“Pääsiäisen jälkeisenä tiistaiaamuna kävin läpi työsähköposteja, kun vaimoni soitti ja kehotti lukemaan uutisia. Otsikot kirkuivat ampumisesta Viertolan koulussa. Oppilas oli ampunut kolmea luokkatoveriaan.
Vantaalla, koulussa, jonka työsuojeluasioita hoidan työsuojeluvaltuutettuna. Voiko tämä olla totta?
Yritin selvittää tapahtunutta, mutta en saanut ketään kaupungilta kiinni. Seurasin uutisointia mediasta. Kukaan ei siinä kiireessä tullut ajatelleeksi, että myös henkilökunnan edustajan pitäisi olla tällaisen kriisin hetkellä miettimässä henkilöstön tukea.
Tunsin turhautumista ja avuttomuuttakin. Mitä minä voin tehdä?
Viimein sain Viertolan toisessa toimipisteessä työskentelevän tuttavani kiinni ja sain jotain tietoa.
Koululla oli henkilökunnan ja oppilaiden tukena Suomen Punaisen Ristin työntekijöitä ja työterveyden väkeä.
Työsuojeluvaltuutettuna minun työni on kysellä ja pohtia, millaista tukea henkilöstö tarvitsee ja saa.
Alkuhälinän jälkeen minä henkilökunnan edustajana pääsin mukaan kriisin käsittelyyn. Keskiviikkona aloin jo saada kaupungilta tietoa.
Ensi vaiheessa Viertolan koululle keskitettiin joukko koulukuraattoreita ja -psykologeja sekä työterveyspsykologeja.
Työterveydessä Viertolan henkilökunnalle järjestettiin ohituskaista. He pääsivät halutessaan hyvin nopeasti psykologin juttusille. Kaikille tarvitseville oli tarjolla keskusteluapua ainakin viiden kerran verran sekä lyhytpsykoterapiaa kymmenen kertaa.
Nyt on epäselvää, miten tuki jatkuu ensi vuonna.
Tällaisen kriisin jälkihoidossa jatkuvuus on tärkeää. Osa opettajista kritisoi sitä, että työterveyslääkäri vaihtui yllättäen kesällä. Samat asiat joutui kertaamaan uudestaan, mikä tuntui monista raskaalta.
Kaikissa kunnissa ja kouluissa on varmasti nykypäivänä suunnitelmat olemassa tällaisten silmittömien väkivallantekojen varalle. Viertolassakin oli säännöllisesti harjoiteltu sisälle suojautumista.
Koskaan ei kuitenkaan pysty täydellisesti kaikenlaisiin tilanteisiin varautumaan. Silti suunnittelu kannattaa.
Meillä on tämän tapauksen jälkeen käyty läpi uudestaan suunnitelmia, varautumista ja ohjeistuksia koululle ja henkilökunnalle. Olen itsekin ollut mukana pohtimassa esimerkiksi entistä tarkempia ohjeita sen varalle, että oppilas tuo kouluun teräaseen.
Väkivallan uhka on kouluissa realistinen. Tämmöistä voi tapahtua uudelleenkin. Ei saa unohtaa, kuinka tärkeää on ylläpitää turvallisuustaitoja.
Nyt ampumisesta on kulunut yli puoli vuotta. Se ei ole pitkä aika toipumista ajatellen. Tällainen jättää työyhteisöön jäljen.
Tämänkin tapauksen jälkiselvittelyissä olen pannut merkille, miten eri tavalla ihmiset käsittelevät vaikeita asioita.
Monilla toipuminen on yhä kesken. Toisaalta olen saanut myös viestejä, joissa ihmiset toivovat, että asian käsittely pitäisi jo lopettaa ja siirtyä eteenpäin. Sama sapluuna ei sovi kaikille.
Itse en ollut tapahtumien keskipisteessä, mutta tapaus on tietysti koskettanut minua kuten kaikkia meidän opettajiamme ja vantaalaisia ylipäätään.
Olen itse käsitellyt asiaa ammatillisesti, oman tehtäväni kautta.
Työsuojeluvaltuutetun pöydälle tulevat asiat ovat lähtökohtaisesti ikäviä. Kukaan ei soita kertoakseen, miten mukavasti työpäivä on sujunut.
Seitsemän ja puoli vuotta työsuojeluvaltuutettuna on opettanut, että työasioita ei voi ottaa liian henkilökohtaisesti. Jos niin tekisi, tämä olisi hirveän raskas posti.
Mistä on kyse?
Jukka Mölsä työskentelee Vantaalla perusopetuksen päätoimisena työsuojeluvaltuutettuna. Hän kertoo, että Viertolan koulun henkilöstö on saanut kriisin käsittelyyn muun muassa psykologin keskusteluapua sekä lyhytpsykoterapiaa.