Toivolle on aina tilaa. Toivo on virhe.
Molempiin lausahduksiin törmäsin saman viikon sisällä. Edelliseen en muista missä, jälkimmäiseen Mad Max: Fury Road -dystopiaelokuvassa.
Luonnon monimuotoisuus hupenee. Kehittyvissä maissa lapset eivät opi koulussa aina edes lukemaan. Donald Trumpilla on edelleen kannattajia. Näistä kulmista katsottuna, on toivo ajettu nurkkaan.
Toisaalta.
Valko-Venäjällä sadattuhannet kansalaiset uskovat muutokseen ja vaativat demokraattista hallintoa. Eräs ruotsalaisteini motkottaa päättäjille ja penää tositoimia maapallon hyväksi. Suomen hallitus lupaa ensi vuoden budjetissa tukea kuntataloudelle.
Olen pitänyt toivon käsitettä idealistisena ja kliseisenäkin. Aina on toivoa. Toivo kannattelee. Mitä nämä tyhjältä kalskahtavat lausahdukset edes tarkoittavat?
Mutta hei, toivohan on luottamusta siihen, että asioita voidaan muuttaa. Että ihmisellä kuitenkin on pyrkimys hyvään. Ilman toivoa tuskin on tekoja paremman hyväksi.
Hallitus uskoi tulevaan hyväksyessään oppivelvollisuuden laajennuksen, jonka vaikutukset todentuvat vasta vuosien, jopa vuosikymmenten, päästä. Koronarokotetta kehittävä tutkijan mielessä siintää epidemian pysähtyminen. Opettaja avaa ovia tulevaisuuteen, kun hän päivästä toiseen jakaa oppilaille ajattelun avaimia.
Opettajan ammatti on silkkaa tulevaisuususkoa.
Tietokirjailija Rutger Bregman sanoi Helsingin Sanomien haastattelussa, että ihmiskunnan supervoimia ovat ystävällisyys ja sosiaalisuus, yhteisössä kumuloituva oppi. Eivät itsekkyys tai vahvimpien selviytyminen.
Esimerkiksi feminismi on muuttanut asenteita ja rakenteita, ja yhdenvertaisuutta edistetään ja syrjintää suitsitaan lainsäädännöllä. Silti vaikkapa Pride-viikkoja ja rasismia vastustavia liikkeitä tarvitaan vielä pitkään. Samoin epäreiluuden huomaamista ja oikeudenmukaisuuteen kasvattamista ihan kaikkialla: kotona, koulussa, harrastuksissa.
Tiede ja koulutus ovat toivon tukipilareita ja opettajan ammatti silkkaa tulevaisuususkoa. Tiedolla, ymmärryksellä ja empatialla voimme pistää paljon uusiksi. Aloitetaanko vaikka hyvän elämän arvojen täyskäännöksellä, jota Arto O. Salonen kolumnissaan ehdottaa?
Minna Ängeslevä on Opettaja-lehden päätoimittaja.
Twitterissä @MAngesleva
Tekijältä
Muutos on must
Onko OAJ olemassa vielä 20 vuoden päästä?
Olemassaolon kysymyksen pitäisi olla ajankohtainen oikeastaan aina kaikissa ammattijärjestöissä. Mitä hyötyä meistä on jäsenillemme juuri nyt?
Maailma jatkaa loputonta muuttumistaan, on pysyttävä mukana. Mieluusti etukenossa, ettei kattava jäsenpohja katoa ja järjestö menetä voimaansa.
OAJ uhkuu nyt muutosta enemmän kuin koskaan niiden vuosien aikana, jolloin olen järjestössä työskennellyt.
Uusi strategia on muutoksen peruskallio. Sen valmistelussa on kuunneltu jäseniä OAJ:lle ennennäkemättömällä tavalla.
Tavoitteena on 2030-luvun ammattijärjestö, joka vastaa paremmin jäsenten tarpeisiin.
Kuulostaa hyvältä. Enää tämä pitäisi toteuttaa käytännössä. Siihen tarvitaan sinua ja minua, mutta ennen kaikkea rohkeita päätöksiä OAJ:n hallitukselta ja valtuustolta.
Hyvä tulee, kun pistetään tuulemaan.
Salla Hongisto
Lue juttu järjestön uudistajista:
Nyt olisi henkilöjäsenten aika – tulevaisuuden ammattijärjestö ei saa jäädä paikoilleen