Kesäkuussa rehtori Johanna Hyytiä nostaa tiibetinspanieli Millin polkupyöränsä koriin ja huristelee työpaikalleen Parolan yhteiskouluun Hattulaan. Matkaa kotoa Hämeenlinnasta kertyy reilut kymmenen kilometriä.
Välillä Hyytiä tekee etätöitä, joskus myös mökillään Padasjoella.
– Vanha sanonta, että kesällä rehtori voi työskennellä vaikka laiturin nokassa, pitää paikkansa.
Kun kiireinen toukokuu on ohi ja lukukausi paketoitu, rehtorin työn luonne muuttuu täysin. Oppilaat ja opettajat lomailevat, mikä hiljentää koulun äänimaailman.
Hyytiä sanoo, että lukukaudella ihmiset ovat koko ajan kyselemässä kaikenlaista. Kesällä rehtorin kanslian nonstop helpdeskin voi sulkea.
Rehtorin töihin kuuluu kesäkuussa päättyneen lukuvuoden narunpäiden solmimista ja tulevan virittelyä.
Hyytiä laittaa esimerkiksi henkilökunnan palkka-asiat kuntoon eli syöttää tunnit ja erilliskorvaukset hallintojärjestelmään. Lisäksi viimeiset rekrytoinnit täytyy saattaa maaliin.
Valmisteltavana ovat myös syyslukukauden aloittava veso-koulutuspäivä ja mahdolliset oppilaiden erityisen tuen päätökset.
Tänä kesänä erityistä on työmatka Kiinaan. Hyytiä kuuluu Suomen rehtoreiden hallitukseen ja osallistuu kesä–heinäkuun vaihteessa Euroopan rehtoreiden delegaation vierailulle Shanghain yliopistoon.
Hyytiä työskentelee kesäisin usein itsekseen. Joku opettaja voi toisinaan ilmaantua koululle esimerkiksi hakemaan jotain lokeroonsa jäänyttä.
– Kuraattorin kanssa saatetaan juoda kahvit ja syödä mansikoita, Hyytiä kertoo.
Hänestä on mukava nähdä opettajia rennommissa vaatteissa, hymy herkässä ja olkapäät rentona.
– Hyvä, että heillä on pitkä ja ansaittu loma.
Rehtori ei ole lomaileville opeille kateellinen, päinvastoin. Hänelle kesän rauhallinen työaika on korvaamatonta.
– Jos saisin valita, jäänkö suvivirrestä lomalle kuten opettajat, en haluaisi sitä.
Kesäkuussa Hyytiä saa maadoitettua itsensä, asenteensa ja motivaationsa kohdalleen.
– Sitten pystyn olemaan mahdollisimman hyvä esihenkilö, kun uusi lukuvuosi alkaa.
Hyytiä haluaa rehtorina ja esihenkilönä ennen kaikkea pitää yllä positiivista puhetta ja henkeä työyhteisössä.
Kesäisin hän ammentaa myönteisiä ajatuksia kirjoista, joista hän etsii hyviä kohtia lainattavaksi veso-päivän puheessa.
Tänä kesänä luettavana on tyttären vinkistä Hans Roslingin Faktojen maailma. Teos pyrkii kumoamaan harhaluulot siitä, että ennen kaikki oli paremmin.
Totta kai rehtorikin tarvitsee lomaa. Johanna Hyytiä aikoo lomailla pari viikkoa heinäkuussa.
Shanghaista paluun jälkeen Hyytiä ja Milli-koira ottavat yöjunan pohjoiseen ja lähtevät road tripille Aavasaksan kautta Norjaan, Ruotsiin ja Tanskaan. Työpuhelin ei lähde mukaan.
– Sen verran olen tavoittamattomissa. Toki hätätilanteen varalta esihenkilöllä on siviilinumeroni.
Hyytiä ja Milli ovat ennenkin reissanneet yhdessä. Koira on omaa aikaa kaipaavalle rehtorille parasta matkaseuraa.
– Hänelle käyvät kaikki tauot, syömiset ja päiväunet silloin, kun ehdotan. Yksin reissaamisesta se eroaa niin, että voin kuitenkin sanoa koiralle, että katsos, miten hieno vuono.