Struktuuri luo rauhan oppimiselle, kun Seija Sairanen auttaa maahanmuuttajalapsia koulupolun alkuun

Valmistavan opetuksen opettaja Seija Sairanen valmistelee alkavaa koulupäivää luokkahuoneessaan Varissuon koulussa Turussa.

Hän piirtelee toiminnallisia tehtäväkortteja, kun luokanopettaja ja koulun tvt-vastaava Tuomo Harju piipahtaa ratkaisemassa kirjautumisongelmaa. Myös Sairasen työpari, koulunkäynninohjaaja Manjula Radha Krishnan saapuu.

Seijan opettajakollega ja koulun tvt-vastaava Tuomo Harju käväisee ratkaisemassa tietoteknisen ongelman.

Heti aamutuimaan, ennen kuin oppilaat saapuvat, Seijan puhelimeen alkaa kilahdella Whatsapp-viestejä.

Yksi oppilaista palauttaa läksynsä, tavujen ääntämisharjoituksen, vasta aamulla ääniviestissään: ”Laa-laa. Taa-taa. Aa-uu. Uu-aa…”

Ääntämisläksyjä palautetaan Seija Sairaselle esimerkiksi puhelimitse ääniviestein.

Seijaa naurattaa.

– Ei nyt ehkä sinne päinkään, mutta pääasia, että yrittää. Te pääsettekin tänään näkemään, millaista tämä on, kun ollaan ihan alkutekijöissä, hän lupaa toimittajalle ja valokuvaajalle.

Varissuo on Suomen kansainvälisimpiä lähiöitä. Varissuon koulun vajaasta kahdestasadasta oppilaasta peräti 85 prosenttia puhuu äidinkielenään muuta kuin suomea.

Seijan ryhmään kuuluu kymmenen iältään 6–10-vuotiasta maahanmuuttajataustaista oppilasta, joista puolet on aloittanut koulupolkunsa vastikään elokuussa. Suomen kielen harjoittelussa liikkeelle on lähdetty nollasta.

Seuraava viesti tulee toisen oppilaan auttavasti suomea puhuvalta vanhemmalta.

– Tuleeko. Hän. Tänään. Kouluun. Sittenkin? Seija tavaa ääniviestiin selkosuomeksi.

Tyttö on ollut kitarisaleikkauksessa, mutta onkin yllättäen tulossa kouluun jo nyt.

– Jos tulee, niin miettisittekö, mitä ruokaa hän voisi ottaa mukaan? Ehkä jotain nes-te-mäis-tä. Vaikka me-hu-a. Sillä minä en nyt tiedä, mitä ruokaa tänään on…

Kello soittaa koulupäivän alkavaksi ja sieltä sitä tullaan.

Korona on muuttanut ovenpieleen kiinnitetyt ohjeet tyylivaihtoehdoista, joilla oppilaat tervehtivät opettajaansa. Nyt ei kätellä, halailla eikä lyödä yläviitosia. Vaihtoehdot ovat pään nyökkäys, tanssi, jalka- tai kyynärklikki tai lippaan vedettävä käsi.

Oppilaat saapuvat aamukahdeksalta. Korona-aikaan vapaavalintaisissa tervehdystyyleissä ei oteta fyysistä kontaktia, mutta hymy nousee huulille ilmankin. Tervehtimisen jälkeen vuorossa on käsien pesu.

Tanssi osoittautuu suosituimmaksi. Reippaimmat venkuttavat opettajan edessä vartaloaan kuin television kykykilpailussa konsanaan.

Rohkeimpiin kuuluvat ne pari oppilasta, jotka aloittivat valmistavassa opetuksessa jo viime lukuvuonna ja jotka ovat edistyneet niin, että piakkoin heidät integroidaan perusopetukseen. Ensin yksittäisille tunneille, sitten kokonaan.

Ne, joille opettaja ja koulu ovat vielä uutukaisia tuttavuuksia, nyökkäävät tai heilauttavat kättään, mutta hymyilevät ujosti hekin.

Sitten kokoonnutaan puolikaareen ja aamulla vielä jokseenkin pöllämystynyt sekakuoro kajauttaa aamulaulun. ”Hei terve vaan, ja huomenta, on mu-kaa-vaa sua taa-vaa-ta.”

Tunnetiloja tulee tutuksi, kun joukon edessä elehtivän Seijan johdolla laulun sävellajeja ovat esimerkiksi väsymys, surullisuus ja iloisuus. Edistyneemmät virkoavat laulamaan tuttuja säkeitä, kun toiset pyristelevät mukaan toisten ääniin ja suun liikkeisiin reagoimalla.

Tänään poissa on yksi sairastunut oppilas eli paikalla on yhdeksän lasta. Opetushallituksen suosituksen mukaan valmistavan opetuksen sopiva ryhmäkoko on korkeintaan 8–10 oppilasta. Esi- ja alkuopetuksessa valmistava opetus tosin voidaan järjestää myös inklusiivisesti, mikäli tämä nähdään oppilaan kielitaidon kehityksen kannalta tarkoituksenmukaiseksi.

Pieneen ryhmään mahtuu melkoisesti äidinkieliä. Aamulla huomenet pääsee toivottamaan omalla äidinkielellään esimerkiksi bengaliksi, arabiaksi, ranskaksi, albaniaksi ja somaliksi. Pian kaiken keskiössä on suomi, johon Seija upottaa oppilaansa yksinkertaisen ja päivittäin toistuvien harjoitusten avulla.

Nyt on keskiviikko, eilen oli tiistai. Alkavan koulupäivän tapahtumia ja niiden nimiä sanotaan ääneen.

Päivän ensimmäisiä ihmeitä tapahtuu, kun vain muutaman viikon suomea harjoitellut poika loihe lausumaan, kuinka meneillään oleva päivä on ”kahdeskymmeneskuudes”.

– Bravo! Seija hihkuu ja taputtaa käsiään.

Viittaavat kädet huitovat ilmaa, kun Seija kysyy, mitä oppilaat ovat katsoneet illalla Yle Areenasta. On vastikään ryhmässä aloittaneen oppilaan vuoro, eikä tämä tahdo saada sanaa suustaan.

– Muut eivät puhu, kun on toisen vuoro! On annettava mahdollisuus sille, joka yrittää! Seija sanoo topakasti hihkujille ja huitojille.

– Koira, sanoo päänsä puhki miettinyt oppilas ja saa Seijalta suosionosoitukset.

Sitten edistyneempikin saa vuoronsa. Hänkin kertoo katselleensa ”koiraa”, eli Ryhmä Hauta, ja vielä Petteri Kaniinejakin päälle.

Kun keskittyminen herpaantuu, punainen stop-kyltti pysäyttää luokassa alkaneen vilinän ja vilskeen.

Sellaiselle sivustaseuraajalle, joka ei työskentele päivittäin lasten kanssa ilman yhteistä kieltä, Seijan tarkasta ohjaamisesta voi juolahtaa mieleen mikromanagerointi. Siis se aikuisten työelämässä huono johtamistapa, jossa esimies puuttuu liian pikkutarkasti alaistensa toimintaan ja valvoo työntekijän jokaista liikettä.

Mutta nyt ei olla aikuisten maailmassa. Täällä auttaa, kun ymmärtää, ettei ole niin pientä asiaa, jossa Seija ei olisi pomo.

Jos oppilaat oikovat asioissa, niissä pakitetaan. Kun Seija pyytää yhtä oppilasta sulkemaan oven, ja sen paiskaakin kiinni toinen oppilas, opettaja pyytää paiskaajaa avaamaan oven, jotta tehtävän alun perin saanut voi sulkea sen.

Paitsi suomea, oppilaiden pitäisi nyt oppia myös se, kuinka koulussa ollaan.

– Vankan ohjaamiseni perusta on antaa tilaa sille hitaimmalle ja traumatisoituneimmalle oppilaalle.

Hän muistuttaa, että osa valmistavan opetuksen oppilaista on saattanut nähdä väkivaltaa tai kokea turvattomuutta, nälkää, pelkoa tai yksinäisyyttä ennen Suomeen tuloaan.

– Heillä ei toisin sanoen ole kokemuksia turvallisesta ryhmätoiminnasta, toisin kuin monilla Suomessa syntyneillä lapsilla on jo ennen kouluun tuloaan.

Siksi ohjaaminen on struktroitua. Pedagogiikka ja struktuuri ovatkin sanoja, joita Seija on painottanut edellisenä päivänä puhelimessa useaan kertaan.

– Struktuuri ja työrauha ovat täällä pedagogiikan peruskiviä. Yritän luoda koulupäivään selkeät puitteet ja turvallisen tilan, jonka sisällä jokainen on samanarvoinen ja voi kokea onnistumisia.

Koulupäivän rakenteen ja ryhmän toiminnan selkeys kuulostavat hänen puheessaan jopa tärkeimmiltä avaintekijöiltä maahanmuuttajalasten opetuksessa.

– Valmistavasta opetuksesta jatketaan isompaan ryhmään yleisopetukseen. Jos täällä ei opi, että kaikki ei voi olla hurlumheitä, niin vaikeaa tulee, Seija sanoo.

Ryhmässä ja kahden kesken työskentelyn vuorottelu vaatii opettajalta suunnitelmallisuutta ja rutiineja.

Struktuuriin kuuluvat olennaisesti myös esimerkiksi oman vuoron odottamisen oppiminen ja muut kaveritaidot.

Kun yhteistä kieltä ei ole, sosiaaliset suhteet ovat fyysisempiä. Oppilaat kaulailevat, mutta voivat muksiakin, Seija kertoo.

– Mitä tehdään, jos toinen sanoo stop? Silloin mennään muualle, tekemään jotakin muuta, Seija opastaa ennen välituntia.

Päivän erikoisuus on luokkaan saapuva koulutaiteilija Assi Huhtanen, joka pitää oppilaille tästä päivästä alkaen taidetunnin aina keskiviikkoisin.

– Piir-re-tään ja maa-la-taan ja muo-vail-laan, taiteilija sanoo ja muovailee myös käsillään ilmaa.

Nyt paperilleen pääsee piirtämään sen, mitä haluaisi tehdä koko päivän.

Yksi tytöistä piirtää itsensä keinumaan, toinen kotiin vanhempiensa luokse.

Kysymys siitä, mitä kotona tehdään, vaikuttaa vaikealta. Kyselemällä ja johdattelemalla Seija saa tämänkin selville.

– Ahaa, eihän kotona aina mitään tehdä, vaan ollaan vaan! Ja nukutaan? opettaja kysyy ja saa vastaukseksi nyökkäyksen.

Poikien teoksissa yleisin teema on jalkapallo, jonka ympärille piirretään myös kavereita tai näiden nimiä. Yksi poika piirtää uima-altaan, auringon ja myös saunan.

Edistynein osaa luetella omasta teoksestaan polkupyörän osia: renkaat ja polkimet. Istuin, ei vaan satula. Ohjaustangon hän sentään tavaa yhdessä Seijan kanssa.

Oppilaista myös se, jonka edistyminen on Seijan mukaan varsin haastavaa, osallistuu ahkerasti.

Seijan pedagogiikassa oppilas, joka on saanut moitteita, voi saada seuraavassa hetkessä kehujakin.

– Sinä olet toiminut tänään hyvin. Opettaja laittaa isälle iloisen viestin, josta isäkin tulee hyvälle tuulelle, Seija juttelee pojalle.

Oppilaat tietävät, mistä löytyy pallo ja mihin se välitunnin jälkeen palautetaan. Pallopeleissä syntyy sosiaalisia suhteita, kun yhteistä kieltä ei ole – vielä.

Kellonajan monet näyttävät tuntevan. Eikö se ole jo viittä vaille? Paria minuuttia ennen koulupäivän päätöstä oppilaat seisovat hiirenhiljaa pulpettiensa vieressä. Lopputervehdyksen jälkeen lähdetään kotimatkalle.

Seija Sairasella on puolen tunnin tauko ennen Turun valmistavan opetuksen opettajien etäpalaveria.

– Käydään läpi oppilaslistoja ja esimerkiksi omankielisten ohjaajien tarpeita.

Seijan mukaan valmistavan opetuksen järjestäminen toimii Turussa hyvin. Hän on erityisen tyytyväinen siihen, että hän saa opettaa sopivan kokoista ja ikärakenteeltaan yhtenäistä ryhmää.

– On kuntia, joissa valmistavan opetuksen ryhmässä voi olla kaikenikäisiä ekaluokkalaisista ysiluokkalaisiin. Ei opettaja silloin voi kunnolla keskittyä ykkösiin. Lopputulos on, että lapset eivät sitten osaa lukea.

Oppilaiden integroinnit yleisopetukseen sujuvat nekin Turussa keskimäärin hyvin.

– Yleensä oppilaat ovat puolisen vuotta tiiviisti minun kanssani ja sitten aletaan vähitellen tutustua tulevaan luokkaan. Useimmiten se ensimmäinen oma luokka on yhtä vuosiluokkaa omaa ikää alempi, mutta omanikäiseenkin ryhmään pääsee, jos taidot siihen riittävät.

Seija tekee työtään kotoutumisen ytimessä.

– Tämä on haastava ja mukava työ, joka sopii minun luonteeseeni. Suurin palkinto ovat ne oppimisen murut, joita näen työssäni päivittäin. Paras palaute on, kun näen, että lapsesta on mukava tulla kouluun.

Open päivä -juttusarjassa kurkistamme erilaisten opettajien työpäiviin.