Iranista Inariin – luokanopettaja Manooshak havainnoi valtasuhteita ja valmentaa lapsia vuoropuheluun

Universumin kansalainen. Sellaiseksi Iranissa syntynyt ja Suomeen alle vuoden ikäisenä muuttanut luokanopettaja Manooshak Issabeigloo on aina tuntenut itsensä.

Manooshak opetti viime vuonna eskareita ja alkuopetuksen oppilaita Inarin Sevettijärvellä. Kerran viikossa oppilaat valitsivat maailmankartalta maan, johon viikon mittaan tutustuttiin ja jonka kielellä toivotettiin hyvää huomenta.

Opetusmallin voi ajatella olevan yleistä globaalikasvatusta, mutta pontimena on myös Manooshakin oma kulttuuritausta.

– Lähtökohtani kaikkeen on aina vähintään kaksinapainen.

Manooshak ei kuitenkaan halua laittaa itseään monikulttuurisen opettajan lokeroon, vaan puhuu mieluummin eritaustaisten opettajien merkityksestä.

Aito moniäänisyyden kuuleminen vaatii herkkyyttä ja muutosvalmiutta.

Erilaiset taustat heijastavat yhteiskunnan erilaisuutta ja mahdollistavat moninaisuuden ymmärtämistä, mutta eivät takaa sitä automaattisesti.

– Aito moniäänisyyden kuuleminen vaatii kouluyhteisön herkkyyttä ja muutosvalmiutta.

Manooshak sai vuoden 2017 syksyllä luokanopettajan sijaisuuden Sevettijärven koulusta. Siellä, vajaan 400 asukkaan kylässä, maailmankansalainen tunsi olonsa välittömästi kotoisaksi.

Yhtenäiskoulussa on oppilaita eskareista yseihin. Samoissa tiloissa toimii myös ryhmäperhepäivähoito.

Pieni 25 oppilaan kouluyhteisö on Manooshakin mielestä mitä parhain asia. Tiiviissä koulussa kaikki ovat läheisiä ja aikuisia on melkein yhtä monta kuin lapsia.

Manooshak kertoo koulun välituntikellosta, jota voi soittaa ainoastaan manuaalisesti. Usein oppilaat käyvät soittamassa kelloa, että pääsisivät takaisin opiskelemaan ajoissa.

– Oppilaille on annettu vastuu omasta opiskelustaan, ja he ovat sen ottaneet.

Oppilaiden aktiivisuuden lisäksi Manooshak kiittelee koulun johtamistapoja.

– Johto pitää huolta työntekijöiden jaksamisesta ja hyvinvoinnista. Etenkin rehtorilla on kyky etsiä työntekijöistä potentiaali ja valjastaa se yhteisön eduksi. Ja kun oma potentiaali löytyy, se saa myös yksilön kurottamaan parempaan.

Iranilais-suomalainen luokanopettaja Manooshak Issabeigloo kannustaa oppilaitaan kriittiseen ajatteluun ja kapinaan.

Tiõrv! Manooshak tervehtii työkavereitaan koltansaameksi. On vuoden 2018 joulukuu ja Manooshakilla on edessään viimeiset työpäivät Lapissa.

Sevettijärvi on kolttasaamelaisten asuinaluetta. Ainoana peruskouluna Suomessa Sevettijärven koulussa voi opiskella koltansaamea fyysisesti läsnä olevan opettajan ohjauksessa. Kielen puhujia on ainoastaan muutamia satoja.

Seudulla monikulttuurisuus on aina ollut läsnä. Etenkin ennen valtioiden rajojen vetoa ihmiset ovat liikkuneet alueella ristiin rastiin. Rajat kuitenkin erottivat koltat Suomeen, Norjaan ja Venäjälle.

Manooshak päivittelee synkkää historian käännettä, kun koltat joutuivat jatkosodan jälkeen jättämään kotinsa Petsamossa ja valitsemaan asuinmaansa.

– Eihän siinä ole mitään tolkkua.

Koltat ovat vähemmistö vähemmistön keskellä. Manooshak uskoo, että oman taustansa myötä hän on herkempi havaitsemaan vallitsevia valtasuhteita sekä vähemmistön ja yksilöiden asemaa yhteiskunnassa.

Sen vuoksi hän myös korostaa opetuksessaan dialogia, jolla voidaan lisätä ymmärrystä muista.

– Meidän tulisi käydä vuoropuhelua, kohdata toisemme aidosti ja nähdä erilaisuus voimavarana.

Sevettijärveltä löytyy vanhoja kunnon arvoja kuten yhteisöllisyys, kiireettömyys ja toisen kohtaaminen.

Iran ja Inari, kirjaimet vain vähän hyppelevät, Manooshak pohti Sevettijärvelle lähtiessään. Nyt hän löytää paikoista muitakin yhtäläisyyksiä.

– Sevettijärveltä löytyy sellaisia vanhoja kunnon arvoja kuin yhteisöllisyys, kiireettömyys ja toisen kohtaaminen, joita oli myös lapsuudenperheessäni. Ja tee yhdistää, sillä on sama nimikin – chai, Manooshak naurahtaa teelasi kädessään.

Sevettijärvellä kyläillään vilkkasti, niin kuin iranilaisessakin kulttuurissa on tapana. Pienellä kylällä kaikki tuntevat kaikki. Manooshak pitää sitä huolenpitona.

– Ovet ovat aina auki. ”Kunhan sen verran koputat, että ehtii laittaa housut jalkaan ennen kuin tulet sisään”, Manooshak hekottaa kaverinsa ohjeelle.

Pienellä Sevettijärven koululla on tärkeä rooli kylässä. Manooshak Issabeigloo ihastui erityisesti koulun kodinomaisuuteen, avoimuuteen ja vieraanvaraisuuteen.

Opettajan ammatti ei ollut Manooshakille itsestäänselvyys, vaan hän päätyi ensin luonnonvara-alalle. Luokanopettajaksi hän valmistui viitisen vuotta sitten, 35-vuotiaana. Opiskelupaikka oli Itä-Suomen yliopisto Joensuussa.

Manooshak näkee selvästi, miksi opettajankoulutuksen on tärkeää olla tutkimusperusteista yliopisto-opiskelua.

– Kun yhteiskunta muuttuu, ei opettaja voi pysyä poterossaan, vaan hänen täytyy olla herkkä uusimmille tieteen tuloksille. Tulee osata lukea ja tulkita tutkimuksia sekä toimia niiden mukaisesti.

Manooshak kannustaa oppilaitaan kriittiseen ajatteluun ja kapinaan.

– Näen opettajan olevan ajassa elävä eettinen suunnannäyttäjä. Oppilaiden ja tulevaisuuden työntekijöiden tulee olla muuntautumiskykyisiä. Siksi tarvitaan ajattelun ja ongelmanratkaisun taitoja. Eettiset arvot ja itsetuntemus ovat voimavaroja yhteiskunnassamme.

Manooshak haluaa nostaa oppilaiden tiedolliset ja kielelliset valmiudet tasolle, jossa tasaveroinen dialogi on mahdollista. Esimerkiksi hänen Sevettijärven ryhmänsä, johon kuului eskareita, ykkösiä ja kakkosia, sopi luokan säännöistä yhdessä.

– Jo ihan pienten oppilaiden kanssa harjoitellaan demokraattisten käyntäntöjen luomista. Näin he oppivat koulupolun alusta asti, että voivat itse vaikuttaa ympäristönsä hyvinvointiin.

Manooshakin mukaan opettajan tehtävä on ohjata keskustelua, mutta dialogin lopputulema ei ole ennalta selvillä.

– Totuus tai yhteisymmärrys rakennetaan yhdessä. Tätä kautta voidaan myös saavuttaa syvempi ymmärrys asioista.

Puolentoista Sevettijärven vuoden jälkeen Manooshak palasi haikein mielin Tampereelle. Siellä kukaan ei tule kysymättä kylään eikä naapureiden asioista tiedetä mitään. Mutta sekin sopii Manooshakille.

Alkuvuoden Manooshak on keräillyt voimia ja antanut aikaa itselleen. Seuraava etappi voi olla opettajan työtä – josta hän pitää valtavasti ja josta hän haluaa elämäntyönsä – tai se voi olla jotain ihan muuta.

Manooshakin mielestä kansalaisuus on muutakin kuin palkkatyötä.

– Kolmannen sektorin työt, mielenosoituksissa käyminen tai vaikka puutarhanhoito ovat yhtä lailla arvokkaita. Ihmiset ymmärtävät usein väärin, kun sanon, etten aio heti hakea töitä. Mutta minusta ihminen ei ole yhtään vähemmän arvokas, jos hän tekee jotakin muuta kuin palkkatyötä.