Paavo Koivusaari kuoli 83 vuoden ikäisenä Turussa 29.10.2023.
Hän oli syntynyt 1940 Hattulan Tyrvännössä 8-lapsiseen perheeseen. Paavo oli sisarusparven ensimmäinen oppikouluun menijä. Hän valmistui Heinolan seminaarista 1961, josta myös vaimo Elma (k. 2020) löytyi. Vuodesta 1965 Paavo toimi johtajaopettajana Villähteen koululla Nastolassa, mistä jäi eläkkeelle 2000.
Koululaisten liikunta oli Paavolle sydämen asia. Hän opetti hiihtotaitoja ympäri Nastolaa ja v. 1997 Villähteen koulun läheiselle sorakuopalle valmistui Will Ski -Hiihtomaa, joka palkittiin vuoden parhaana Suomessa. Siihen mennessä Paavon hiihtokoulusta oli jo 25 v. ajan valmistunut hiihtomaistereita.
Paavo oli Lahden piirin koululiikuntakoordinaattori ja Päijät-Hämeen opettajayhdistyspiirin urheiluohjaaja vuosikymmeniä. Koululiikuntaliitto palkitsi hänet kultaisella ansiomerkillä koulu-urheilutyöstä 1976. Hän sai 1995 Suomen Kuntaliiton kultaisen ansiomerkin 30-vuotisesta työstä kunnallishallinnon hyväksi. Hänen jäädessä eläkkeelle 2000 Villähteen koulu palkitsi hänet “kunniatohtorin arvonimellä Hiihtoprofessori”. 1995 hänelle myönnettiin Opetusministeriön ansiomitali kullatuin ristein Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun hyväksi tehdystä työstä ja 1999 Suomen leijonan ritarikunnan ritarimerkki.
Liikunta oli myös Paavon rakkain harrastus. Hän hiihti Finlandia-hiihdon yhteensä 16 kertaa ja osallistui moniin hiihtovaelluksiin. Hän toimi Nastolan Nasevan ja sen hiihtojaoston puheenjohtajana. Lions-toiminnassa hän oli mukana 1970-luvun alusta saakka ja järjesti lähes kuolemaansa saakka Lionsien nappulahiihtoja. Hän oli Nastolan pelimannien perustajajäseniä. Lentopallossa hän toimi pelaajana, valmentajana ja erotuomarina.
Paavo oli rauhallinen ja kannustava isä kolmelle tyttärelleen ja innosti myös kahdeksaa lastenlastaan liikuntaan ja muihin yhteisiin harrastuksiin. Hän ehti vielä nähdä ensimmäisen lapsenlapsen saavan esikoisensa.
Tyttäret Päivi Kuntze, Elina Koivusaari ja Laura Rahikkala