Ihan järkyttävän iso remontti – Miten ammatillisen koulutuksen leikkaukset vaikuttavat nuoriin?

Opettaja katsoo nuorta ja kohottaa kulmakarvojaan, ihan huomaamattaan. Nuoren mieleen roihahtaa häpeä: olen selvästi ihan paska! Pää vajoaa pöytään.

Vieressä kaveri on vaipunut päiväunelmiin ja miettii ihastustaan: Onkohan se kiinnostunut? Tuleekohan se perjantaina kaupungille?

Kiisselin saostaminen ei voisi vähempää kiinnostaa, vaikka tulevassa ammatissa taitoa voisi tarvita.

Kuvitteellisessa esimerkissä opettajaa ymmärrettävästi turhauttaa, mutta kaikki on oikeastaan aivan normaalisti.

Nuoren aivoissa on meneillään ihan järkyttävän iso remontti, eikä nuori itse voi sille mitään. Aivot menevät paljon helpommin stressitilaan kuin aikuisilla, sanoo lastenpsykiatri Janna Manninen.

Aikuisen silmin voi näyttää, että nuori käyttäytyy huonosti, on uhmakas ja järjestää draamaa. Helposti unohtuu, että kyse on kehityksestä.

Manninen toivoisi, että nuorten kehitykseen suhtauduttaisiin yhtä ymmärtäväisesti kuin vaikkapa siihen, kun yksivuotias opettelee kävelemään ja puhumaan.

– On upeaa, että kehitys menee eteenpäin, vaikka käytös välillä onkin raskasta.

Aivot eivät suinkaan tule valmiiksi yläkouluiässä, vaan niiden kypsyminen jatkuu noin 24-vuotiaaksi. Viimeisenä kypsyvät etuaivolohkot, jotka säätelevät impulssien hallintaa ja rationaalista päätöksentekoa.

Ysiluokkalaiset joutuvat tekemään yhteishakuvalintansa hyvin keskeneräisillä aivoilla. Itse asiassa koko toinen aste ja osin korkea-astekin käydään läpi samalla, kun luovitaan valtavan kehitysmyllerryksen läpi.

 

Aivojen kypsyminen jatkuu noin 24-vuotiaaksi.

 

Ammatillisesta koulutuksesta puhutaan nyt paljon. Keskustelussa temmeltävät sanahirviöt: osaamisvajeet ja rahoituskannusteet, aloituspaikkojen sopeutukset ja opiskelijavuositoteumat.

Päättäjiä kiinnostaa kolme asiaa: työllistyminen, jatko-opinnot ja tutkinnot. Näkökulma on valtiontalouden ja elinkeinoelämän tarpeissa.

Opiskelijalle jää pelinappulan rooli: hän on ihmismateriaalia, jota voi siirrellä sinne tai tänne sen mukaan, missä elinkeinoelämä tarvitsee työvoimaa.

Hallituksen leikkauspäätösten takia ammatillinen koulutus menettää tänä vuonna rahaa 150 miljoonaa euroa. Hallitus on sanonut, että leikkaukset kohdistuvat toista tutkintoa suorittaviin, ei siis perusopetuksen päättäneisiin nuoriin tai vailla ammatillista tutkintoa oleviin.

Käytännössä erottelu on mahdotonta.

– Useissa oppilaitoksissa opetetaan aikuisia ja nuoria samoissa oppimisympäristöissä. Jos aikuisten opetuksen rahoitusta vähennetään, se heijastuu nuoriinkin, sanoo johtava erityisasiantuntija Eira Bani OAJ:stä.

Leikkaus tehdään vähentämällä rahaa oppilaitoksilta, joissa on paljon aikuisopiskelijoita. Rahaa ei kuitenkaan korvamerkitä nuorille, vaan opetus vähenee kaikilta.

On todennäköistä, että leikkausten takia irtisanotaan satoja opettajia. Laskennallisesti summa tarkoittaisi yli 2 000 opettajan vähennystä.

Leikkaussaha pureutui ammatilliseen koulutukseen viime kevään kehysriihessä, kun hallitus päätti sadan miljoonan leikkauksista. Syksyn budjettiriihessä pätkäistiin vielä 20 miljoonaa euroa lisää.

Lisäksi määräaikaisten rahoitusten päättyminen ja norminpurku nirhaavat rahoituksesta pois noin 30 miljoonaa euroa.

 

 

Ammatillisen koulutuksen leikkauksilla on huonoja seurauksia nuorten oppimiselle, kehitykselle ja mielenterveydelle.

Iso heikennys on lähiopetuksen väheneminen.

– Nuorelle 15–19 vuoden ikä on joka tapauksessa kova vaihe. Ei saisi tehdä mitään, mikä eristää hänet muista ja jättää yksin oman motivaationsa varaan, Janna Manninen sanoo.

Lähiopetusta ammatillisessa koulutuksessa on ollut liian vähän jo ennen uusimpia leikkauksia.

OAJ:n viime vuoden alussa tekemässä jäsenkyselyssä opettajat kertoivat, että heidän antamansa lähiopetuksen määrä on kolmen viime vuoden aikana vähentynyt. Samaan aikaan opiskelijoiden tuen tarpeet ovat kasvaneet.

Myös ammattiin opiskelevien järjestön Sakkin Amisbarometri vahvistaa, että lähiopetus on vähentynyt.

Valtioneuvoston asetuksessa määrätty, että opetusta ja ohjausta pitää olla 12 tuntia per osaamispiste, jos opiskelijalla ei ole aiempaa osaamista. Oppilaitokset saattavat kuitenkin soveltaa säädöstä kyseenalaisesti siirtämällä opetusta osittain verkkoon ja työpaikoille työpaikkaohjaajan ohjaukseksi.

Etäopetus ei voi korvata lähiopetusta, varsinkaan kehittyvälle nuorelle.

– Ruudun kautta tulevan kontaktin vetovoima ei ole niin suuri kuin tapaamisen. On vaikea saada aivoja kiinnostumaan ja keskittyä, Manninen selittää.

Etäopetuksessa nuori ei myöskään tule nähdyksi samalla tapaa yksilönä kuin kasvokkain kohdattaessa. Ei tule katsekontaktia ja kokemusta, että opettaja puhuu juuri itselle. Opiskelijoiden välille ei synny ryhmähenkeä.

– Kotoa lähteminen ja muiden kanssa oleminen on mielenterveyttä tukevaa arkitoimintaa, Manninen sanoo.

Erityisen haitallista lähiopetuksen väheneminen on niille nuorille, joilla on ongelmia elämän- tai mielenhallinnassa.

Joukko ei ole pieni: joka neljäs nuori kärsii jossain vaiheessa mielenterveyden ongelmista. Ammatillisessa koulutuksessa heitä on yhä enemmän, kertovat opettajat.

Manninen pohtii, että ruutu voi olla nuorelle hankala myös ikävaiheeseen kuuluvien herkkien häpeän tunteiden takia. Jos kamera on päällä, oma naama näkyy näytöllä isona, mikroilmeet ja kaikki.

Selvää on, että lähiopetus on olennaista ammatissa tarvittavien taitojen oppimiselle. Sen puolesta liputtavat myös yritykset.

Kauppakamarin alkusyksystä tekemässä kyselyssä yritykset toivoivat ammatilliseen koulutukseen enemmän lähiopetusta ja pakollista läsnäoloa.

 

Jos aikuisten opetuksen rahoitusta vähennetään, se heijastuu nuoriinkin.

 

Hallitus on tehnyt ammatillisen koulutuksen ja nuorten hyvinvoinnin kannalta hyviäkin päätöksiä, ainakin paperilla. Sellainen on esimerkiksi oppimisen tuen uudistus.

Ammatillisen toisen asteen opiskelijoille on tulossa aiempaa laajempi oikeus oppimisen tukeen, kuten tukiopetukseen, tilapäiseen erityisopetukseen ja kielelliseen tukeen.

Aikaisemmin opiskelijalla on ollut oikeus erityiseen tukeen vain, jos tuen tarve on ollut säännöllinen.

– Uusi lainsäädäntö vie oppimisen tukea oikeaan suuntaan. Ministeriö on kuullut meidän ääntämme, OAJ:n Bani sanoo.

Ongelmana on vain se, että tuen tarjoamiseen ei ole annettu rahaa. Tai on, kymmenen miljoonaa euroa, mutta kun samaan aikaan leikataan 150 miljoonaa, summa ei paljon lohduta.

– Millä ihmeellä opetusta annetaan oikeudenmukaisesti? Bani kysyy.

Ammatilliseen koulutukseen hakeutuu runsaasti erityistä tukea tarvitsevia opiskelijoita. Ammattiin opiskelevien järjestön Sakkin barometrin mukaan opiskelijoista kolme neljästä tarvitsisi lisää tukea opiskeluunsa.

Kun opettajat vähenevät, yhden opettajan vastuulla on yhä enemmän porukkaa, mikä tietenkin vaikeuttaa opiskelijoiden kohtaamista. Opettajilta on kantautunut OAJ:hin tietoja, joiden mukaan vastuuopettajan opiskelijamäärä voi pahimmillaan olla jopa 60.

 

Leikkauksia ja myllerryksiä, niitä ammatillisen koulutuksen arjessa on riittänyt jo vuosia. Juha Sipilän (kesk) hallituksen kaudella ammatillisen koulutuksen rahoitusta leikattiin noin 200 miljoonaa euroa. Hallitus muutti myös rahoitusjärjestelmää ja säädöksiä.

Vaikka uudistuksilla olisi ollut hyviäkin tavoitteita, niiden toteutuminen oli mahdotonta, kun samaan aikaan typistettiin jo ennestään niukkaa rahoitusta.

Nyt leikkaukset lähentelevät samaa mittaluokkaa ja yhteistä on samanaikainen halu uudistaa. Rahoitusperusteiden ja oppimisen tuen uudistusten lisäksi vireillä on kahdeksanvuotinen kokeilu, johon valituille oppilaitoksille annetaan muita enemmän vapauksia koulutuksen järjestämiseen.

Myllerryksessä hämärtyy helposti se, mikä osa ongelmista johtuu leikkauksista ja mikä uudistuksista.

 

Etäopetus ei voi korvata lähiopetusta, varsinkaan kehittyvälle nuorelle

 

Heikentyneet opiskeluvalmiudet näkyvät oppilaitosten arjessa, ja se pitää pystyä sanomaan ääneen, erityisasiantuntija Mirjami Lehikoinen OAJ:stä sanoo.

Oppivelvollisuuden uudistuksen myötä ammatilliseen koulutukseen hakeutuu entistä enemmän sellaisia nuoria, joilla on heikot lähtökohdat opiskeluun.

Onkin ongelmallista, että ammatillisen koulutuksen opiskelijamäärään perustuva rahoitus kutistuu. Koko rahoitusmalli muuttuu samaan aikaan kun rahoitusta leikataan.

Uudessa mallissa ammatillisia oppilaitoksia palkitaan aiempaa enemmän suoritetuista tutkinnoista ja tutkinnon osista, opiskelijoiden työllistymisestä ja siirtymisestä jatko- opintoihin.

Alan vaihtamisesta on tulossa entistä vaikeampaa.

Kun rahaa vähennetään oppilaitoksilta, joissa on paljon aikuisopiskelijoita, alanvaihtajien kouluttaminen ei ole oppilaitoksille enää kannattavaa. Uudelleen kouluttautumista vaikeuttaa myös hallituksen päättämä aikuiskoulutustuen lakkauttaminen.

Ammatin valinta on kenelle tahansa iso päätös, mutta erityisen iso se on ysiluokkalaiselle, joka hakee tietään kehityksen myrskyissä. Ei ole tavatonta, että valinta menee pieleen.

Lisäksi työmarkkinat muuttuvat, ja aiemmat tehtävät voivat lähteä alta. Henkilökohtaisessa elämässäkin voi tapahtua monenlaista, mikä pakottaa alanvaihtoon: terveyden menetys tai vaikkapa konkurssi.

Ammatillisessa koulutuksessa opiskelee paljon oppivelvollisuusiän ylittäneitä, joista moni on alanvaihtaja. Yli puolet opiskelijoista on muita kuin oppivelvollisia.

 

Rahoitusleikkaukset johtavat kokonaisten koulutusohjelmien lakkauttamiseen. Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys Amken kyselyyn vastanneista oppilaitoksista kahdella kolmesta on tiedossa merkittäviä säästötoimia. Yleisimmin ne tarkoittavat henkilöstövähennyksiä ja koulutustarjonnan supistamista.

Koulutusohjelmista uhan alla ovat etenkin ne, joissa on paljon aikuisopiskelijoita ja joista työllistytään heikosti.

– Työllisyystilanne voi ajan mittaan muuttua, ja alat voivat olla tärkeitä esimerkiksi huoltovarmuuden tai sivistyksen kannalta, Lehikoinen huomauttaa.

Rahoitusmallissa jatko-opinnoiksi lasketaan vain korkeakouluopinnot, ei ammatillisten oppilaitosten järjestämiä tutkintoja.

Malli kohteleekin kolkosti ammatti- ja erikoisammattitutkintoja. Ne ovat ainoa koulutusväylä useisiin yhteiskunnassa tärkeisiin ammatteihin. Tällaisia ovat muun muassa isännöitsijän, koulunkäynninavustajan, liikenneopettajan ja katsastajan tutkinnot.

Nuorille koulutusalojen lakkauttaminen tarkoittaa myös sitä, että yhä useampi heistä joutuu muuttamaan pois kotoa peruskoulun jälkeen. Mieluisaa alaa ei välttämättä enää ole lähimmässä oppilaitoksessa, joten edessä on muutto – mahdollisesti oppilaitoksen asuntolaan.

Lastenpsykiatri Janna Manninen puistelee päätään.

– Valtaosa nuorista ei missään tapauksessa ole kypsiä siihen. Se on tosi iso riski, nuorten mielenterveyskriisiä ajatellen ihan katastrofisuunnitelma.

Nuorilla ei välttämättä ole vielä kykyä hoitaa itseään arjessa, eikä asuntolassa ei ole tukiverkostoa. Peruskoulun päättävä nuori tarvitsee aikuista tuomaan arkeen rakenteita, turvaa ja vakautta.

– Pistät hanttiin, mutta me soitellaan sua kotiin, ja vaikka et ehkä tule, me soitellaan silti. Me välitetään, Manninen kuvaa vanhempien roolia.

 

 

Nuorten käytöksen ymmärtämistä voi auttaa, jos tuntee hiukan aivojen palkkiojärjestelmää. Se nimittäin muuttuu teini-iässä täysin.

Palkkiojärjestelmän tehtävä on säädellä stressiä. Pienellä lapsella paras palkkio on vanhemman tuki ja läheisyys, teini-iässä tilalle tulee kolme uutta, isoa säätelijää. Ne ovat vertaissuhteessa pärjääminen, toimijuuden kokeminen ja häpeän välttely.

Tutkimuksista tiedetään, että nuori ei kerta kaikkiaan kuule vanhemman ääntä enää samalla tavalla kuin pienenä. Aivot ohjaavat huomion kavereihin.

Toimijuus puolestaan on sitä, että muut näkevät nuoren pätevänä.

– Tästä sitten seuraa kaiken maailman tempauksia, kun haluaa saada ihailua vertaissuhteessa ja toimijuutta. Aikuiset mokaavat pahasti, jos eivät luota ja anna nuorelle ikätasoisesti siimaa.

Kaikkein huomattavin palkkiojärjestelmän säätelijä nuorella on häpeän välttely.

– Kaikki on todella noloa ja on äärimmäisen tärkeää, ettei erotu porukasta. Ihan mikä tahansa voi olla häpeäksi: vanhemmat käytös ja suunnilleen se, että vanhempi kehtaa hengittää.

Manninen painottaa, että opettajat, vanhemmat tai muutkaan aikuiset eivät häpäisisi nuoria. Kevyiksi tarkoitetut vitsit, vaikkapa erikoisen nimen päivittely tai tokaisu, että sinusta ei kyllä tule mitään, saattavat satuttaa pahemmin kuin aikuinen ikinä voi ymmärtää.

– Aikuisesta pieniltä tuntuvat nolostuksen aiheet saattavat herättää kuolettavan häpeän.

 

Opettajana osallistun uuden sukupolven kasvattamiseen, joka on inhimillisistä tehtävistä merkittävimpiä.” Näin alkaa Comeniuksen vala, opettajan työn eettinen ohjenuora, jonka voi vannoa jokainen kelpoinen opettaja kaikilta koulutusasteilta.

Opettaja on kehittyvälle nuorelle tärkeä henkilö, monellakin tapaa. Teini-iän kehitykseen kuuluu irrottautuminen vanhemmista, ja tämä kehitysvaihe heijastuu myös opettajiin.

Nuoren ei ole enää hyvä olla vanhemmissa niin kiinni kuin ennen, mutta jossain pitäisi olla kiinni, jonkun pitäisi auttaa. Perheen ulkopuoliset aikuiset ovat silloin tärkeitä, Janna Manninen sanoo.

Opettajalla on suuri valta ja vastuu. Hän näkee ryhmän kokonaisuuden ja siinä muodostuvat vertaissuhteet. Hän voi lisätä toimijuutta.

– Amiksessa saa tehdä konkreettisia asioita, jotka näkyvät, ja opettaja voi kannustaa, että hei, sä osaat tehdä tämän. Se on ihan älyttömän tärkeää.

Erityisesti opettajien huomiosta hyötyvät ne nuoret, jotka eivät saa kotoa tukea. Se, että joku aikuinen näkee heidät positiivisessa tai edes neutraalissa valossa, voi muuttaa koko elämän.

– Kun olet ylpeä, sano se ääneen. Kun tunti meni hyvin, sano se! Manninen kannustaa.

Oppilaitos on tärkeä ympäristö mielen kehitykselle. Nuori ratkoo suhdettaan auktoriteetteihin, ja koulu tai oppilaitos tarjoaa tietynlaista potkupintaa oman identiteetin ja erillisyyden etsintään.

Toisaalta turvalliseen, luotettavaan yhteisöön kuuluminen rakentaa resilienssiä.

Nykykäsityksen mukaan se on mielenterveyden perusta. Resilienssi tarkoittaa kykyä kohdata elämään kuuluvia vastoinkäymisiä ilman, että niistä jää pysyvää psyykkistä haittaa.

Mannisen mukaan ihanteellista olisikin, jos oppilaitokset pystyisivät luomaan vahvaa me-henkeä ja sitä kautta pitämään huolta opiskelijoiden resilienssistä.

Me-henkeä voivat tuoda esimerkiksi oppilaitosten logot ja tunnukset, opiskelijakuntatoiminta sekä tulevaan ammattiin kuuluvat univormut. Tärkeää on myös psyykkinen puoli: että kaikki pääsevät mukaan ja ketään ei jätetä.

 

Kun olet ylpeä, sano se ääneen. Kun tunti meni hyvin, sano se!

 

Entäs sitten opettajan oma mieli? Opetustyö voi parhaimmillaan olla äärimmäisen palkitsevaa. Jos opettaa ryhmää, joka on innostunut ja jossa opiskelijat tukevat toisiaan, opettaja voi hehkua pätevänä toimijana, jopa esikuvana.

– Se on ihan mielettömän palkitsevaa aikuisen aivoille. Kaikkihan me haluamme, että meitä kehutaan ja meistä tykätään.

Todellisuus voi kuitenkin olla sitä, että ryhmä on täynnä murjottavia, pahantuulisia opiskelijoita. Osa laahustaa myöhässä luokkaan, muutama vaikuttaa masentuneelta, jonkun kotioloista on huolta, joillain on ongelmia päihteiden kanssa.

Opettaja joutuu pohtimaan, mikä on normaalin kehityksen rajoissa ja mistä pitäisi huolestua, mitä omalle vastuulle kuuluu, mitä itse jaksaa.

– Tosi, tosi haastavaa, Manninen sanoo.

 

Yhdeksän kymmenestä ammatillisesta opettajasta piti työtään kuormittavampana kuin aiemmin, kertoo OAJ:n jäsenkysely.

Valtaosa heistä arvioi syyksi sen, että opiskelijoiden valmiudet opiskeluun ovat entistä heikommat. Opettamiseen on käytettävissä aiempaa vähemmän aikaa ja hallinnolliseen työhön ja työrauhan ylläpitämiseen kuluvan ajan määrä on lisääntynyt.

– Kun vastakaikua ei tule, on luonnollista että oma motivaatio vähenee ja alkaa ajatella negatiivisesti.

Manninen toivoo, että opettajat löytäisivät näissä tilanteissa apuja omaan jaksamiseensa, ettei lannistunut mieliala lähtisi leviämään.

Tukea voi etsiä esimerkiksi kollegoilta tai työterveyshuollosta. Sekin auttaa, jos kotiolot ovat kunnossa ja kotiväeltä saa virtaa. Joskus motivaatio lähtee pienistä asioista, vaikkapa siitä, että luokassa on yksikin kiinnostunut opiskelija.

On hyvä pitää mielessä, että ammatillinen opettaja tekee todella tärkeää työtä. Mirjami Lehikoinen muistuttaa, että amiksen mahdollisuudet vaikuttaa ovat huikeat, ja parhaimmillaan työssä pääsee osaksi hienoja kehityskertomuksia.

Opiskelijan yläkoulu on ehkä mennyt levottomissa merkeissä, hän on tarvinnut aikaa kasvamiseen ja tulee amikseen kutosen keskiarvolla.

Amiksessa hän löytää oman juttunsa, opettajan tuella saa itseluottamusta ja kehittyy alallaan tosi hyväksi. Hän, joka vielä vähän aikaa sitten oli vaarassa syrjäytyä, onkin oman alansa huippu.

– Nämä ovat ihan mielettömiä menestystarinoita! Lehikoinen huudahtaa.

Kunpa niiltä ei vietäisi pohjaa rahoitusleikkauksilla.

 

 

• Miten kuntapäätöksenteko vaikuttaa ammatilliseen koulutukseen? Tule kuuntelemaan vastausta Educaan pe 24.1. klo 14.30.