Se villi tapaus

 

Olen googlettanut, voiko opettajalla olla oppimisvaikeus. Siitä ei puhuta, Jonna Braun sanoo.

Nyt hän todistaa, että oppimisvaikeudesta huolimatta voi olla opettaja.

Braun valmistui vuonna 2022 kuvataidekasvattajaksi ja luokanopettajaksi. Tällä hetkellä hän työskentelee luokanopettajana.

Aina Braun ei ole ollut näin itsevarma. Kouluaika koetteli uskoa tulevaan.

− Päiväkodista lähtien sanottiin, että Jonna on villi, ei osaa eikä malta kuunnella. Vaikeudet oppimisessa laitettiin villeyden piikkiin.

Erityisesti kielten tunnit olivat vaikeita. Yläkoulussa Braun käytti ne käytävällä istumiseen ja tunnilla hyörimiseen. Usein hänet laitettiin kesken tunnin toiseen huoneeseen.

Braun ei tajunnut, miten joku kuuli vieraan kielen äänitteessä jotain, jonka voisi kirjoittaa ylös.

− Ajattelin, että on turha yrittää, musta ei tule mitään ja menen mäkkäriin töihin.

 

Sitten tapahtui jotain odottamatonta.

− Vanhempanikin muistelevat, että minusta tuli eri lapsi silloin, Braun sanoo.

Kahden aikakauden jakoi keskustelu luokanvalvojan kanssa kahdeksannella luokalla. Braunin todistuksen keskiarvo oli tuolloin 6,2.

− Luokanvalvojani sanoi, ettei kuvataiteenopettajaksi pääse, jos kuvis ei ole kymppi. Eikä todistuksellani voi hakea kuvataidepainotteiseen lukioon.

Braun tajusi, että tulevaisuus tehdään nyt. Opettajan sanoista huolimatta hän päätti pyrkiä kuvataide- lukioon.

Piti opetella oppimaan.

− Älysin, että kun kirjoitan, opin. Tunneilla opettajan puhe meni ohi, koska ymmärrän kuulemaani huonosti. Puhe ja lukeminen eivät ole juttujani, Braun kertoo.

Hän alkoi kirjoittaa kaikki oppimista vaativan tekstiksi.

Arvosanat nousivat. Opettajat pyysivät Braunia tuntien jälkeen kertomaan, mistä muutos johtui. Se tuntui ahdistavalta.

− Jäin puhutteluun siitä, että panostin kouluun.

Tukea ei tippunut, mutta yksi henkilö koulussa uskoi häneen.

− Opo oli maailman ihanin. Hän sanoi, että jos haluat lukioon, laitamme sinut lukioon. Hän näki, että pääsen sinne.

Vuodessa Braun korotti keskiarvoaan yli kahdella arvosanalla. Hän sai maantiedosta ja bilsasta stipendin nostettuaan niiden arvosanoja yhteensä viidellä numerolla.

Ovet kuvataidelukioon aukenivat.

 

Älysin, että kun kirjoitan, opin.

 

Lukiossa Braun sai viimein selityksen vaikeuksiinsa oppia etenkin kieliä.

Hän kertoi opolle ongelmistaan ja tämä kysyi, onko Braunilla tutkittu lukihäiriötä. Opo ohjasi hänet tutkimuksiin.

Tuloksena oli äidinkielen lukemisen keskivaikea häiriö, äidinkielen kirjoittamisen lievä häiriö ja muiden kielten keskivaikea häiriö.

Braunille valkeni, miksi hänen aineensa ja esseensä monesta oikoluvusta huolimatta palautuivat takaisin aina punakynällä varustettuna.

 

Lukemisen ja kirjoittamisen vaikeuksia on 5–10 prosentilla väestöstä.

Lukivaikeudet ovat yleisimpiä oppimisvaikeuksia. Ne tunnetaan parhaiten, sillä niitä on tutkittu eniten.

Sekin tiedetään, että lukivaikeus on vahvasti perinnöllinen.

Jonna Braunilla lukivaikeuden toteamisesta seurasi asian hyväksyminen, ylioppilaskokeiden lisäajat ja lupa käyttää tietokonetta.

Koronavuodet yliopistossa helpottivat opiskelua. Opettajan kuuntelemiseen sijaan Braun sai keskittyä kirjoittamaan esseitä ja valmistui vauhdilla.

 

Kaikki työpaikalla eivät tiedä lukivaikeudesta. Braunilla on määräaikainen työsopimus ja oma työllistyminen jännittää: mitä jos kaikki eivät näekään vaikeutta vahvuutena?

Esihenkilölle Braun ajatteli kertoa, kun seuraava työsopimus on sovittu.

Mutta oppilailleen Braun on ollut alusta asti avoin. Hän ajattelee oman lukivaikeutensa valttikortiksi: Kun oppilaat tietävät siitä, keskustelu oppimisvaikeuksista on avointa. Näin oppilaat uskaltavat ottaa asian puheeksi ja tietävät, että vaikeudet oppia eivät aina oikene yrittämällä.

Braunin mukaan lapset ovat rentoja. Kun hän tekee virheen taululle, oppilaat korjaavat sen. Tekeväthän kaikki toisinaan virheitä.

Braun toivoo välittävänsä oppilailleen ajatuksen siitä, etteivät arvosanat määrää elämänkulkua. Eihän hänelläkään kuvis koskaan ollut kymppi, ja silti hänestä tuli kuvataiteen maisteri.

Tärkeintä on osata elämän kannalta olennainen.

 

Jos minulla ei olisi oppimisvaikeutta, olisi tukea tarvitsevien ymmärtäminen huomattavasti vaikeampaa, Jonna Braun pohtii.

− Minulle ei tule tunnetta, että miksi et ymmärrä. Samastun siihen, etteivät asiat mene päähän. Sitä mikään kurssi ei opeta.

Braun on huomannut, että kuvat ja toiminnallisuus auttavat oppimisen kanssa kamppailevia.

Jos oppilas tuskailee kirjallista koetta, Braun neuvoo piirtämään vastauksen. Kun ympäristöopin kaavan piirtää, asia palautuu mieleen. Myös ohjeet ovat monessa muodossa.

− Minulle on rutiinia, että on kuvalliset, kirjalliset ja suulliset ohjeet. Kaikille opettajille se ei välttämättä ole itsestäänselvyys.

 

Tekeväthän kaikki toisinaan virheitä.

 

Yksi asia Braunia harmittaa: monen oppilaan tuki toteutuu edelleen vain paperilla − jos sielläkään.

− On hyvä, että tukea annetaan helposti, mutta resursseja pitäisi olla samassa suhteessa. Muuten opettaja antaa tukea oman jaksamisensa kustannuksella.

Välillä tuen tiellä seisovat vanhemmat, jotka ajattelevat, että oppimisvaikeus on ikävä leima tai sairaus.

Joskus vanhemmat vetoavat mieluummin lapsen vilkkauteen: se nyt vain unohti lukea kokeeseen.

Silloin Braunilla on tarina kerrottavanaan.

 

---

 

 

Menestystä matikatta

 

Kämmenellä on viisi 20 sentin kolikkoa. Rebecca Ruusuneva asettelee kolikot tähden muotoon ja tarkastaa: Kyllä, nyt siinä on euro.

Näin Ruusunevan mummo opetti lapsenlastaan hahmottamaan euron summan.

Ruusuneva työskentelee opettajaopintojensa ohessa kaupan kassalla. Toisinaan eteen tulee tilanteita, joissa hän joutuu miettimään, mitä kolikoita asiakkaan pitää saada takaisin.

Silloin tähtimuodostelma auttaa edelleen.

 

Ruusunevalla todettiin matematiikan oppimisvaikeus eli dyskalkulia yläkoulussa. Sitä edeltäneet vuodet olivat hankalia.

Hän muistaa, ettei ensimmäisillä luokilla ymmärtänyt kotitehtäviä. Niinpä hän keksi vastaukset.

− Äiti tarkisti tehtäviä ja kysyi: mistä olet nämä numerot keksinyt. Olin siihen, että en tiedä. En ymmärtänyt tehtävien logiikkaa.

Ruusuneva turhautui varhain vaikeuksiinsa oppia. Hän halusi näyttää aikuisille, kuunteli opetuksen, mutta yritys ei tuottanut tulosta.

Kotona apuna oli milloin isosisko, milloin mummo. Vaikeudet seurasivat silti sitkeästi mukana.

− Matikka on kuin kieli, jota aivoni eivät ymmärrä, eivätkä osaa hyödyntää.

 

Dyskalkuliaa arvellaan olevan tutkimuksesta riippuen 3–7 prosentilla väestöstä.

Käsitettä dyskalkulia käytetään matematiikan oppimisvaikeuksista, kun vaikeudet ovat pysyviä.

Kiinnostavaa on, että dyskalkulia on jäänyt aiemmin sekä tukemisessa että tutkimuksessa vähemmälle huomiolle kuin lukivaikeudet.

Ja mitä se onkaan maksanut meille yhteiskuntana.

Vuonna 2005 julkaistun tutkimuksen mukaan heikko laskutaito kaksinkertaisti todennäköisyyden joutua työttömäksi. Tutkimuksessa tarkasteltiin Ison-Britannian väestöä.

Suomalaisissa tutkimuksissa on saatu samansuuntaisia tuloksia kouluvaikeuksien johtamisesta pitkäaikaistyöttömyyteen.

Ilman kouluaikaista tukea ja aikuisten sensitiivisyyttä Rebecca Ruusunevankin työmahdollisuudet voisivat näyttää nykyistä heikommilta.

Pienellä paikkakunnalla varttuessa hän näki, että tukea vaille jääneet eivät jatkaneet lukioon.

Ruusuneva on monesti miettinyt, oliko menestyksen salaisuus hänen äitinsä, joka vaati tyttärelleen tukea. Tai ehkä hän sattui syntymään oikeaan sukupuoleen: pojista katsottiin, että he nyt ovat villejä eivätkä siksi opi.

Koulussa Ruusunevan matemaattisen oppimisvaikeuden otti ensimmäistä kertaa tosissaan uusi luokanvalvoja. Vuosi oli 2009, ja Ruusuneva oli neljännellä luokalla.

− Opettaja kutsui minut ja äitini palaveriin. Pohdimme, mitä asialle voi tehdä, kun en ymmärrä, enkä pääse kokeista läpi.

 

Mistä olet nämä numerot keksinyt?

 

Alakoulussa saatu apu kannattelee Ruusunevaa edelleen. Eriytetystä matematiikan kirjasta oli helpompi tehdä tehtävät. Helpotetuista kokeista tuli kasia ja ysiä. Se tuki halua oppia.

− Ope kehui aina, että nyt menee tosi hyvin. Äiti puolestaan oli helpottunut, kun joku muukin havaitsi vaikeudet.

Ilman työtä oppi ei tullut. Ruusuneva muistaa istuneensa tunteja tukiopetuksessa koulun jälkeen. Kertotaululaulu soi päässä edelleen.

− Laskiessani alan laulaa. Koska muistan sävelen, osaan sanoa vastauksen.

Pienryhmät, resurssi- ja erityisopettajat. Ne tulivat Ruusunevalle tutuiksi viidennellä ja kuudennella luokalla.

Mutta dyskalkuliaa kukaan ei osannut epäillä.

 

Yläkoulussa teini-ikä heitti kapuloita opin rattaisiin. Matematiikan opettaja vaihtui, eikä tukea ollut saatavilla samaan malliin kuin alakoulussa.

− Olin seiskaluokalla tosi vilkas. En tullut toimeen luokkamme matikanopettajan kanssa. Riehakkuus tunneilla oli varmasti yksi syy sille, että hän laittoi minut erityisopetukseen, Ruusuneva sanoo.

Se oli yksi hänen elämänsä tärkeimpiä hetkiä.

− Erityisopettaja oli ihana. Ajattelin, että haluan olla hänelle mukava ja ystävällinen.

Erkalla oli aikaa kolmelle oppilaalleen. Ruusuneva pystyi puhumaan tälle kaikesta.

− Hän oli aina kiinnostunut sanomisistani ja kohtasi meidät ihmisinä. Hänellä oli todella hyvä ja lempeä opetustyyli.

Erityisopettajaa Ruusuneva kiittää uskalluksestaan opiskella kuvataiteenopettajaksi. Vaikeudet ja muiden epäilyt oli helpompi kohdata, kun sai terveen pohjan itsetunnolle.

 

Erityisopetuksesta huolimatta matikka ei sujunut.

Kahdeksannen luokan keväällä pedagogiseen selvitykseen kirjattiin, ettei Ruusuneva tehostetusta tuesta huolimatta saa hyväksyttyjä arvosanoja kokeista.

Matematiikan oppimäärä yksilöllistettiin ja Ruusunevalle tehtiin henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma.

Todistuksessa matikan arvosanan perässä loisti tähti merkkinä siitä, että Ruusuneva sai arvosanat omalla asteikollaan. Enää ei tarvinnut pelätä nelosta. Se oli helpotus.

Mutta osa opettajista turmeli toivoa.

− Maantiedon ja biologian opettaja puhui jatko-opinnoista. Sanoin, että haluan lukioon ja mainitsin, etten osaa matikkaa. Hän sanoi, että jos et osaa matikkaa, et pääse lukioon.

Ruusunevaa ajatteli, että katsotaan vaan, pääsenkö. Erityisopettajan viitoittama tie kantoi silloinkin, kun joku yritti sitä romahduttaa.

 

Arvosanan perässä loisti tähti.

 

Lukion ovet avautuivat, mutta vaikeudet eivät loppuneet siihen.

Ruusuneva meni muiden mukana lyhyen matematiikan ensimmäiselle kurssille – ja sai siitä nelosen.

− Opettaja sanoi, että nelonen johtuu siitä, etten usko osaavani. Muistan, kuinka harjoittelin ja harjoittelin, enkä läpäissyt.

Pian Ruusunevan äiti puuttui tilanteeseen, kuten niin usein aiemminkin.

Lukiossa päädyttiin siihen, että Ruusuneva saisi vapautuksen matematiikasta, jos haluaisi.

Mutta nyt Ruusuneva halusi vielä yrittää ja marssi matikan kolmoskurssille. Tunnilla tuli tuttu tyrmäys: etkö ymmärrä, ettei sinun pidä noin tehdä.

Silloin Ruusuneva päätti, että matikka oli hänen osaltaan käyty.

 

Ruusuneva haluaa olla esimerkki siitä, että kaikilla meillä on omat vajavaisuutemme ja vahvuutemme. Menestyksen määrittää lopulta se, mihin niistä keskittyy.

Lukion jälkeen hän lähti määrätietoisesti kohti unelmaansa. Vaikka osa läheisistä yritti suojella häntä ja ehdotteli vaihtoehtoja, oli selvänä päämääränä yliopisto.

− Ajattelin, ettei vaikeus määritä koko oppimistani. Olen motivoitunut ja terävä päästäni, vaikka matikka ei leikkaa.

Nyt Ruusuneva on opiskellut kahdessa eri korkeakoulussa. Syksyllä alkaa neljäs vuosi kuvataidekasvatuksen opinnoissa Aalto-yliopistossa. Sieltä hän löysi paikan, johon kuuluu.

 

Miten olen tutuistani ainut, joka on saanut tukea oppimisvaikeuksiin? Ruusuneva ihmettelee.

− Ilman apua en olisi välttämättä päässyt lukioon ja yliopistoon.

Hän korostaa, kuinka tärkeää on ottaa oppimisvaikeudet tosissaan. Liian moni opettaja ohitti hänet toivottomana tapauksena. Ruusuneva aikoo itse toimia toisin.

− Haluan kuunnella, miten oppilas voi. Jos joku reputtaa ja reputtaa eikä osaa, motivaatio ei aina auta. Voi olla tosi iso kolautus itsetunnolle oppijana, jos ei saa tukea.

Opettajana hän haluaa olla esimerkki siitä, ettei oppimisvaikeus ole este.

Parhaimmillaan se, ettei opettaja tiedä, on oppimiskokemus. Voi pyytää oppilaita laskemaan ja avata keskustelun.

− Aion kertoa oppilaille, että hei mulla on tämmöinen ja näen teidät. Opettajan ei tarvitse olla virheetön ja kaikkitietävä.

 

Taustatietoja juttuun antoi erityispedagogiikan professori Riikka Mononen Oulun yliopistosta. Lisäksi lähteenä on käytetty artikkeleita Lukivaikeus aikuisuudessa ja tuen muodot (2019) ja Varhaiset kielelliset taidot ja suvussa kulkeva lukivaikeus lukutaidon ennustamisessa: seurantatutkimus 2-vuotiaasta 15-vuotiaaksi (2020) sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Valtakunnallisia korkeakouluopiskelijoiden terveys- ja hyvinvointitutkimuksia.