Tämä toimii: Opiskelijat ohjaavat tieteen polulle

Lappeenrannan kampuksella lapset ja nuoret tutustuvat korkeakoulumaailmaan elämyksellisin keinoin. Oppilaitosyhteistyöstä vastaavan Maiju Rintakummun mukaan onnistuneesta opintovierailusta on iloa ja hyötyä niin vieraille kuin korkeakoulullekin.

Tiedeluokka Polku avattiin reilu vuosi sitten. Millainen tarve sille oli?

Tiedeluokka on osa Lappeenrannan Lut-yliopiston ja Lab-ammattikorkeakoulun Junior University -toimintaa. Sen tarkoitus on innostaa lapsia ja nuoria tieteen ja teknologian maailmaan.

Korkeakouluihin on jo vuosien ajan tehty koululaisvierailuja, mutta niiden sisältö on ollut koulutusohjelmavetoista ja hajanaista. Halusimme yhtenäistää käytäntöjämme ja tehdä vierailutoiminnasta entistä säännöllisempää ja monipuolisempaa.

 

Millaista Tiedeluokka Polun toiminta on?

Meillä vierailee lapsia ja nuoria eskari-ikäisistä toisen asteen opiskelijoihin. Pyrimme siihen, että tavoittaisimme mahdollisimman monet jossain vaiheessa koulupolkua.

Vierailujen sisältöä voidaan helposti räätälöidä tarpeiden mukaan. Yksi ryhmä haluaa perehtyä 3d-tulostukseen, toinen kemian laboratoriokokeisiin ja kolmas kestävään kehitykseen. Kaikki toiveet voidaan toteuttaa samassa tilassa.

Tiedeluokkavierailuja luotsaa paitsi korkeakoulun väestä koostuva viiden hengen tiimi, myös korkeakoulujen opiskelijat.

Kouluvierailujen ydin on elämyksellisyydessä. Uusi, iso luokkahuone on jo sinänsä vaikuttava, ja kun siellä pääsee opiskelemaan kiehtovia asioita, kokemus on mieleenpainuva.

Esimerkiksi kun eskarit pukevat ylleen valkoiset laboratoriotakit ja suojalasit ja pääsevät pipetöimään, heistä puolet ilmoittaa ryhtyvänsä tutkijoiksi.

 

Mitä hyötyä kouluvierailuista on korkeakoululle?

Opiskelijoilla on alansa viimeisin tietotaito, ja opintovierailut antavat mahdollisuuden jakaa sitä eteenpäin. Opettamisesta he saavat palkkaa ja arvokasta työkokemusta.

Toivomme, että vierailu Tiedeluokka Polussa olisi ensimmäinen askel korkeakoulumaailmaan. Joku vierailijoista saattaa innostua tiedemaailmasta ammatinvalintaan saakka, ja joku toinen löytää itselleen uuden harrastuksen tiedekerhosta.

Kaikille muillekin vierailu jää toivottavasti mieleen myönteisenä kokemuksena.