Pokkana ei kukaan voi väittää olevansa täysin valmis ammatissaan tai työtehtävässään. Jo ajatuksena kaikkitietävyys on ristiriitainen, kuuluuhan ammattiosaamiseen avoimuus uuden oppimiselle.
Tutumpaa onkin tuskailu omasta vajavaisuudesta ja vaikeuksista irrottautua töistä täydennyskurssille. Työssä eteen tulevat tenkkapoot opettavat kyllä uutta ja kollegojen kanssa vaihdetaan vinkkejä, mutta näiden arkipäivän hätäisten rukkausten varaan oman osaamisen ja työn kehittäminen ei saisi jäädä.
Opettajan työ on harpannut yksin tekemisen perinteestä laajenevaan työyhteisön yhteistyöhön ja asiantuntijuuden jakamiseen.
Yhteistyötä ja yhteistä kehittämistä myös edellytetään ja osin tuetaankin, mutta ys-ajat, vesot, tesot ja työelämäjaksot – niin tarpeellisia kuin ovatkin – eivät riitä vastaamaan vaatimuksiin. Tai sitten niistä ei muodostu tavoitteellista kokonaisuutta.
Opettajat tuntuvat kaipaavan aikaa esimerkiksi opettajan profession, pedagogiikan ja koulutuksen kehittämiseen tähtäävälle vuoropuhelulle. On tarve pysähtyä oman työn ääreen ja pyörittää sitä kollegojen kanssa kuin karttapalloa.
Ihan varmasti työyhteisöissä näitä keskusteluja käydäänkin, sekä käytäväpuuskahteluina että suunnitellusti. Vaan selvästi ei tarpeeksi, ei varsinkaan johdettua keskustelua, joka edistäisi muutosta.
Eniten kehittämisen intoon ja mahdollisuuksiin vaikuttavat johtaminen ja työyhteisön ilmapiiri. Yksittäisen työntekijän on hankala potkiskella tuulimyllyihin vauhtia, jos johdon tuki jää hymistelyyn tai työyhteisössä on “näin meillä on ennenkin tehty” -asennetta.
Propellit pyörivät hitaammin kuin työntekijät toivoisivat.
Kasvatus- ja opetusala ei ole kehittämistarpeidensa kanssa työelämän kummajainen.
Alan työpaikkojen ilmapiirin kannustavuus, kollegoilta saatu tuki ja apu sekä työpaikan satsaukset toiminnan ja henkilöstön kehittämiseen ovat eri kyselyjen tulosten mukaan samalla tasolla kuin muuallakin suomalaisessa työelämässä: propellit pyörivät hitaammin kuin toivottaisiin mutta eivät sentään ole täysin pysähdyksissä.
Kollegiaalisuudesta kyselyt kertovat kuitenkin hyvää. Työyhteisön antama tuki ja arvostus saavat niin opetusalan yhteisöissä kuin muuallakin korkeammat pinnat kuin työpaikan satsaukset kehittämiseen.
Minna Ängeslevä on Opettaja-lehden päätoimittaja.
Twitterissä @MAngesleva