Kuukausi sitten, edellistä pääkirjoitusta kirjoittaessani, en olisi voinut kuvitellakaan, missä tilanteessa eletään nyt. Toki tiesimme vaikkapa järjestön toimintaan liittyen, että kuntapuolen sopimukset ovat päättyneet, ja uskoimme, ettei uusia ole vielä solmittu.
Mutta emme tienneet, että maailma mullistuu perusteellisesti ja kaikki asettuu kuin kaleidoskoopissa uuteen asentoon. Myös kuukausia pohjustettu neuvottelukierros sai kerralla erilaiset mittasuhteet.
Millä pokalla kukaan meistä vaatisi mitään, kun jotkut – aika lähellä – taistelevat hengestään ja vapaudestaan?
Niin kuin olisi mitään väliä, saako täällä hyvinvoivassa Pohjolassa prosentin tai vaikka viisikin prosenttia kuukaudessa enemmän palkkaa.
Sotaan suhteutettuna sillä ei olekaan väliä. Mutta samalla ajattelen, että vaikka teemme kaikkemme Ukrainaa auttaaksemme, meidän pitää elää myös omaa todellisuuttamme. Arjen on kuljettava, tulevaisuutta on rakennettava.
Siihen todellisuuteen kuuluu ensinnäkin se, että sopimukset ovat juuri nyt katkolla. Jos haluamme, että opettajat saavat ansaitsemansa korvauksen, se pitää tehdä nyt. Sopimuksia muutetaan vain sopimuskauden vaihteessa.
Arjen on kuljettava, tulevaisuutta on rakennettava.
Toiseksi ajattelen, että vaikka turvallisuus vaatii vahvaa sotilaallista voimaa, juuri nyt on syytä muistaa, että turvallisuus on myös muuta.
Kasvatus, koulutus ja sivistys ovat oleellinen osa Suomen kokonaisturvallisuutta. Vahva sivistyspohja hillitsee polarisaatiota ja antaa välineitä lukea ympäristöä kriittisesti ja ajatella itsenäisesti.
Jos joskus, niin nyt on aika turvata tämän kriittisen perustan säilymistä.
Kolmanneksi ajattelen, ettei meillä ole varaa hukata tulevaisuuttamme. Niin kuin yli 12 000 opettajaa on jo allekirjoituksellaan todennut, opettajien tehtävä on tulevaisuuden kokoinen.
Opettajat kouluttavat tulevaisuuden tekijät, ja on kohtalonkysymys Suomelle, että meillä on jatkossakin maailman parhaat opettajat.
Toivosta on pidettävä kiinni, erityisesti kriisissä.
Hanna Ottman on OAJ:n viestintäjohtaja.
Twitterissä @HannaOttman
Tekijältä
Oikeus vaatia parempaa
Nelivuotiaani on ollut yli puolet elämästään päiväkodissa. Se määrä oppia, hellyyttä ja kaveritaitoja, jota hän on varhaiskasvatuksen ammattilaisilta saanut, mykistää minua edelleen.
Viime viikolla me vanhemmat saimme tiedotteen, jossa kerrottiin varhaiskasvatuksen henkilöstön ylityö- ja vuoronvaihtokiellosta ja maalailtiin, mitä kaikkea tämä voi tarkoittaa kaupungin perheille.
Pahimmassa tapauksessa voimme joutua aamuisin jonottamaan lastemme kanssa muutaman päiväkodin ovella. Lapset otetaan sisään saapumisjärjestyksessä ja suhdelukujen täyttyessä ovet suljetaan.
Tiedättekö mitä? Olen tyytyväinen.
Toivon, että kukaan varhaiskasvatuksen työntekijä ei pode huonoa omaatuntoa. Vaikka Ukrainassa soditaan ja korona hiipii taka-alalla, pitää työolot ja palkat saada viimein kuntoon.
Kuinka monta vuotta tämänkin lehden sivuilla on kirjoitettu vakan hädästä? Tilanne ei ole tullut päättäjille ja työnantajille puskista.
Vanhemmat, älkää olko vihaisia vakan työntekijöille. Olkaa pettyneitä niihin, jotka päästivät tilanteen tällaiseksi.
Johanna Äijälä
Lue lisää: