OAJ haluaa, että oppimisen tuki korjataan sille tasolle, joka on asiakirjoihin kirjoitettu. Ratkaisuna on erityisopetuksen resurssin kasvattaminen, mikä tarkoittaisi enemmän erityisopettajia.
Tämähän kuulostaa hyvältä, mutta saadaanko ongelmat ratkaistua?
Ensiksi, tuen kolmiportainen järjestelmä on liian raskas. Asiakirjoja ei osata eikä ehditä tehdä. Suomi on niiden suhteen erittäin epätasa-arvoinen.
Toiseksi, asiakirjoihin painetun tuen toteutuminen lienee käytännössä enemmän satunnaista kuin säännönmukaista. Harvalla on mahdollisuuksia tarjota tarvittua tukea. Ehkä osalla luokanopettajista on siihen mahdollisuus ja osalla aineenopettajista. Reaaliaineissa tukea ei ole.
Jos kaikkiin aineisiin halutaan erityisopetusta, on syytä huomata aineiden määrä. Erityisopettajia ei voi mitenkään riittää. Koulutusjärjestelmä on nihkeä, eikä uusia osaajia ole tulossa.
Ei auta, että mahdotonta työtä sysätään kuormittuneen aineenopettajan harteille.
Ratkaisuksi räjäytetään ensin tämä järjestelmä. Sitten tehdään oppimisen tuen arviointi uusiksi sähköisellä lomakkeella, joka on niin helppo täyttää, että kaikki osaavat.
Lomake koostuu suurimmaksi osaksi väittämistä, joihin ruksataan vastauksia likert-tyyliin.
Lomakkeen jokaiseen valittavaan kohtaan sisältyy piilossa pistemäärä, jonka järjestelmä laskee. Pistemäärä muutettaisiin suoraan oppimisen tukeen varattavaksi resurssiksi.
Kokonaan ei voi avovastauksista luopua, mutta tuen tarpeen mittaluokka saadaan tietoon.
Toinen asia, mikä tarvitaan, on pieneen ryhmään pääsemisen helpottaminen. Riittävän erityisopettajamäärän saaminen ei ole realismia.
Lisäksi suurella osalla, joilla on oppimisvaikeuksia, ongelma on isossa ryhmässä toimiminen. Ei auta, vaikka vieressä olisi koko ajan erityisopettaja.
Sekään ei auta, että mahdotonta työtä sysätään jo valmiiksi kuormittuneen aineenopettajan harteille.
Kympin tva-lisä ei sitä korjaa, kun ongelma on enemmän jaksamisen ja ehtimisen kuin rahan puute.
Esa Härmä