Kerronpa minäkin kokemukseni täältä varhaiskasvatuksesta, jossa panokset alkavat olla lopussa, eikä apuja näy.
Asemat on silti pidettävä, ja kaveria ei jätetä.
Lapsiryhmien suhdeluvut lasketaan päiväkohtaisesti, ei tunti tunnista. Tämä tarkoittaa sitä, että aamuvuorolainen, joka on ehtinyt jo lähteä kotiin, lasketaan päivän vahvuudeksi.
Iltapäivällä lasten lukumäärä ei kuitenkaan välttämättä ole aamua pienempi. Moni lapsi viettää päivittäin päiväkodissa enemmän aikaa kuin kukaan henkilökunnasta.
Varhaiskasvatuslaki mahdollistaa “hetkelliset” ylitykset. Näistä on kylläkin tullut ennemmin sääntö kuin poikkeus.
Muutenkin suhdeluvut lasketaan pääluvun mukaan. Siihen ei vaikuta se, kuinka monta haastavaa ja tukea tarvitsevaa lasta ryhmässä on.
Samaan aikaan puhutaan lasten yksilöllisestä huomioimisesta. Jos tätä tavoitellaan, suhdeluku pitäisi laskea lasten tarpeiden mukaan.
On selvää, että jos ryhmässä on useita tukea tarvitsevia lapsia, tarvitaan sinne myös lisää aikuisia.
Kenelle näistä asioista voi valittaa?
Kuka tahansa pitempään alalla työskennellyt opettaja tietää, että lasten käytöshäiriöt ovat lisääntyneet.
Jos lapsiryhmät ovat muuttuneet haastavammiksi, eikö nykyinen suhdelukujen laskentamalli ole auttamattomasti vanhentunut?
Selkeä strukturoitu päivärytmi on lapsille tärkeä, mutta mikään struktuuri ei korvaa läsnäolevaa aikuista.
Miten voin kirkkain silmin suositella tätä alaa harjoitteluun tuleville opiskelijoille? Niin, heidänkin perehdyttämisensä tapahtuu tuosta vaan lennosta muun työn ohessa ilman erillistä korvausta.
Kenelle näistä asioista voi valittaa, kun ontuva ja toimimaton varhaiskasvatuslaki siunaa tämän kaiken?
Heli Sivula
Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen opettaja
Haluatko kirjoittaa Opettaja-lehden Tätä mieltä -palstalle? Ohjeet löydät täältä.