksi. Koulun kiireessä se on usein vaikeaa.

 

Vaan miten rauhaa opetetaan opettajille?

Luokanopettajaksi ja erityisopettajaksi kouluttautunut Hanna Niittymäki on pohtinut asiaa.

Elettiin 2000-luvun alkua, kun Niittymäki aloitti Helsingissä opettajan työnsä. Silloin rauhankasvatuksessa puhuttiin kaukaisissa maissa asuvista lapsista. Nyt hän sanoo, että se tuntui etäiseltä.

– Akuutein haaste minulle oli se, miten ekaluokkalainen tulisi toimeen vieruskaverin kanssa.

Hän päätyi ajattelemaan aihetta perinpohjaisesti ja perusti Rauhankasvatusneuvolan.

Sen kautta Niittymäki tuottaa oppimateriaaleja sekä kouluttaa opettajia ja siviilipalvelusta suorittavia yhdenvertaisuuteen ja rauhaan liittyvistä teemoista.

Esimerkiksi Läntisen tuolla puolen -koulutuksessa kiinnitetään huomiota maailman keinotekoiseen jakamiseen länteen ja ei-länteen.

– Länsimaihin on tapana liittää kaikki kaunis ja hyvä: demokratia, vapaus ja ihmisoikeudet, jolloin kaikki ei-läntinen tulee nähdyksi takapajuisena ja synkkänä. Näin media ja historian opetuskin ylläpitävät ja syventävät maailman polarisoitumista.

Joskus Niittymäki laittaa koulutettavat tarkastelemaan omia etuoikeuksiaan.

– Yritän kyllä kaikin tavoin välttää ihmisten syyllistymisen, koska syyllistynyt ihminen yleensä heittäytyy vastahankaan. Siksi koulutusteni tärkein ase onkin huumori.

 

Niittymäelle rauhankasvatus tarkoittaa ihmisiksi elämisen taitoa, jossa tärkein kyky on kuunteleminen.

– Sellainen kuunteleminen, jossa eläydytään toisen ihmisen asemaan hänen lähtökohdistaan käsin eikä tarjota heti valmiita neuvoja, hän tarkentaa.

Koska koulu on maailma pienoiskoossa, se on oiva paikka harjoitella ristiriitojen ratkaisemista. Esimerkiksi Verso-sovittelu ja tunnetaitojen opetus ovat tuttuja monessa koulussa.

Vertaissovittelussa sovittelijoiksi koulutetut oppilaat auttavat osapuolia itse löytämään ratkaisun ristiriitaansa.

– Sovittelun pitäisi olla kansalaistaito, joka tulisi opetussuunnitelmaan mukaan vähän niin kuin uiminen, Niittymäki ehdottaa ja muistuttaa, että rauha ei suinkaan ole hampaatonta.

– Jos tulee kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti, on viisasta pitää puolensa.

Niittymäen mielestä nyt tarvitaan erityisen kipeästi taitoa asettautua vihapuheen ja viholliskuvien yläpuolelle, mutta se ei ole helppoa.

– On vaikea olla pasifisti. Jos sanoo, ettei kannata Natoa, koska se on sotilasliitto, sanotaan, että oletko sitten Putinin puolella.

 

Rauhaa on syytä viljellä valtioiden ja ihmisten välillä, mutta myös omassa mielessä.

Tätä päämäärää toteuttamaan on kehitetty tietoisuustaitoja, jotka tarkoittavat esimerkiksi kykyä rauhoittua, keskittyä ja suunnata tarkkaavaisuus tiettyyn kohteeseen.

Niiden vaikutusta koululaisten hyvinvointiin ja oppimiseen tutkittiin Folkhälsanin ja Helsingin yliopiston Terve oppiva mieli -tutkimushankkeessa.

Tulosten mukaan tietoisuustaitojen harjoittaminen vähensi oppilaiden masennusoireilua ja edisti tehokkaasti oppilaiden resilienssiä eli psyykkistä joustavuutta.

 

 

Tietoisuustaitojen tarpeellisuuteen uskoo myös varhaiskasvatuksen opettaja Ressu Petäinen, joka on kouluttanut näitä taitoja vakaopettajille tutkimushankkeessa.

Hän on myös tehnyt tietoisuustaitoharjoituksia 4–6-vuotiaiden lasten kanssa päiväkodeissa.

– Harjoittelemme esimerkiksi seuraamaan hengitystä tai keskittymään ympäröiviin ääniin. Saatamme tunnustella, onko keho rento vai jännittynyt ja leikitellä vaikkapa liikkeen nopeuttamisella, hidastamisella ja pysäyttämisellä.

Toistuvien harjoitusten myötä lapset oppivat itsensä rauhoittamisen taitoja.

– Kun suuttumus tai paha mieli yllättää, lapsi saattaa sanoa, että nyt kannattaisi varmaan mennä hetkeksi hengittelemään.

Petäisen mielestä meidän kaikkien on hyvä oppia huomaamaan itsessämme tarve siihen, että nyt olisi hyvä olla vaan.

– Puhtaan olemisen hetket ovat nykyisin harvassa, sillä jo lapset tottuvat täyttämään tyhjät hetket kännykän tarjonnalla.

 

Lapsi saattaa sanoa, että nyt kannattaisi varmaan mennä hengittelemään.

 

Jos Suomi ei olisi kyennyt säilyttämään itsenäisyyttään toisessa maailmansodassa, meillä ei translakeja säädettäisi, Niina Väntänen totesi opiskelijoilleen viimekeväisellä retkellä Hankoon ja Porkkalaan.

Noin 80 vuotta sitten tapahtuneilla asioilla on suuri vaikutus siihen, millainen suomalainen yhteiskunta on tällä hetkellä. Juoksuhaudoissa rypeneet sotilaat taistelivat sen vapauden puolesta, joka parantaa kalliolaistenkin nuorten mahdollisuuksia olla sitä, mitä he ovat.

– Yhdenvertaisuus on nuorille tärkeä arvo, ja monet opiskelijani eivät koe sopivansa binääriseen sukupuolten luokitteluun naisiksi ja miehiksi. Jos Suomesta olisi tullut osa Neuvostoliittoa, näillä nuorilla olisi huomattavasti vaikeampaa.

Onko sota joskus siis välttämätön paha?

– Parasta tietysti olisi, ettei sotia ollenkaan käytäisi. Mutta jos vaihtoehtona on vapauden menettäminen, pitää taistella vapauden puolesta, Väntänen sanoo.

Hän haluaa saada opiskelijat ymmärtämään, että maailma ei ole mustavalkoinen, ei edes aseellisissa konflikteissa.

 

• Educassa sivutaan rauhanaihetta pe 26.1. klo 16 otsikolla Kansainvälinen järjestys koetuksella.