“Ope, jos vastaan näin, niin saanko kokeesta täydet pisteet?
Fysiikan ja kemian aineenopettajana kuulin kysymyksen usein. Ymmärsin, että koe on se, millä on oppilaille oikeasti väliä.
Tutkimusten ajaksi he laittoivat aivot narikkaan. Johtoja yhdisteltiin ja liuoksia sekoiteltiin, mutta touhusta ei opittu paljon mitään.
En itsekään arvioinut aluksi juuri muuta kuin koevastauksia. Jossakin vaiheessa sitten turhauduin ja vaihdoin linjaa.
Kyllästyin kokeisiin siinä määrin, etten pitänyt niitä enää lainkaan. Annoin numerot oppilaiden laatimien tutkimusselostusten pohjalta. Arvosanat eivät siitä juuri muuttuneet, mutta oppilaat alkoivat kiinnittää entistä enemmän huomioita tutkimukseen.
Tuloksista innostuneena kirjoitin niistä blogiini. Tekstit huomattiin, ja minut pyydettiin Jyväskylän kaupungin opetussuunnitelmaa valmistelleeseen arviointiryhmään.
Arvioinnin teoreettisen puolen pohtiminen vei mukanaan, ja vaihdoin opettajasta tutkijaksi. Väitöskirjan tein oppilaiden välisestä vertaisarvioinnista.
Peruskoulun päättöarvosanojen arviointikriteerit uudistettiin kolme vuotta sitten. Tutkiessani Juuso Niemisen kanssa opettajien näkemyksiä uudistuksesta törmäsin samaan ongelmaan kuin opettaja-aikoinani. Uudistus on siirtänyt koulutyön painopistettä oppimisesta arvosanojen suuntaan.
Tutkimuksemme data on peräisin vuoden 2021 päättöarvosanauudistusta tutkineesta Parvi-hankkeesta. Valitsimme aineistosta 28 pari vuotta sitten tehtyä fysiikan ja matematiikan opettajien haastattelua. Haastatellut olivat eri puolilta Suomea ja lähes kaikki eri kouluista.
Arviointia käytetään peruskoulussa lähinnä kahteen tarkoitukseen: toisen asteen opiskelupaikkojen jakamiseen ja oppimisen tukemiseen ja ohjaamiseen. Kaikki tutkimuksessa havaitsemamme jännitteet ilmenivät juuri näiden kahden päätehtävän välillä.
Arvosanauudistuksen tavoitteena oli parantaa päättöarvioinnin yhdenmukaisuutta: sama numero kaikille samasta osaamisesta. Tavoite oli opettajien mielestä tärkeä, lisäähän se opiskelijavalintojen oikeudenmukaisuutta.
Merkittävin ongelma liittyi monimutkaisten tavoitteiden tarkkaan arviointiin. Opettajien mielestä se oli vaikeaa – tai mahdotonta.
Opsissa on aina ollut tietotavoitteiden lisäksi joustavia ja vähemmän yksi- selitteisiä oppimistavoitteita. Ennen arvioinnin uudistusta niitä ei kuitenkaan tarvinnut juurikaan arvioida.
Nyt niille on tehty kriteerit, ja opettajan pitää arvioida täsmällisesti, miten hyvin oppilas on kunkin tavoitteen saavuttanut.
Opettajat pitivät laajojen tavoitteiden arviointia sinänsä hyvänä asiana, mutta arvioinnin toteutusta vaikeana.
Matematiikassa puolet arvosanasta tulee perinteisistä tietotavoitteista ja toinen puoli matematiikan taidoista. Esimerkiksi tiedon analysointi on taitotavoite, ja se on kriteeristön mukaan kahdeksikon tasoista, jos oppilas hankkii, käsittelee ja esittää tietoa ja pohtii sen uskottavuutta.
Jokainen ymmärtää, mistä tässä on kyse, mutta arvosanan antaminen on kokonaan toinen asia. Pohtiiko oppilas tiedon uskottavuutta seiskan, kasin vai ysin edestä?
Tarkka mittaaminen tukee tietopohjaista päätöksentekoa ja kilpailua. Toisella puolella on vanha peruskoulu tasa-arvoihanteineen.
Mielestäni peruskoulun arvioinnin joustavuudesta on niin paljon hyötyä oppimiselle, että tämän pitemmälle mittausten ja kontrollin suuntaan ei kannata mennä.
Mistä on kyse?
Jyväskylän yliopistossa apurahatutkijana toimivan Laura Ketosen mielestä päättöarvosanauudistus oli vasta pilotti, josta on opittu paljon. Mittaamisen kulttuuria hän ei kouluihin tämän enempää toisi.
Tutkimusartikkeli
Laura Ketonen ja Juuso Nieminen: Assessment guides, restricts, supports and strangles: Tensions in teachers’ conceptions of assessment during an assessment reform. Journal of Teaching and Teacher Education 2024.