Ammattikorkeakoulun opettajat tekevät parhaansa opiskelijoiden eteen korona-aikana, mutta kaikkeen emme pysty. Työpäivämme venyvät molemmista päistä, ja tuntuu, että meiltä vaaditaan enemmän kuin mihin voimamme riittävät.
Opiskelijat ovat yksin ja huutavat tullakseen huomatuiksi. Me opettajat tiedämme sen. Yritin verkkokurssillani parhaani mukaan hoitaa sisällön ja tekniikan ja osallistaa kaikki mukaan, mutta siitä huolimatta sain palautteeksi, että minun pitäisi jakaa vastausvuorot tasaisemmin ja pitää niistä kirjaa.
Yhtenä ongelmana ovat suuret ryhmäkoot. Minulla on alkamassa verkossa ammattiruotsin kurssi, jossa osallistujia on 47. Se on nykyisin kielten opetuksessa opetusryhmän normaalikoko. Suurempiakin ryhmiä on, pienempiä enää harvoin.
Yhä useampi amk-opiskelija opiskelee kokopäivätyön ohella ja odottaa saavansa ohjausta ja opetusta itselleen sopivina aikoina. Olen pitänyt verkko-opetusta, jossa kukaan ei osallistunut tunnille, koska kaikki ajattelivat katsoa opetuksesta tehdyn tallenteen. Se oli opettajalle turhauttavaa.
Olen myös osallistunut keskusteluun, jossa kävi ilmi, että ainoa ohjausaika, joka opiskelijalle sopi, oli välillä 21–7. Tapasimme seitsemältä aamulla.
Olenkin kärjistetysti kysynyt: olisiko syytä palkata yövuorolainen, joka hoitaa ohjauksen ja opetuksen silloin, kun se opiskelijalle sopii?
Toisen jutun aihe on sitten se, onko tässä opiskelijankaan kannalta mitään järkeä. Väsyttävätkö he itsensä yrittämällä samanaikaisesti hoitaa liian monta asiaa: työn, opiskelun ja perheen?
Ulla Kaukola
ammattikorkeakoulun opettaja
OAJ:n valtuutettu