Saako opettaja käyttää tekoälysovelluksessa kustantajan oppimateriaalia?

Moni saattaa ajatella, että teko-älyn hyödyntäminen oppimateriaalin muovaamisessa on harmitonta.

Tekoäly voi esimerkiksi kääntää kustantajan oppimateriaalin harvinaiselle kielelle tai tuottaa tehtäviä oppimateriaalin pohjalta.

Tekoälyä käyttäessä oppimateriaalit ovat kuitenkin samalla tavalla tekijänoikeuslain alaisia kuin muutenkin.

Tekoälylle saa syöttää vain aineistoa, jonka tekijänoikeudet omistaa itse tai jonka käyttöön on kysynyt tekijänoikeuden haltijan luvan.

 

Esimerkiksi se, että opettaja pyytää tekoälyltä kieliversiota tai helpotettua versiota oppimateriaalista, on tekijänoikeuslaissa säädettyä teoksen muuntelua. Muunnelmaan on saatava tekijän lupa.

Jos opettaja hyödyntää toisen tekemää oppimateriaalia tekoälyllä luvatta, hän voi joutua vastuuseen tekijänoikeusloukkauksesta. Silloin hänen tulee korvata luvaton käyttö tekijänoikeuden haltijalle.

Muutkin vahingonkorvaus- tai rikosoikeudelliset vastuut ovat mahdollisia, jos teko on törkeällä huolimattomuudella tai tahallisesti aiheutettu. Näistä ei ole vielä oikeustapauksia, joten seuraamuksista ei ole tietoa.

 

Tekoälyohjelmien käyttöehdoissa lukee, että käyttäjä vastaa siitä, ettei loukkaa kenenkään oikeuksia teko-älyä käyttäessään.

Käyttäjän täytyy siksikin tehdä päätös itse tekemänsä materiaalin syöttämisestä tekoälylle.

Toisten, esimerkiksi kustantajan tai oppilaan, tekemää materiaalia ei saa syöttää tekoälyohjelmaan ilman lupaa.

Myös oppijoita kannattaa opastaa tekoälyyn liittyvissä tekijänoikeusasioissa. Aiheesta on hyvä kertoa etenkin silloin, kun tekoälyä hyödynnetään osana opetusta.

 

Oppilaitosten tekoälynkäytön suositukset ovat parhaillaan tekeillä. Opetushallitus ja opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisevat ne tänä vuonna.

EU:ssa puolestaan on annettu tekoälyasetus, joka tulee pian sovellettavaksi jäsenmaissa. Asetus velvoittaa esimerkiksi ilmoittamaan tekoälyn hyödyntämisen silloin, kun sisältö on tehty sillä.

Oikein käytettynä tekoäly on hyvä työkalu moneen. Sitä saa ja kannattaa käyttää kouluissa, kunhan noudatetaan tekijänoikeuslakia.

 

 

Kysymykseen vastasi Kopioston lakiasiainjohtaja Kirsi Salmela.

 


 

Kysy lakiasioista
Tällä palstalla käsitellään opettajan oikeusturvaan ja lakiasioihin liittyviä kysymyksiä ja ilmiöitä. Onko sinulla kysymys työhösi liittyvistä oikeuksista tai vastuista? Lähetä se sähköpostitse osoitteeseen: [email protected]. Viestin otsikoksi Lakinurkka.