Uusi työpaikka? Rehtorit antavat vinkkinsä sujuvaan siirtymään

Uusi työpaikka tuo mukanaan paljon uusia ihmisiä ja toimintatapoja, joiden sisäistäminen vie aikaa. Espoon Päivänkehrän koulun rehtori Jukka Sarpila ja apulaisrehtori Mari Vuokila ovat koonneet tuhdin perehdyttämiskansion uuden opettajan avuksi.

Jokaisella koululla on oma toimintakulttuurinsa, jonka omaksuminen edellyttää perehdytystä.

Espoon Päivänkehrän koulun rehtorit ovat perehdytyskansiota kootessaan pohtineet, mitkä asiat pitää kansiossa selvittää ja mitä nuoren opettajan voi odottaa tietävän palvelussuhteen ehdoista, virkavastuusta, rangaistuksista, oppilashuollon salassapitosäännöistä ja arvioinnista.

Elokuun ensimmäisinä koulupäivinä rehtori pitää uusille opettajille oman katsauksensa. Myös Espoon kaupunki järjestää perehdytysiltapäivän. Jokainen uusi opettaja saa koulussa oman tutorin.

– Tutorilta kehtaa kysyä niitä tyhmiäkin kysymyksiä, mutta usein hän osaa vastata esimiestä paremmin myös moniin opettajan työhön liittyviin asioihin. Ohjeistan aina uusia opettajia myös käymään OAJ:n sivuilla, koska niillä on paljon hyödyllistä tietoa, OAJ:n valtuuston ja hallituksen jäsen Jukka Sarpila sanoo.

Apulaisrehtori Mari Vuokilan vinkki uuteen työpaikkaan tutustumiseen on opetussuunnitelman lukeminen.

– Lueskelisin opsin rauhassa kesällä läpi. Näin orientoituminen helpottuisi, Vuokila sanoo.

 

Nuorella opettajalla menee valmistelutyöhön paljon aikaa. Tämän kiireisen arjen keskellä saattaa tuntua nopeimmalta hoitaa asioita vanhempien kanssa esimerkiksi Wilma-viesteillä.

Sarpila ja Vuokila kuitenkin ehdottavat menettelytapojen pohtimista etukäteen. Yhteydenpitoon kannattaa panostaa, jotta välit vanhempiin säilyvät hyvinä. Vanhemmat kokevat Wilma-viestit usein kuormittavina, siksi puhelu voi olla parempi vaihtoehto.

– Kielteiseen palautteeseen ei kannata vastata heti, jottei tunnetila tartu. Opettajan ei tarvitse olla saman tien tavoitettavissa, hän voi esimerkiksi vastata viestiin tiedustelemalla, milloin olisi sopiva aika puhua puhelimessa, Sarpila ohjeistaa.

Kaksikko muistuttaa, että runnominen ei ole oikea tapa toimia. Joskus huoltajat kannattaa tavata vaikka kolme kertaa, jotta saadaan toivottu lopputulos.

Sarpilalla on rehtorina menettelytapa ”oma väki ensin”. Oman opettajainhuoneen ihmisten ja asioiden priorisoiminen tuo turvaa kaikille opettajille, samoin apulaisrehtorille.

– Emme myöskään koskaan laita opettajaa yksin vaikeaan neuvotteluun, vaan hän saa aina kollegan mukaan, Vuokila sanoo.

Vuorovaikutustaidot joko vakuuttavat tai tyrmäävät.

Sarpila ja Vuokila tekevät rekrytointihaastattelut yhdessä. He hakevat isoon yli 50 opettajan kouluunsa energistä, ponnekasta ja iloista ihmistä, joka on oma-aloitteinen ja aktiivinen.

– Osaamisen taso on hakijoilla yleensä huikea, mukana on paljon esimerkiksi kaksoiskelpoisia. Huomiomme kiinnittyy enemmän vuorovaikutustaitoihin, ne joko vakuuttavat tai tyrmäävät, Vuokila kertoo.

Uusi opetussuunnitelmakin edellyttää hyviä sosiaalisia vuorovaikutustaitoja. Siksi kaksikko kysyy haastattelussa jokaiselta, minkälaista yhteistyötä tämä on työyhteisössään tehnyt ja miten on hankalista tilanteista selvinnyt.

– Pyydämme muun muassa pohtimaan, olisiko hän voinut toimia tilanteessa jotenkin toisin. Parhaat hakijat kertovat aika rehellisesti kokemuksistaan. Hakijan aitouden kyllä tunnistaa, opeteltu rooli ei kanna pitkälle, Sarpila tietää.

Vinkkejä työyhteisöön tuleville

  1. Muista hyvät käytöstavat. Kiitos, anteeksi, voinko auttaa, mitä kuuluu – näillä pääsee jo pitkälle.

  2. Ole itse aktiivinen. Tutustu opetussuunnitelmiin sekä koulusi ohjeisiin ja perehdytysaineistoon.

  3. Perehdy opettajan työhön kuuluviin virkamiehen vastuisiin ja velvollisuuksiin.

  4. Aloita omilla vahvuuksilla. Tee ensimmäisinä päivinä oman opetusryhmäsi kanssa sellaisia asioita, joissa olet hyvä ja tiedät onnistuvasi.

  5. Verkostoidu omassa työyhteisössäsi ja omassa kunnassasi. Jos olet uraasi aloitteleva vastavalmistunut, verkostoidu kolmenlaisten kollegoiden kanssa: toisen uran alussa olevan kanssa, joitakin vuosia työssä jo olleen kanssa, joka yhä muistaa työelämän alkuvaiheen sekä todella kokeneen kanssa, jolla on monipuolista näkemystä asioihin.

  6. Tee yhteistyötä. Yhdessä tekeminen auttaa onnistumaan ja saa sinut kukoistamaan. Jakaminen on arvokasta ja palkitsevaa.

  7. Tee työlistoja ja priorisoi asioita akuutteihin ja ajan kanssa hoidettaviin. Kun oma kovalevy on täynnä, työn suunnittelu auttaa.

  8. Luo itsellesi rutiineja. Voit esimerkiksi päättää tehdä torstaisin vähän pidemmän päivän ja suunnitella seuraavaa työviikkoa. Näin pääset perjantaina levollisemmin mielin viikonlopun viettoon.

  9. Opettele rajaamaan työaikaasi ja -tehtäviäsi.

  10. Pidä huolta siitä, että elämässäsi on mielekästä vastapainoa työnteolle.

  11. Muista, että kaikki palaute ei kohdistu sinuun ihmisenä, vaan on tavallaan osa opettajan rooliasi. Hankalaa palautetta saadessasi siirrä omat tunteesi sivuun ja käyttäydy opettajan arvolle sopivalla tavalla. Tarvittaessa myönnä virheesi ja pahoittele.

  12. Mieti, mitkä asiat on parempi hoitaa puhumalla kuin kirjoittamalla. Sähköpostilla vastatessasi muista maltti, älä vastaa kiihtyneenä. Saat lisäaikaa lupaamalla palata asiaan perehtymisen jälkeen.

  13. Olet jo saanut elämässäsi paljon aikaan, muun muassa suorittanut tutkintosi. Luota itseesi ja siihen, että sinulla on riittävästi osaamista opetus- ja kasvatustehtäväsi hoitamiseen.

  14. Pyydä tarvittaessa apua.

  15. Opettele ottamaan kiitokset vastaan.