Liikkuva koulu on yksi Suomen koulujen kärkihankkeista. Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että oppilaat hyppivät matematiikan tunnilla x-hyppyä laskutehtävien summien osoittamia toistomääriä.
Hanke ulottuu kalustukseen: jos oppilaalle jossain vaiheessa päivää osoitetaan tuoli, siinä ei suinkaan ole selkänojaa, vaan se on keikkuva jakkara, jolla istuminen vahvistaa korsettilihaksia.
Kärkihanke edistää kansanterveyttä. Yksi Suomen koulujen kärkiongelmista on puolestaan opinahjojen homehtuminen.
Yhteys kärkihankkeen ja -ongelman välillä on ilmeinen. Kun kiikkerällä pallilla on vaikea istua, on noustava seisomaan. Jos koulun sisällä ei ole turvallista hengittää, on siirryttävä ulos. Ihanteellista on, että liikkuvat oppitunnit toteutetaan pihalla: tehdään ympäristötaidetta kävyistä sekä harjoitellaan englantia retkeilyn yhteydessä.
Homeongelma on ison mittakaavan istumakelvoton tuoli.
Äärimmäisen tason liikkuvaa koulua on se, että opettajat ja oppilaat pakkaavat mukaan kaiken tavaran, jonka siirtämiseen terveystarkastaja antaa luvan, ja evakuoituvat homepakolaisiksi sisäilmaltaan terveeseen kouluun – jos lähistöltä löytyy tällainen harvinaisuus – tai muihin sopiviin tiloihin.
Tälläkin hetkellä tuhansien suomalaisten opettajien ja oppilaiden arkiliikunnan määrä on lisääntynyt heidän kulkiessaan töihin tai opiskelemaan väistötiloihin. Kaikkein ahkerimmin liikkuvat koulut ovat vaihtaneet paikkaa muutaman vuoden sisällä useasti.
Koulujen homeongelmaa on helpompi sietää, kun tajuaa, että se on pohjimmiltaan ison mittakaavan istumakelvoton tuoli. Kyse on työntövoimasta ja karaisusta. Kun suuret ikäluokat muistelevat tervatuilla suksilla 50 asteen pakkasessa lykittyjä koulutaipaleita, voivat nykyiset koululaiset, tulevat homeveteraanit, aikoinaan hankkia lastenlapsiensa arvostusta kertomalla hurjia juttuja home-evakkoajoistaan.
Seppo ”Mooses” Mentula on tuusulalainen rehtori ja kirjailija, joka sekä johtaa koulua että kirjoittaa kahvin voimalla.