Neuvolan terveydenhoitaja kuvaili lastani eloisaksi haaveilijaksi. Toisena koulupäivänä lasta puhuteltiin vilkkaudesta. Usein hänet siirrettiin käytävälle työskentelemään.
Wilma ja reissuvihko täyttyivät merkinnöistä, joissa pyydettiin keskustelemaan käyttäytymisestä.
Keskustelu ei auttanut. Lapsi ei käyttäytynyt tarkoituksella huonosti. Hän ei pystynyt rauhoittumaan ja koki epäonnistuneensa.
Lapsi ajatteli, ettei häntä tarvita, koska hän on huono. Tilanne särki meidän vanhempien sydämet.
Jaoimme huolen opettajien ja koulupsykologin kanssa. Aina tilannetta piti katsoa syksyllä uudelleen.
Syksyllä vastassa oli uusi opettaja. Alakoulussa opettaja vaihtui viisi kertaa, pahimmillaan kahdesti lukuvuonna. Opettaja ei ehtinyt saada kokonaiskuvaa tilanteesta.
Koulu sujui, mutta kokeissa toinen puoli saattoi jäädä tyhjäksi.
Alakoulun lopulla lapsi sai adhd-diagnoosin. Opettajan täyttämässä tutkimuslomakkeessa ei kuitenkaan noussut huolta. Opettaja oli uusi ja lapsen motorinen levottomuus oli iän myötä vähentynyt.
Onneksi olimme tallettaneet alakoulun Wilma-merkinnät.
Uusi elämä alkoi diagnoosin ja lääkityksen myötä. Yläkoulu sujui ja Wilma-merkinnät vaihtuivat positiivisiin.
Keväällä lapsi sai peruskoulun päättötodistuksen. Keskiarvo avasi lukion ovet. Nyt elämä on edessä ja näiden vaikeuksien jälkeen hän selviää mistä vain!
Terveiset adhd-polulta
Julkaisemme kirjoituksen poikkeuksellisesti nimimerkillä.
Haluatko kirjoittaa Opettaja-lehden Tätä mieltä -palstalle? Ohjeet löydät täältä.