Opettaja-lehdessä 11/3.6. nimimerkki Jo joutui armas aika pohti syitä, miksi opettaja harkitsee alanvaihtoa. Tekstin luettuani halusin kertoa, miksi lopetin harkitsemisen ja vaihdoin alaa.
Viime kesän jälkeen lopetin opettajan työni, jota olin tehnyt yli kymmenen vuotta. Syy lopettamiseen ei ollut, etten olisi saanut arvostusta kollegoiltani ja esihenkilöiltäni. Lopulta painavimpana syynä ei ollut edes se, että opetustyö on muuttunut henkisesti raskaammaksi niistä vuosista, jolloin alalla aloitin, enkä enää palautunut lukuvuoden rasituksesta entiseen malliin.
Poistuin luokkahuoneesta, koska opetusala kohteli minua alemman kastin opettajana. Määräaikaisena opettajana vietin useat kesät työttömänä, palkatta, tehtyäni saman työn kuin naapuriluokassa saman koulutuksen suorittanut viranhaltijakollega.
Kun virka ei opettajankelpoisuudestani, saamastani hyvästä palautteesta ja hyvin menneistä työhaastatteluista huolimatta koskaan osunut kohdalleni, koin, että on aika kokeilla jotain muuta.
Opetusala kohteli minua alemman kastin opettajana.
Tuo muu on osoittautunut onnekseni. Uudessa työssäni minua on kohdeltu ensimmäisestä päivästä asti tasavertaisena ja pätevänä. Minua on arvostettu työni laadun perusteella. Palkkani on sama kuin kollegoillani, ja se maksetaan täysimääräisenä koko vuoden työstä.
Nykyisessä työssäni meriitit painavat enemmän kuin status kun pohditaan, kenet tehtävään palkataan ja millä ehdoilla.
Hyvästä alanvaihtokokemuksestani huolimatta myönnän, että usein huomaan kaipaavani luokkahuoneen vuorovaikutusta. Niitä pieniä hetkiä, kun asiat sujuvat ja oppimisen ilmapiiri leijuu flow-tilana luokassa.
Toivon, että jonain päivänä opetusalan palkkausjärjestelmä pystyisi arvostamaan tuota vuorovaikutusta riippumatta siitä, onko sen aikaansaanut opettaja määräaikaisessa vai vakituisessa työsuhteessa.
Armas aika aikaa kutakin
Julkaisemme tekstin poikkeuksellisesti nimimerkillä.
Haluatko kirjoittaa Opettaja-lehden Tätä mieltä -palstalle? Ohjeet löydät täältä.