Eduskunta yrittää kiivaasti saada valmistelussa olevat lait maaliin ennen kevään vaaleja. Nykyiset kansanedustajat ovat ahkeroineet niin esitysten, valmistelujen kuin niiden perustuslaillisuuden parissa niin tehokkaasti, että seuraavan hallituksen on syytä lanseerata byrokratianpurkutalkoot 2.0, jotta päästään lakien säätämisessä edes jonkinlaiseen normaaliin päiväjärjestykseen.
Auttaisiko asiaa, jos poistettaisiin kaikki lait? Silloinhan katoaisi myös lainsäätämisen riesa.
Asia on ainakin kuvitteellisella tasolla pohtimisen väärti, ja olen useasti kysynyt sitä opettajankoulutuksessa aloittavilta opiskelijoilta.
Jos suomalaisille ilmoitettaisiin, etteivät lait ole enää voimassa, opiskelijoiden mukaan tapahtuisi jotakuinkin seuraava:
Maailma ajautuu kaaoksen. Yhtäkkiä rauhallisen oloiset kanssakansalaiset kaivavat piiloistaan aseet ja lähtevät ryöstöretkille.
Kaupat ryöstetään, samoin autot. Maanteiden varret täyttyvät renkaattomista ja stereottomista autonraadoista. Liikkua ei parane, koska mierolaiset kyttäävät kukkuloiden takana oma etu mielessään.
Villiä menoa, mutta on meille naurukin maittanut, kun kuvittelun aiheuttamista ensipeloista on päästy takaisin rationaalisempaan tilaan ja porukalla pureskelemaan kauhistuneita ensireaktioita.
Vallattomiksi anarkisteiksi nuoret eivät ole kelkkaansa kääntäneet.
Ihan varma en kuitenkaan ole siitä, onko itselle nauraminen aidompaa, kun kohteena ovat käsitykset muista ihmisistä, vai silloin, kun silmät kostuvat siitä, millaisen kuvan he olivat luoneet itsestään.
Vallattomiksi anarkisteiksi nuoret eivät ole kelkkaansa keskustelujen myötä kääntäneet, vaikka hetkeksi mieleen hypähtäneestä villistä ja sivistymättömästä ihmisestä päästiinkin eroon. Mahtoikohan se kuitenkaan kadota kokonaan? Mistä se ylipäätänsä tuli, voimakkaasti ja monen mieleen?
Mielemme täyttyy tunnetusti siitä, mitä haluamme olla, ja se suhteutuu aina toisiin. Kaikilla kulttuureilla on omat jakolinjansa. Meillä yksi sellainen piirtyy villiyden ja sivistyksen väliin. Jos sen välimaastossa hymyilyttää, niin on toivoa.
Matti Rautiainen on opettajankouluttaja Jyväskylän yliopiston Opettajankoulutuslaitoksella.