Koulujen tehtäviä uudistettaessa on unohdettu uusia luokanvalvojajärjestelmää. Luokanvalvojana toimiminen on tänä päivänä enemmän sosiaalityöntekijän kuin opettajan työtä, eikä siihen valmisteta opettajankoulutuksessa millään tavalla.
Miten esimerkiksi tulisi keskustella huoltajan kanssa, kun soittelet kotiin lapsen luvattomista poissaoloista, mutta samalla vanhemmat avautuvat sinulle, kuinka ero on raskas ja kaikki on sen toisen osapuolen vika?
Onko opettajan tehtävä kalastella oppilaita pitkin kyliä kouluun?
Samaan aikaan voidaan miettiä, onko opettajan tehtävä ylipäätään kalastella oppilaita pitkin kyliä kouluun, jos kotona ei saada heitä tulemaan kouluun syystä tai toisesta? Tässä kohtaa tunnen hirvittävää osaamattomuutta ja epävarmuutta ja samaan aikaan pohdin, miksi minun pitää tehdä tätä.
En myöskään ole kuullut vielä yhdestäkään opettajasta, joka tykkäisi luokanvalvojan työstä. Opettajankoulutuslaitoksissa kun ei ole sosiaalityön kurssia, eikä sellainen sinne kuulukaan.
Opettajien työ on opettaa lapsia sekä kasvattaa heitä koulupäivän aikana opetussuunnitelman antamien taitojen ja arvojen mukaisesti.
Kun hain koulutukseen, ymmärsin tehtäväni luonteen ja haaveilin tekeväni sitä eläkkeelle saakka. Nyt tontti on sekaisin. Rakastan opettaa ja nautin haastavista oppimistilanteista ja hetkistä sekä siitä, kun pitkän työn tuloksena näen ahaa-elämyksen lapsen ilmeistä ja eleistä.
Opetustyöhön en kuitenkaan ole tänä syksynä saanut keskittyä vielä hetkeäkään toimiessani sosiaalityöntekijänä (lue: luokanvalvojana) nuorille ja heidän vanhemmilleen.
Toivoisinkin, että seuraava uudistus peruskouluun olisi ihan oikeat sosiaalityöntekijät, ammattiluokanvalvojat, jotka toimisivat kodin ja koulun välillä. Suutari pysyköön lestissään, eli tehdään kaikki sitä, mitä osaamme parhaiten.
Yläkoulun ja lukion liikkaope
Julkaisemme kirjoituksen poikkeuksellisesti nimimerkillä.