Terveisiä arjesta: Rikos ja rangaistus

Aika on omituinen ilmiö. Se on välillä suhteellista ja välillä suhteetonta. Jälkimmäistä erityisesti asioissa, joilla on aikaraja.

Houkutus hoitaa homma harmaalla alueella, tai kuten kauniimmin sanotaan ”jokainen sydämessään tietää, mikä on oikein ja väärin”, kasvaa aikarajan tullessa lähemmäs.

Harmaalle alueelle siirtyminen on selkeästi vähintään epärehellisyyden oveen koputtamista. Sen sijaan sydämessään asioiden punnitseminen kuulostaa jo inhimilliseltä, ellei suorastaan sydämelliseltä. Konkretisoidaan.

 

Opiskelija oli joutunut pulaan runotehtävän kanssa, jota hän ei ollut saanut tehtyä.

Niinpä hän nappasi kirjahyllystä Nobel-runoilija Pablo Nerudan teoksen, kopioi sieltä runon omiin nimiinsä ja palautti tehtävän opettajalle.

Hän koki numeron tulleen pärstäkertoimella, ei työllä.

Elämänkatsomustiedon tunnilla opiskelija oli niin levoton edellisellä tunnilla saamastaan palautteesta, että pannu kiehui yli ja hän kertoi koko tarinan loppuhuipennuksineen.

Runovihkon marginaalissa oli numero 7, ei sanallista palautetta. Kuumennusta opiskelijassa aiheutti se, että hän koki numeron tulleen pärstäkertoimella, ei työllä.

 

Se rikoksesta. Mutta ketä pitäisi rangaista?

Koska nuoriso on aina pilalla, runonryövääjä saa piston sydämeensä aikuistuessaan.

Juttu ei kuitenkaan jättänyt minua rauhaan. Rangaistukseksi en sitä kuitenkaan luonnehtisi, vaikka tietynlaisesta elinkautisesta onkin kyse.

En nimittäin vieläkään osaa sanoa, kuka on jutun ”konna” ja mistä hänet pitäisi tuomita, vaikka selkeästi useitakin rikoksia tapahtui.

 

Matti Rautiainen on opettajankouluttaja Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitoksella.

Lue samasta aiheesta