Korian koulussa Kouvolassa nelosluokkalaiset haluavat oppia kirjoittamaan kaunoa. Mikä parasta, koulu on pystynyt vastaamaan oppilaiden toiveeseen.
Käsialakirjoitusta opetellaan valinnaisena, ja opettajan mukaan oppilaat oppi- vat helposti.
Miten ihanaa, ajattelin, kun näin Ylen uutisen syyskuun lopussa.
Käsin kirjoittamisen merkitys on pieni esimerkki keskusteluista, jota tänä syksynä on käyty opetuksen käytänteistä.
On puhuttu kesto- aiheesta kännykän käytöstä sekä esimerkiksi kynän ja paperin merkityksestä laskutaidon oppimisessa.
Missään ei ohjeistettu, minne asti pitää loikata.
Palasin myös Ylen toiseen uutiseen, jossa kerrottiin Riihimäen ratkaisusta vaihtaa yläkouluissa digimateriaali oppikirjoihin. Siihenkin päätökseen olivat oppilaat ja opettajat vaikuttamassa, sillä se syntyi kaupungin tekemän kyselyn ja tutkimustiedon pohjalta.
Kun digilihaksia takavuosina treenattiin, missään ei ohjeistettu, minne asti pitää loikata. Tärkeää oli saada digistä osa koulutusta samaan aikaan, kun se valtasi työelämää ja muuta yhteiskuntaa.
Alussa digipuhetta väritti huoli opettajien taidoista. Se on jo kauan ollut historiaa.
Opet kyllä osaavat – myös arvioida sen, missä mitassa digi omaan opetukseen sopii ja missä kohti vanhat konstit peittoavat uusien pussillisen.
Lasten ja nuorten tarvitsemista perustaidoista on yksimielisyys, mutta monessa kohtaa tulevaisuuteen kasvattaminen on sokkona sohimista. Vääjäämättä siinä soudetaan ja huovataan.
On hienoa huomata, että kokemuksista otetaan onkeen ja sovelletaan esimerkiksi oppimisesta ja aivojen toiminnasta saatua uutta tietoa. Erityisesti ilahdun muutoksista, joissa näkyy opettajien ja oppilaiden kädenjälki.
OAJ:n tekemä työ vahvistaa opettajien äänen kuulumista, jotta turhia ja vääriä käytäntöjä saadaan muutettua. Järjestö jäsenineen on pitkään rummuttanut vaikkapa kännykän käytön suitsimista.
Lokakuussa valmistui maan hallituksen esitys puhelinten kieltämisestä koulussa.
Minna Ängeslevä
X:ssä @MAngesleva