Lukuvuotta on jäljellä vielä yli 80 prosenttia.
Äidyin tekemään laskelmia ja havaitsin, että oma urani on jo kohta joulukuun alussa, jos sinnittelen sorvin ääressä 68-vuotiaaksi.
Olen siis siinä vaiheessa työuraani, että startti on kaukana takana mutta maali vielä paljon kauempana edessä.
Puolivälin krouviinkin on vielä matkaa. Ellei jokin dramaattinen rengasrikko keskeytä taivalta ennen aikojaan.
Luvatut ja odotetut varikkopaikat on matkalta suljettu. Tehokas on oltava, vaikka odotettavissa ei ole sen paremmin opinto- kuin vuorotteluvapaitakaan.
Luvatut ja odotetut varikkopaikat on matkalta suljettu.
Luin kesällä, että työikäisten Alzheimerin tauti on Suomessa lisääntynyt. Syytä ei tiedetä, mutta ei tarvitse olla Einstein ymmärtääkseen, että kaikki liittyy kaikkeen.
Lisää tehokkuutta, informaatiotulvaa, kuponkeja, sotia ja valeuutisia huudetaan joka tuutista. Mäntä siinä leikkaa kiinni kenellä hyvänsä.
Päätin jo urani alussa, että minä en hötkyile. Kun ensimmäisenä työsyksynäni pingotin liikaa, varoitti kokeneempi työkaverini minua lakonisesti: “Tuota menoa sä olet lataamossa ennen syyslomaa.“
Ymmärsin ja otin opikseni. Laskin kierroksia ja pudotin rimaa. Vältin lataamon, vaikka välillä ryttyytti niin että häijyä teki.
Oivalluksesta tuli urani tärkein ohjenuora, jota olen myös noudattanut. En ole lingonnut täysillä kierroksilla enkä huudattanut pienellä vaihteella.
Olen tullut mutkiin hiljaa ja vilkuttanut risteyksissä, vaikka paine on ollut joskus kova. Välillä rapa on roiskunut tuulilasiin tukkiauton perässä ja kaaharit ovat painaneet ohi lyhdyt pimeinä.
Kehäraakeille haluan vielä antaa neuvon. Kun seuraavan kerran näet nuoren kollegasi huseeraavaan hädissään, älä mene tuputtamaan kyökkipsykologisia neuvojasi.
Meitä hitaasti kiiruhtavia downshiftaajia on jo tarpeeksi. Jonkun ne työtkin pitää hoitaa – ja äkkiä!