Inarin ainoa – Sanna Kaukinen on kunnan ainoa kiertävä varhaiskasvatuksen erityisopettaja

8:00 |  Sanna Kaukinen ajaa tummanpunaisella sähköautollaan Ivalon kunnantalon pihaan. Samojedinkoira Armas on jäänyt kotiin yhdeksän kilometrin päähän Koppelon kylään emännän työpäivän ajaksi.

Kaukinen kiipeää portaat punatiilisen rakennuksen toiseen kerrokseen, jossa hänellä on oma työhuone. Huone on tärkeä tukikohta kiertävälle varhaiskasvatuksen erityisopettajalle.

Työhuonevisiitti on lyhyt. Kaukinen nappaa reppuunsa pinon tukikuvia, muutaman kirjan ja laminoidut opasteet. Opasteissa lukee: ensin, sitten ja lopuksi.

Vielä päivän aikataulun tsekkaus kalenterista. Tänään suuntana on Inarin ja Ivalon päiväkodit. Sitten takaisin parkkipaikalle.

Autossa Kaukinen etsii puhelintaan. Onneksi se löytyy repun taskusta. 40 kilometrin matka Inariin voi alkaa.

Kaukinen on Inarin kunnan ainoa kiertävä varhaiskasvatuksen erityisopettaja. Hän kulkee tarpeen mukaan kunnan kylien välillä kolmessatoista eri varhaiskasvatuksen yksikössä.

Kaukisen alueeseen kuuluu kolme päiväkotia, pohjoissaamen ryhmä, kolme inarinsaamen kielipesää, kaksi koltansaamen kielipesää ja neljä perhepäivähoitajaa.

Kaukaisin päiväkoti sijaitsee Sevettijärvellä, jonne on reilut 150 kilometriä ja kahden tunnin ajomatka Kaukisen työhuoneelta Ivalosta.

Viikoittain Kaukinen vierailee Inarin, Saariselän ja Ivalon päiväkodeissa, jotka ovat kaikki vuoroyksiköitä.

Rutiinin ja turvan luomiseksi olisi hyvä, että tapaaminen olisi aina samaan aikaan samojen lasten kanssa. Se ei kuitenkaan aina onnistu, koska lapset ovat eri aikoihin päiväkodissa ja vapaalla.

​Kaukinen kertoo, että vaikka työ on yhtä palapeliä, niin itseohjautuvuus on myös sen hyvä puoli. Ennen kaikkea työnkuva vaatii mukautumista. Päivän aluksi hän ei välttämättä edes tiedä, kenen kanssa tulee työskentelemään.

Inarin kunnallisessa varhaiskasvatuksessa on 240 lasta. Suoraa lukua tukea tarvitsevista lapsista ei ole.

Pohjoisessa kiertävän erityisopettajan työssä korostuu itsenäisyys, sillä välimatkat ovat pitkiä.

Ajamista tulee paljon, mutta Kaukisesta se on mukavaa. Hän kuuntelee autossa usein kasvatusalan podcasteja tai varhaiskasvatuksen tietopalvelun webinaareja.

– Silloin tuntuu, ettei matkoihin kuluva aika mene hukkaan.

Viimeksi Kaukinen kuunteli ruokakasvatukseen liittyvän paneelikeskustelun, jossa puhuttiin, kuinka ruokakasvatukseen pitäisi ottaa leikki mukaan.

On huhtikuun puoliväli, mutta tiet ovat jo sulia. Lumi sulaa lähes silmissä auringon lämmittäessä hankia.

9:00 | Inarin päiväkodin pihalla lapset leikkivät lahjoituksena saadulla vanhalla moottorikelkalla. Käyntiin kelkkaa ei saa, mutta se on silti lasten suosikki.

Kaukinen laittaa autonsa lataukseen vierailun ajaksi ja astelee pihan läpi omakotitaloon.

Päiväkoti toimii väliaikaisesti kahdessa omakotitalossa. Tammukoiden ryhmän talon terassilla on poron kallo. Luonto näkyy päiväkodin toiminnassa vahvasti.

Sisällä päiväkodin varajohtaja Miia Ala on järjestelemässä paikkoja ja suunnittelemassa lasten askarteluhetkeä.

– Joko kontti on valmis, Kaukinen kysyy.

– Ei vielä, mutta maalari on lähtenyt ostamaan maalia, Ala sanoo.

Kontti tuo kaivattua lisätilaa päiväkodin pieniin tiloihin.

Kaukinen ja Ala sopivat aamupäivän järjestelyistä, kuten ketkä lapsista tulevat Kaukisen ohjaamaan pienryhmään ja ketkä lähtevät ulos.

Toisesta huoneesta Kaukisen syliin syöksyy pieni poika. He halaavat tiukasti, ja lapsi kertoo, että hänellä on ollut Kaukista ikävä.

Kaukisen mielestä kohtaamisissa lasten kanssa kiteytyy työn merkityksellisyys.

Kaukinen pitää ohjatun leikkituokion pienryhmälle, kun muut lapset ovat menneet ulos. Ryhmässä on mukana myös yksi päiväkodin henkilöstöstä.

– Yritän aina ottaa kasvattajan mukaan leikkeihin, jotta hän pystyisi mallintamaan leikkiä ja jatkamaan sitä myöhemmin, Kaukinen kertoo.

Leikkituokion tavoitteena on kerrata jo aiemmin opittuja leikkejä. Samalla Kaukinen havainnoi, mitkä tuen keinot ovat riittäviä. Missä asioissa lapset tarvitsevat tukea ja millaisia materiaaleja tarvitaan.

Pienryhmässä on sekä tukea tarvitsevia lapsia että niitä, jotka eivät tarvitse tukea. Kaukinen arvioi tuen tarvetta jatkuvasti.

– Tuki ei ole koskaan pahitteeksi, mieluummin enemmän tukea kuin liian vähän tai ei ollenkaan.

Musiikki stop -leikissä pitää pysähtyä musiikin tauotessa. Ennen musiikin jatkumista ei saa hievahtaa.

Sitten pohditaan, millaisia tunteita kuvissa olevilla kasvoilla mahtaa olla. Kaukinen käyttää materiaalina Nestori Neuroni -tietokirjaa, jossa harjoitellaan hankalien reaktioiden ymmärtämistä ja tunteiden säätelyä.

Loppuleikissä lapset ottavat toisiaan käsistä kiinni ja muodostavat ilmapallon. Piiri täyttyy kuin ilmapallo ja lapset vetäytyvät mahdollisimman kauas toisistaan. Lopulta piiripallo poksahtaa ja lapset päätyvät makoilemaan mukavasti lattialle.

Kelpoisuusehdot täyttävistä opettajista on pulaa.

10:40 | Kaukinen ehtii katsoa sähköpostit keittiössä ennen kuin lapset tulevat syömään. Tulossa on arviointipalavereja, joissa moniammatillinen tiimi kokoontuu. Kaikille sopivan ajan löytäminen usein hankalaa.

Kaukinen on ensimmäinen kelpoinen kiertävä veo Inarissa usean vuoden tauon jälkeen. Kelpoisuusehdot täyttävistä opettajista on pulaa.

Vaikka Kaukisen kiertämissä päiväkodeissa koulutettua henkilökuntaa on ollut riittävästi, henkilöstöpula näkyy silti siinä, ettei aluehallintoviraston koulutuksiin ole mahdollisuus lähteä.

Pula henkilöstöstä näkyy myös siinä, että varhaiskasvatussuunnitelman konkreettinen läpikäyminen on haastavaa ja uuden tiedon välittäminen saattaa jäädä puolitiehen.

Varhaiskasvatuslain viime elokuussa voimaan astunut muutos on tuonut varhaiskasvatuksessa työskenteleville uusia opeteltavia asioita.

Siitä lähtien lapsella on ollut oikeus saada varhaiskasvatuksessa yleistä, tehostettua ja erityistä tukea. Tuen tason määrittää lapsen tuen tarve.

Varhaiskasvatuksen ja tuen muotojen muutosten tuominen päiväkotien arkeen on Kaukisen työnsarkaa ja yksi työn haasteista. On vaikea löytää tuen keinoja, jotka tukevat lasta ja jotka sopivat arkeen.

Päiväkotien on myös välillä vaikea muuttaa totuttuja toimintamalleja.

– Työni on konsultoivaa ja olen paikan päällä vain hetken. Toiveena olisi, että toinen työntekijä voisi jäädä yksikköön vaikka pariksi viikoksi ja mallintaa toimintamuodot kunnolla.

Kaukisen mukaan on tärkeää, että henkilöstö toimii johdonmukaisesti samoja tavoitteita kohti.

– Kun näitä kysymyksiä jumppaa kasvattajien kanssa, niin se on välillä kuormittavaa. Jos kasvattajat eivät ole mukana, homma ei oikein toimi.

Toisinaan Kaukinen tuntee eettistä kuormitusta siitä, kun asiat eivät etene varhaiskasvatussuunnitelman mukaisesti.

– Aina ei ole kauhean kiva olla se, joka tulee sanomaan asioita. Mutta yritän aina vahvistaa sitä, mitä tehdään jo oikein.

11:00 | Kaukinen syö perunaa ja lihakastiketta lasten kanssa Inarin päiväkodissa. Kun lapset käyvät unille, hän palaveeraa päiväkodin henkilökunnan kanssa. Palaverissa käydään läpi, miten tuen keinot ovat toimineet ja mitä tarvittaisiin mahdollisesti lisää.

– Joskus palaveriin ei ole aikaa. Jos tuen keinoja ei arvioida, ne eivät toteudu niin hyvin.

Lapsihavainnot kirjataan vihkoihin ja siirretään niistä varhaiskasvatussuunnitelmaan. Työtä hankaloittavana asiana Kaukinen pitää sitä, ettei käytössä ole sähköistä järjestelmää.

– Vasut tehdään Wordilla ja tulostellaan, se on hidasta puuhaa.

Muutenkin paperityöt vievät suuren osan ajasta. Vaikka ne ovat tärkeitä, siihen kuluva aika turhauttaa.

Palaverin loputtua Kaukinen hyppää taas rattiin. Kiertävässä työssä taito vaihtaa omia asetuksia siirtymän aikana on valtti.

– Väleissä pitää osata hengähtää ja ottaa uusi mindset seuraavaan paikkaan ja tehtävään.

13:00 | Reilun puolen tunnin ajon jälkeen Sanna Kaukinen tapaa varhaiskasvatuksen opettajan Tanja Ikosen Ivalon päiväkodissa. He käyvät läpi pedagogisen arvion seuraavan päivän palaveria varten.

Kaukinen on tuonut mukanaan uusia tukikuvia, joita voi käyttää apuna tuettavan lapsen kanssa käytännön toimissa. Kasassa on ensimmäisenä vessassa käymiseen liittyvät kuvat.

– Otin kärpäset pois kakkakuvasta, Kaukinen sanoo ja nauraa.

– Kuvista on tosi paljon apua. Ei meillä ole aikaa tehdä tällaisia, Ikonen kertoo.

Kaukinen esittelee Ikoselle taulun, johon kuvat asetetaan ensin, sitten ja lopuksi -järjestykseen. Ensin otetaan housut alas, sitten istutaan pöntölle, seuraavaksi pissataan.

Kaukisen käynneistä iloitaan kovasti päiväkodissa.

– Sannasta on hirveästi hyötyä. Otamme kaiken tuen vastaan, mitä saamme, Ikonen sanoo.

14:00 | Kaukinen palaa kunnantalolle työhuoneeseensa. Samalla käytävällä on varhaiskasvatusjohtaja Pirkko Saarelan sekä kielipesien ja perhepäivähoidon johtajan Krista Leivon työhuoneet. He ovat Kaukiselle tärkeä työyhteisö.

Kiertävän työnkuvan vuoksi muita varsinaisia kollegoja ei ole.

Kaukinen pitää toisinaan pikapalavereja esihenkilönsä Saarelan kanssa, joka on työskennellyt nykyisessä tehtävässään 30 vuotta Inarin kunnassa. Palavereissa Kaukinen peilaa usein työssä tapahtuneita asioita, jotka mietityttävät.

Kaukinen ei pidä työtään yksinäisenä mutta kaipaa toisinaan kollegojen vertaistukea. Ivalon päiväkodin kahden erityisopettajan kanssa on suunnitteilla säännölliset palaverit, mutta ajan rajallisuus hankaloittaa asian järjestymistä.

Varhaiskasvatusjohtaja Pirkko Saarela kertoo myöhemmin haastattelussa, että Inariin on saatu rekrytoitua vakinaisiin tehtäviin kelpoista henkilöstöä.

Silti veoista on pulaa. Parhaillaan haussa on jo neljättä kertaa Ivalon päiväkodin vakinaisen veon toimi.

Myös vakahenkilöstön sijaistarve on kasvanut, ja sijaisten saaminen on vaikeutunut.

– Etenkin matkailukunnissa vuorohoidon tarve on kasvanut valtavasti. Kilpailemme samoista työntekijöistä usean kunnan kanssa, Saarela sanoo

Inarissa pitkien välimatkojen ja pienten yksiköiden lisäksi haasteita tuo saamenkielisen kelpoisen henkilöstön löytäminen. Suomessa Inarin kunta on ainoa, jossa puhutaan kolmea saamen kieltä, pohjoissaamea, inarinsaamea ja koltansaamea, joilla palvelut pitää järjestää.

– Pätevyys ja saamen kielen taito eivät usein kohtaa, Saarela toteaa.

Inarin kunnassa ei ole saamenkielistä varhaiskasvatuksen erityisopettajaa, ja heidän osuutensa on koko maassa marginaalinen.

Oulun yliopisto aloitti viime syksynä saamenkielisten varhaiskasvatuksen erityisopettajien koulutuksen ensimmäistä kertaa Inarissa, joten parannusta varsin huonoon tilanteeseen on luvassa.

Kello on kaksi iltapäivällä ja alkamaisillaan on Kaukisen toimistorupeama.

Loppupäivän tehtävänä on kirjoittaa puhtaaksi Tanja Ikosen kanssa tehdyt asiakirjat.

Päivän päätteeksi kotona odottaa touhukas kolmevuotias samojedi, jonka kanssa pääsee rentoutumaan keväiseen luontoon.