”Ilman työkavereitani en olisi tässä” – Kollegoiden tuki ratkaiseva nuoren open jaksamiselle

Oululainen luokanopettaja Riina Pursiainen vastaa puhelimeen kevään viimeisen puristuksen, arvosanojen antamisen jälkeen. Hän sammutti viimeisenä valot opettajanhuoneesta.

– Pyöräni oli taas yksin koulun pihassa, kun lähdin, Pursiainen kertoo.

26-vuotiaalla Pursiaisella on takanaan ensimmäinen kokonainen kouluvuosi oman luokan opettajana. Kevään arvosanarumba sujui jo kivuttomammin kuin viimeksi.

Viime syyslukukauden päätteeksi Pursiaiselta putosivat hiukset päästä. Kirjaimellisesti.

– Opin viime jouluna, että minulla on autoimmuunisairaus, jonka stressi voi laukaista. Yhtenä aamuna joululoman jälkeen huomasin, että minulla oli takaraivolla kalju kohta.

Syksyllä työtunteja oli kertynyt niin valtavasti, että Pursiainen ei uskaltanut niitä edes laskea. Työt seurasivat kotiinkin.

Työterveyslääkäri ja kollegat ottivat Pursiaisen puhutteluun ja kielsivät tätä stressaamasta. Pursiainen tajusi, että hänen on pakko hellittää. Hiukset alkoivat kasvaa takaisin helmikuussa, mutta ne kasvoivat takaisin pigmentittöminä, vitivalkoisina.

– Tästä tuli ikuisen huvin aihe minulle, työkavereilleni ja oppilailleni. Nauramme yhdessä valkoiselle hiustupsulleni, Pursiainen kertoo huvittuneena.

Hiustarinan taustalta paljastuu kaksi tekijää, jotka auttavat nuorta opettajaa uransa alussa: työkavereiden tuki ja huumorintaju.

Aloittelevia opettajia mietityttivät eniten suhteet muihin kouluelämän aikuisiin.

Suhteet kollegoihin ja tunteiden säätely, niin kutsuttu tunnetyö, ovat avaintekijöitä nuoren opettajan jaksamiselle. Tämä selviää tuoreesta Suomen Akatemian rahoittamasta tutkimuksesta Aloittelevan opettajan työn emotionaalista ulottuvuutta avaamassa. Tutkimuksessa on tarkasteltu aloittelevien luokan- ja aineenopettajien sekä varhaiskasvatuksen opettajien kertomuksia työstään.

Tällaisella tutkimuksella on yhteiskunnallista ja poliittista kysyntää, sillä viime aikoina on puhuttu paljon opettajan työn kuormittavuudesta sekä ammatin vetovoimaisuuden heikkenemisestä. Kielteinen kuva opettajuudesta on vaikuttanut jo hakijamääriin: luokanopettajakoulutukseen hakevien määrä on romahtanut liki puoleen kuudessa vuodessa.

Ihmissuhdetyö korostuu nykyään opettajien arjessa, sanoo tutkija Minna Uitto.

Yleinen mielikuva on, että hakijoita ja opettajaopiskelijoita pohdituttavat etenkin auktoriteettiin ja työrauhan ylläpitämiseen liittyvät asiat. Mielenkiintoista kyllä, tutkimuksessa selvisi, että aloittelevia opettajia mietityttivät eniten suhteet muihin kouluelämän aikuisiin: työkavereihin, rehtoriin ja vanhempiin.

– Ihmissuhdetyö korostuu nykyään opettajien arjessa. Esimerkiksi päiväkodeissa on tehty pitkään moniammatillista yhteistyötä ja peruskoulussa työskennellään yhä enemmän tiimeissä ja pareina, kertoo tutkimushankkeen tutkija, dosentti Minna Uitto Oulun yliopistosta.

Ristiriitatilanteet vanhempien kollegojen kanssa olivat kokemuksia, jotka olivat jääneet aloittelevia opettajia eniten kaihertamaan. Tyypillinen konflikti Uiton mukaan on tällainen:

– Aloittelevalle opettajalle on tullut sellainen olo, että hänen ideansa eivät saa vastakaikua. Kokeneempi kollega on ollut sillä asenteella, että asioita on tehty aina tietyllä tavalla ja tehdään vastaisuudessakin.

Toisaalta tutkimuksessa saatiin tietoa myös vastakkaisista kokemuksista: avoimesti asennoituva työpari on ollut ratkaiseva tuki uudelle opettajalle.

Riina Pursiainen tunnistaa tämän:

– Ilman mahtavia työkavereitani saattaisin olla nyt hakemassa muita töitä.

Pursiainen kertoo, että etenkin viime joulun arvosanojen kanssa työkavereiden apu oli korvaamatonta. Sekin jo auttaa valtavasti, että joku vain kuuntelee.

– Olen itkenyt ja nauranut heidän kanssaan.

Saako työpaikalla näyttää tunteita tai saako niistä puhua?

Uiton mukaan on tärkeää ymmärtää, että opettaja on koulussa jatkuvien suhteiden verkostossa. Näissä suhteissa muodostuvat myös tunteet. Niistä on tultu entistä tietoisemmiksi.

– Tunteet ovat olleet vaiettukin asia. On ajateltu, etteivät ne kuulu ammattilaisen työhön. Mutta työpaikalla joutuu kuitenkin kohtaamaan muiden tunteita ja työskentelemään omien tunteiden kanssa.

Uiton mukaan opettajan hyvinvointiin vaikuttaa muun muassa se, millainen työilmapiiri on esimerkiksi tunteiden ilmaisun suhteen: saako työpaikalla näyttää tunteita tai saako niistä puhua?

Jos nuori opettaja jää yksin uransa alkuvaiheessa, hän voi kokea työnsä liian raskaaksi ja harkita alanvaihtoa. Sitä on harkinnut myös Riina Pursiainen.

– Vaikka minut oli hyvin peloteltu etukäteen, tämän työn raskaus pääsi yllättämään.

Pursianen on tehnyt kuitenkin itsensä kanssa sopimuksen. Hän aikoo katsoa 30-vuotiaaksi asti, helpottaako työ kokemuksen myötä ennen kuin hän ”vetää lopulliset johtopäätöksensä” ja kenties vaihtaa alaa.

OAJ:n mielestä tunteiden purkamiseen pitäisi olla mahdollisuus työnohjauksessa työajalla. Myös mentorointi tukee uutta opettajaa.

Entä mikä työstä sitten tekee niin raskasta? Liian suuret luokkakoot ja liian vähän henkilöstöä, sanoo Pursiainen.

– Käytännössä puutteet rahoituksessa ja resursseissa.

Koulutusleikkaukset näkyvät opettajien arjessa. Pursiaisen ensimmäisessä omassa luokassa oli noin 30 oppilasta ja joukossa eritasoisen tuen tarvitsijoita.

Luokkakoko turhauttaa, koska siihen ei voi itse vaikuttaa. Suuressa ja vaativassa ryhmässä kokeneempikin opettaja voi tuntea itsensä riittämättömäksi.

Viime kädessä liian isoista luokista kärsivät lapset. Sen on huomannut myös Pursiainen. Käsitellessään luokkansa kanssa kunnallisen hyvinvointikyselyn tuloksia yksi mittari oli keskimääräistä matalammalla: Kuuleeko opettajasi juuri sinut?

– Pahoittelin tätä oppilaille, ja yksi heistä sanoi, että Riina, meitä on niin paljon, että sinun olisi mahdotonta kuulla meitä kaikkia.

Pursiaisesta on surullista, että pienetkin huomaavat tilanteen.

Riina Pursiaista auttaa se, ettei hän jää vellomaan epäonnistumisiin vaan osaa nauraa itselleen.

Tutkimuksesta nousi esiin myös niin kutsutun tunnetyön merkitys. Opettajan täytyy tehdä töitä sen kanssa, minkälaisia tunteita näyttää työpaikalla oppilaille ja kollegoille.

– Monia tunteita ei voi ilmaista sellaisenaan. Opettaja on myös tunnekasvattaja ja malli oppilailleen, Minna Uitto sanoo.

Riina Pursiaista on tunnetasolla auttaneet huumori ja armollisuus itseä kohtaan.

– Olen joutunut hyväksymään sen, että omat resurssini eivät yksinkertaisesti riitä kaikkeen. Sen kanssa olen joutunut tekemään töitä, koska olen ensimmäistä kertaa tällaisessa tilanteessa.

Hän on tehnyt myös selkeitä rajauksia työn ja vapaa-ajan välillä ja päättänyt, että konkreettisia töitä ei saa tehdä enää kotona. Välillä kuitenkin kouluasiat valtaavat ajatukset vapaa-ajallakin, Pursiainen myöntää.

Itselle nauraminen on myös tärkeä taito.

– Se auttaa paljon, etten jää vellomaan epäonnistumisiini. Minulla on tapana vitsailla mokailuistani.

Hän kertoo esimerkin liikuntatunnilta.

– Yritin demonstroida päälläseisontaa telinevoimistelussa. Seisonta oli hetken aikaa suora, mutta mätkähdin siitä patjaan. Salissa oli hetken hiljaista. Sitten aloin nauraa hillittömästi ja totesin, että tässä oli samaan syssyyn matematiikan demonstaraatio 90 asteen kulmasta.

Pursiainen ei näe tarvetta yrittää peitellä heikkoja kohtia oppilailtaan.

– Minusta on hyvä osoittaa oppilaille, että kaikkien ei tarvitse olla hyviä kaikessa.